tiistai 20. syyskuuta 2011

Kertun kiekot

Turkulaisessa Ravintola Kertussa on annos, jota kohtaan tunnen suurta intohimoa. Kertun vuohenjuustosalaatti on niin hyvää, että voisin elää sillä joka päivä.

Salaatin salaisuus on tietysti jättimäinen vuohenjuustokiekko, vähintään kolme senttiä paksu ja puoliksi sulanut. Vuohenjuuston seurana salaatissa on päärynää, kurkkua ja maailman parasta salaatinkastiketta, tummanpinkkiä vadelmavinaigrettea. Yhdistelmä on yksinkertainen mutta taivaallinen. Viimeksi Kertussa käydessäni salaattiin olin lisätty läjä hunajaisia pähkinöitä, en pahastunut.

Koska Kertussa syöminen ei valitettavasti kuulu päivittäisiin askareisiini, oli pakko yrittää kasata mahdollisimman autenttinen salaattiannos omassa keittiössä. Ei kovinkaan vaikeaa ja todella hyvää, mutta ilman salaista asetta, vadelmavinaigrettea.

Vaikka netti näyttää pursuilevan ohjeita kyseiselle jumalten nektarille, on Kertun soosissa saletisti jotain mystistä. Tällä kertaa mentiin helposti balsamisiirapilla, ensi kerralla lupaan yrittää vadelmahommia.

Lempipöytäliinani lienee käyneen kaikille varsin selväksi.

Kertun vuohenjuustosalaatti
(kahdelle)

ruukku hyvää salaattia
kaksi paksua vuohenjuustokiekkoa, yhteensä noin 300 g
1 päärynä
puolikas kurkku
paahdettuja pähkinöitä
balsamisiirappia
oliiviöljyä
mustapippuria

Revi salaatti, asettele suoraan kahdelle lautaselle. Pilko päärynä ja kurkku viipaleiksi ja kumoa kyytiin. Paahda pähkinöitä pannulla niin, että ne saavat vähän väriä. Paista vuohenjuustokiekkoja pannulla niin, että ne alkavat sulaa keskeltä pehmeiksi. Nosta kiekot suoraan salaattiannosten päälle, ripottele päälle pähkinät ja musta mustapippurilla. Lorota vielä öljyä ja balsamisiirappia, asetu pöydän ääreen ja syö.

8 kommenttia:

  1. Mööh, miksei mulle näy nyt mitkään sun kuvat? :( Tosin ehkä turvallisempaa niin, kuulostaa nimittäin ihan überhyvältä! Tuo itse paikka kans, ihania nuo annosten nimet malliin "opintotukea odotellessa" :D

    Mutta hei: miten vuohenjuuston saa paistettua niin, että se ruskistuu pinnalta ja pehmenee mutta ei sula? Muistaakseni Voisilmäpelin kommenteista luin, että siivut kannattaa heittää vartiksi pakkaseen ennen paistamista, mutta ei sekään täällä oikein ihmeitä tehnyt. Tai ehkä mulla on vain liian ohuita siivuja...

    VastaaPoista
  2. Mööh, en tiedä mikä mun kuvapankkisivustoa vaivaa, se ei suostu kirjaamaan mua sisään :( Eli siks eivät näy kuvatkaan. Toivottavasti tulee kuntoon pian.

    Oon kokeillut eri kikkoja vuohenjuuston paistamiseen, nämä isot klöntit paistoin pannulla ihan sellaisenaan, koska olivat niin paksuja. Kertussa käytetään juuston alla ohutta leipäsiivua, mikä on vähän mälsää, koska en oikein kykene vehnään. Mutta yks vaihtoehto on paistaa juustopalat, ohuetkin, omenaviipaleiden päällä, sairaan hyvää! Postasinkin siitä kerran:
    http://ruokahommia.blogspot.com/2011/05/omenan-duuni.html

    Ite en oo tuota pakastamista kokeillut. Joku kai paistaa leivinpaperi pannun ja juuston välissä. Vaikuttaa epäilyttävältä.

    VastaaPoista
  3. Kerttu kuulostaa kivalta ja mun kissaki on kerttu! Uskoisin, että vuohenjuuston paistamisen juju on Kuumassa pannussa ja tarpeeksi suuressa määrässä öljyä koska muuten se alkaa sulamaan ja kaikki menee plörinäksi. Mutta mikä sitten on tarpeeksi kuuma ettei se palakaan niin se pitää vaan opetella omasta liedestä :P

    VastaaPoista
  4. Meijän Saara kävi testaamassa Kertun salaatin taannoin Turun turuilla käydessään. Minäkin tahtoisin! Tosin ei tässä diy-kerttusalaatissakaan mitään vikaa, herkulta näyttää.

    VastaaPoista
  5. hanna: Sun kissalla on hyvä nimi! Joo, kuuma pannu taitaa kyllä olla kyllä avain onneen, aika monessa asiassa :)

    Miikkis: Tuu Turkuun niin testataan! Joko meillä tai Kertussa. Kertun silti parempi. Ps. Näetkö muka kuvan tässä postauksessa? Ite en näe, ovat olleet kadoksissa viikon verran, mutta palannevat tänä iltana taas kehiin.

    VastaaPoista
  6. Juu, kuva näkyi silloin ja näkyy nyt! Hyvä että probleemi korjaantui. Ihanan kakun Valde leiponut sulle :)

    VastaaPoista
  7. Kerttu on niin helmi ja niiden hampparibuffa ihan parasta! :) Hmmmm, täytyy ehkä taas mennä viikonloppuna...

    VastaaPoista
  8. Miikkis: Niinpä, veljesi on ihku!

    Acata: Joo, se on kyllä parasta, tavallaan... Lähtee joka kerta niin käsistä, etten ole enää pariin vuoteen viitsinyt edes mennä :D

    VastaaPoista