keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Herkkukäärylettä Vietnamista

Kyllähän ne pahan onnen riisipaperiarkit sitten vihdoinkin löytyivät, Stockmannilta tietty. Niinpä pääsin väsäämään omia versioitani jo kauan haaveilemistani vietnamilaisista kevätkääryleistä, joista ainakin Jytis ja Jensenin Hanna ovat hihkuneet.

Riisipaperien kanssa näpräily oli ihan helppoa. Vaikeaa sen sijaan oli päättää, millä kääryleet täyttäisi. Kanssablogaajien vinkkien pohjalta sain aikaiseksi varsin hyvät täytteet. Dippeinä palvelivat pröystäilettömästi soija ja sweet chili -kastike.

Kääryleet maistuivat ihanan raikkaalta ja erilaiselta. Kaapissa komeilee nyt pari ahneuksissa haalittua riisipaperipakettia, onneksi, sillä näitä tulee varmasti tehtyä uudestaan. Dipeiksi aion kokeilla ainakin teriyaki-soossia, täytteinä houkuttelevat tofu ja lohi. Mahtavaa, täytteiden ja dippien kirjo on loputon!



Vietnamilaiset kevätkääryleet
kahdelle nälkäiselle

porkkanatäyte:

1 isohko porkkana raastettuna
pieni nokari tuoretta inkivääriä raastettuna
tuoretta thaibasilikaa revittynä
liraus soijakastiketta
1 rkl mung-pavun ituja
pari puristusta limen mehua
chiliä maun mukaan

6 riisipaperiarkkia (isoja)

1 pieni punainen paprika
puolikas avokado
mung-pavun ituja
tuoretta thaibasilikaa
(majoneesia)
soijaa
sweet chili -kastiketta

Valmista porkkanatäyte sekoittamalla ainekset keskenään. Aseta riisipaperiarkit yksi kerrallaan hetkeksi syvälle lautaselle kostumaan. Kun arkki on märkä, siirrä se pöydälle pyyhkeen tai liinan päälle. Lado arkille pitkulaiseen muotoon sopivasti porkkanatäytettä, paprikaa, thaibasilikaa, ituja ja avokadoa, lisää sekaan vielä pieni lusikallinen majoneesia (tai sivele arkki ensin majoneesilla ja kasaa täytteet sen päälle). Käännä paperin reunat keskelle, taita sitten toinen puoli päälle ja rullaa tiukka käärö. Tarjoa kääryleet saman tien dippikastikkeiden kera.

6 kommenttia:

  1. Aah, nää on niin ihania! Meillä menee varmaan noita kerran viikkoon, joten pakko jakaa resepti. Täytteenä yleensä nopeasti höyrytetyt porkkanatikut, kurkkua, jotain prodea esim. tofu tai tempeh. Valtsulle limechili-marinoidut katkaravut. Rapeaa salaattia ja tietysti wasabisoosia, joka syntyy kun soijajugurttiin sekoitetaan sopivasti wasabia. Dippaillaan itse sekoitettuun chilisoosiin. ( tujua chilikastiketta, vähän limeä, sokeria sekä tuoreita chilin ja valkosipulin palasia. Vähän vettä laimennukseksi) Hienonnettu tuore chili ja valkosipuli toimii loistavasti myös kääröjen sisällä. Taivas!
    Noita riisipapereita saa meillä ainakin kaikista etnisistä kaupoista.

    VastaaPoista
  2. Kuulosta hyvältä! Täytevariaatioiden määrä on loputon! Mä tykkäsin erityisesti iduista ja avokadosta tuolla sisällä. Majoneesi olis parempaa jos siihen sekottais wasabia tai chilitahnaa. Tai sit tota jogurttia.

    Joo, pitää ehkä käväistä hakemassa riisipaperia halvemmalla etnisestä!

    VastaaPoista
  3. Meillä on riisipaperia ihan cittarissa.

    Munkin blogista löytyy juttua näiden teosta, ihan kyllä perustäytteillä. Rakastuin.

    Hyviltä näyttää sunkin omat!

    VastaaPoista
  4. Meidän sittarista ei niitä arkkeja löytynyt, lupasivat kuitenkin pistää toiveeksi tilauksiin :)

    Oho joo, muistan piipahtaneeni sunkin blogissa noita rullia guuglatessani, pistetäänpäs lukemistoon!

    VastaaPoista
  5. Joo majoneesi wasabitujauksella on loistavaa! Ja lohitäytettä pitää munkin testata. Viimeaikoina olen laittanut rulliin vähän mitä sattuu, pikaversiona tonnikalaa, ituja, maustettua majoneesia ja revittyä salaattia sotkettuna mössöksi, sopii niihin päiviin jolloin ruokaa on saatava heti ja ei mitenkään jaksa pilkkoa mitään.

    Mun viimeisimmät riisipaperit löytyi kiinalaisesta kaupasta, niitä on melkein puoli kiloa eli ihan tolkuttomasti ja hinta oli 1,30e!

    VastaaPoista
  6. Mä just mietin, miten tonnikala mahtais tonne väliin sopia. Pitääpä siis kokeilla!

    Ja joo, eipä paljon kannata Stockalta papereita hakea! Ens kerralla meen suoraan China Marketiin.

    VastaaPoista