tiistai 25. lokakuuta 2011

Syksy selättyy

Sain pari viikkoa sitten Italian tuliaisina kaapin täyteen juustoa ja pari pötköä salamia. Jokunen päivä sitten osa salamista sai kyytiä, kun uhrasin sen osaksi erästä tomaattikeittoa.

Keitto sopii kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joita pimenevä syksy synnyttää. Esimerkiksi peiton alla kyhjöttämiseen, kouluhommien pakoiluun, kaukokaipuuseen, maaseuturetkien termarievääksi ja ankean päivän lohtulounaaksi.

Lihattomaan versioon voi salamin sijasta kipata vaikka purkillisen papuja. Jos taas riisi ei maistu, tuovat pavut siinäkin tapauksessa soppaan lisää sisältöä.



Tomaattikeitto syksyn tapaan
(riittää juuri ja juuri neljälle)

loraus oliiviöljyä
2-3 kynttä luomuvalkosipulia
1 puna- tai keltasipuli
100-150 g hyvää salamia
2 rkl valkoviinietikkaa
250 g kirsikkatomaatteja
400 g säilöttyjä kirsikkatomaatteja (kiitos Mutti, jolta taannoin kyseisiä herkkupalleroita sain)
n. 8 dl vettä
½ dl täysjyväriisiä
merisuolaa
raakaruokosokeria
mustapippuria
paprikajauhetta
kuivattua chiliä
tuoreita yrttejä, kuten basilikaa ja ruohosipulia
ranskankermaa

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää pienitty valko- ja punasipuli. Kuullota hetki, lisää paloiteltu salami. Paistele hetki. Lisää sekaan viinietikka ja anna kiehahtaa. Kippaa sekaan halkaistut kirsikkatomaatit ja tölkkitomaatit liemineen. Kaada sekaan vesi ja riisi. Mausta keitto maistellen. Anna porista matalalla lämmöllä kannen alla niin kauan, että riisi on kypsää. Lisää lopuksi yrtit. Tarjoile ranskankermasilmän kera.

Resepti on muunnelma Glorian Ruoka & Viini -lehdessä (2/2011) ilmestyneestä chorizo-tomaattikeiton reseptistä.

9 kommenttia:

  1. Oh bummer. Meillä oli eilen soppapäivä, tehtiin minestronea ja se meni kyllä iihan penkin alle. Tää resepti vaikuttaa hyvältä, pitänee taistella minestronekattilallinen loppuun ja keitellä vaikka tätä sitten tilalle...

    Tehkääpä muuten joskus sherrylohta!
    Sain hirmu fläsärin kultaisesta lapsuudesta 90-luvun alusta, äiti teki sitä aika usein eikä edes google osannut neuvoa reseptin kanssa. Heittelin ulkomuistista uunivuokaan puolisen kiloa lohta paloina, vihannespussin, purkillisen kokonaisia herkkusieniä, kermaa (tietysti ;)), smetanaa ja aimo lorauksen sherryä (enkä edes sortunut Olorosoon... :D), muhitutin puolisen tuntia 200 asteessa ja voi ällö että oli hyvää. Suosittelen! Pikaista ruokaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  2. Tiia: Pistä pata porisemaan! Mun pitäis sen sijaan kokeilla minestronea. En oo koskaan vielä kokeillut. Sherrylohi kuulostaa ihanalta! En kylläkään osaa ostaa sherryä, mut onneks Alkossa autetaan. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  3. Tomaattinen makkarakeitto on todellakin peiton alla kyhjötysruokaa. Meillä on tänä syksynä keitetty urakalla espanjalaista chorizo-tomaattikeittoa - ihan parasta se on todellakin Muttin tai Buenan kirsikkatomaateista.

    VastaaPoista
  4. Näin on! Chorizo on kyllä myös ihan parasta, varsinkin tomaatin kera.

    VastaaPoista
  5. "...peiton alla kyhjöttämiseen, kouluhommien pakoiluun, kaukokaipuuseen, maaseuturetkien termarievääksi ja ankean päivän lohtulounaaksi."

    Voiko syksyä paremmin kuvailla?

    Olet Janna aika lahjakas veijari, sun blogi sen osoittaa. Jos ura ei urkea muilla saroilla niin ala kolumnistiksi!

    Arvaa kuka olen? Vinkki: tätä blogia lukee tältä koneelta joskus yksi, joskus kaksi - siinä tapauksessa tosin toinen meistä voi kehua vain kuvia koska ei ymmärrä tekstistä muuta kuin "moi" ja "kiitos". Toivottavasti voit hyvin etkä anna pimeyden painaa, olet usein mielessä!

    Tuuliahan se täällä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kehuista pölö <3

    Onko syksy sielläkin? Lueskelin just Lontoosta taannoin ostamiani keittokirjoja ja muistelin Lontoon syksyä, se oli paljon lempeämpi kuin Suomen.

    Kiva että luette, ootte kans mielessä! Sano lukijakaverille kans moi ja kiitos! :)

    VastaaPoista
  7. Syksy täälläkin mutta lempeämpi kuten muistelit. Muutettiin pari viikkoa sitten ja kulman takana asuu Gwyneth Paltrow. Pyydän siltä kopion sen keittokirjasta jos näen ja lähetän sulle. :-)

    Osaisinpa laittaa ruokaa sun tyylillä ja taidolla. Opettelen taas vaihteeksi kaasuhellan käyttöä. Paistoinpa silti sunnuntaina elämäni ensimmäisen kokonaisen kanan!

    Laitan sulle s-postia piakkoin niin voin kertoa salaisuuksiakin (ei niitä tosin ole). Terkut Mr X:lle.

    T

    VastaaPoista
  8. Tämä oli hurjan hyvää - vielä kylmänäkin ja seuraavana päivänä! Pari ruokalusikallista luomua ketsuppia teki aromeille kutaa.

    VastaaPoista
  9. Tässä bataattichiliä kiehutellessa oli pakko tulla vielä kehumaan tätä(kin) reseptiä, on tehty jo useampaan otteeseen ja on kyllä hyvää. Mä sovelsin noitten riisien tilalle punaisia linssejä kaapin perältä ja laitoin sit noita papujakin. Ja ehkä vähän ranskankermaa päälle :) Nam.

    VastaaPoista