perjantai 27. kesäkuuta 2014

Aamiaisluksus eli karamellisoitu verigreippi

Saattaa olla, että koko kesä menee New York -ruokia fiilistellessä! Reissu sytytti hiukan sammuksissa olleen kokkailuintoni aivan uuteen liekkiin enkä suorastaan millään malttaisi pysyä poissa keittiöstä. Olen kirjannut pitkän listan verran ruokia, joita Nykissä söin ja joita on ihan pakko kokeilla kotona.


Ensimmäiseksi kokeilin Brooklyn-brunsseilla kovasti esiintynyttä karamellisoitua verigreippiä. Toin eräästä superihanasta keittiötarvikekeitaasta itselleni tuliaisiksi greippilusikat ja päätin, että ryhdyn ihan vakkariinsa nauttimaan aamiaiseksi yhtä lempihedelmistä. Verigreippi on ihanan hapanta, ja kun sen kuorruttaa ruskealla sokerilla ja paahtaa sitten uunissa, on makuelämys aikalailla vertaansa vailla. Ehdoton lisä settiin on tuore minttu, joko ennen uunia tai uunin jälkeen.

Sokeria saa ripotella greipin päälle ihan runsain mitoin eikä atria siltikään muutu hurjan makeaksi. Syöminen on sottaista greippilusikasta huolimatta, mutta kaiken sen sotkun arvoista. Ja hei, keksittekö yhtäkkiä mitään yhtä kaunista kuin puolitettu, oranssina hehkuva verigreippi? Itse en.



Karamellisoitu verigreippi mintulla
(kahdelle osaksi aamiaista)

1 mehevä verigreippi (valitse kaupassa se painavin!)
2-3 rkl ruokosokeria
tuoretta minttua

Lämmitä uuni tosi kuumaksi grillivastuksille. Halkaise greippi ja aseta puolikkaat uunivuokaan. Ripottele päälle reilusti sokeria. Revi mintunlehtiä päälle. Pane uuniin paahtumaan, tarkkaile tilannetta ja ota greipit pois, kun niiden reunat alkavat saada hiukan väriä. Nauti hiukan jäähtyneenä.



8 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköinen uusi ja raikas vinkki, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Tämä on kyllä ehdottomasti testaamisen arvoinen resepti.

      Poista
  2. Varmaan ihan sikahyvää, ja tosiaankin superkaunista! Pistetään kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tosi herkkua! Ja paljon sitten sitä sokeria päälle!

      Poista
  3. Hyvä vinkki tuo painavimman valitseminen. Sitrushedelmien kanssa on aina vähän arpomista sen parhaan valinnan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin vinkin joskus jostain ja sen avulla olen kyllä onnistunut useimmiten löytämään pelkästään hyviä, mehukkaita hedelmiä!

      Poista
  4. Näyttää herkulliselta. Pitäisi ruveta panostamaan enemmän aamiaisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rakastan aamiaisia, ja nyt pitkillä kesävapailla olen hiukan viitsinyt panostaakin. Työarkena en ehdi, mutta ehkä olisi paikallaan pitää brunssi vaikka joka viikonloppu. :)

      Poista