keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Katkarapua ja korianteria, kiitos!


Sitten viimeisimmän merkinnän olen viettänyt yhden hyvin aktiivisen kesäloman, joka kuljetti minut muun muaassa Helsinkiin, Tampereelle, Poriin sekä Tukholmaan. Erityisesti Tampereesta saatan kirjoittaa myöhemmin pari sanaa, mutta nyt on parempi palata rytinällä oman keittiön reseptien äärelle. Niitä nimittäin piisaa!

Muistelen joskus maininneeni, että suhteeni korianteriin on ollut vähän kinkkinen. Niin kuitenkin pääsi käymään, että söin jossain ravintolassa jonkin erityishyvän annoksen, jossa oli runsaasti korianteria, ja jäin ihan koukkuun. Sittemmin olen raahannut kotiin korianteripuskia toisensa perään ja tilannut ravintoloissa lähestulkoon pelkästään korianteria sisältäviä ruokia. Se vaan on niin hyvää!

Kotona olen lykkinyt korianteria lähinnä erilaisten aasialaishenkisten salaattien sekaan. Erään Jamie Oliverin ohjeen pohjalta olen sittemmin rakentanut useita erilaisia korianterillisia salaatteja, joista en meinaa saada tarpeekseni. Erityisen kovassa huudossa on ollut yhdistää korianteri katkarapuihin. Mikä pariskunta! Hämmentävää kyllä, katkaravutkaan eivät nimittäin olleet mikään suurin suosikkini ennen erästä Södermalmilla nautittua salaattia, jonka käsin kuoritut herkkuravut suorastaan sulivat suuhun. Suomesta tuntuu olevan hieman haastavampaa löytää hyviä, tuoreita ja meheviä katkiksia. Oisko vinkkejä?

Lopuksi se Jamien ohje, joka on oikeastaan kahden Jamien ohjeen yhdistelmä. Jauheliha kuulosti minustakin vähän erikoiselta, mutta toimi salaatissa oikein hyvin, kunhan on laadukasta tavaraa. Sittemmin olen vaihtanut jauhelihan muun muuassa avokadoon. Pähkinät ovat tässä hommassa elintärkeitä, samoin kalakastike, lime ja inkivääri. Kaapista sattui löytymään myös ohjeessa mainittua kiinalaista viismaustetta, josta on sittemmin tullut kaikkien Aasia-salaattieni pohjamaku. Valmiin viismaustesekoituksen voi korvata ripottamalla sekaan kanelia, tähtianista, korianterin siemeniä, aniksen siemeniä ja chongchiaa, joka ilmeisesti lienee jonkinlainen thai-chili. Semmosta!




Aasialaishenkinen katkarapu-korianterisalaatti

200 g paistijauhelihaa/avokadoa/tofua/mitä vaan
1 iso kesäkurpitsa
reilusti öljyä
n. 2 tl kiinalaista viismaustetta
3 kynttä valkosipulia
1 rkl raastettua inkivääriä
2 limen raastetut kuoret ja mehu
chiliä maun mukaan
soijakastiketta
ruokosokeria
muutama kevätsipuli varsineen
n. 150 g hyviä katkarapuja tai jättikatkaravun pyrstöjä
kaksi kourallista paahdettuja pähkinöitä (esim. maapähkinöitä, cashewpähkinöitä)
haluamaasi salaattia
200 g kirsikkatomaatteja
suuri kourallinen tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta minttua

Kuumenna uuni 225 asteeseen, pane pähkinät pellille ja paahda niihin rusehtava väri. Ole tarkkana, pähkinät palavat helposti.

Jos käytät jauhelihaa, paista se ensin.Jos et, siirry suoraan kesäkurpisojen paistamiseen. Kuumenna pannulla reilusti öljyä ja viismauste. Ruskista jauheliha. Lisää sekaan pilkotut kesäkurpitsat. Lisää valkosipuli, sokeri, soija ja inkivääri. Anna paistua joitakin minuutteja, kesäkurpitsat saavat jäädä rapsakoiksi. Jos käytät kypsentämättömiä, tuoreita katkarapuja, lisää ne pannulle kesäkurpitsojen kera. Kypsät katkaravut on parempi lisätä suoraan salaattiin, etteivät sitkisty.

Revi salaatti ja pilko kirsikkatomaatit suureen kulhoon. Purista ja kaada sekaan limemehu, kalakastike ja reilusti oliiviöljyä. Lisää myös silputtu kevätsipuli, katkaravut, chili, paahdetut pähkinät ja yrtit. Rapsauta päälle mustapippuria ja merisuolaa. Kun pannulla paistettu seos on hieman jäähtynyt, kaada se salaattipohjan sekaan. Nostele sekaisin. Lisää vielä vähän tuoretta korianteria. Nauti.

Reseptin alkulähde: Jamie Oliver - Jamien keittiössä

6 kommenttia:

  1. jauhelihasalaatti, vanha ystävä! :P

    VastaaPoista
  2. Mä oon kans niin "pakko olla hyvää, tässä on kerran korianteria!"-ihminen.

    Unohdan joskus tykkänään, että eihän siitä kaikki tykkää. Mielettömän hyvältä kuulostava salaatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan tykkää ei, ja ymmärrän heitäkin, koska en ite vielä vuosi sitten voinut sietää sitä. Kunnes maistoin sitä jossain just oikeassa ruoassa ja ymmärsin hienouden. Aah!

      Poista
  3. Minulle tuli pakottava halu saada nyt jotain korianterikatkarapujuttua :/

    VastaaPoista