sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Sitruunavanukas

Kevät synnyttää jonkinlaisen akuutin tarpeen valmistaa keittiössä kaikkea keltaista. Munakokkelia, meksikolaista munakokkelia, munakasta, meksikolaista munakasta... Eipä tässä juuri muuta ole viime aikoina syötykään.

Mutta myös keltaiset jälkkärit ovat aika kivoja. Erityisesti kolmesta ainesosasta valmistuvat. Parin vuoden takainen jälkkärihitti sitruunavanukas löysi vihdoin tiensä myös tähän keittiöön, juuri sopivasti keltaisen toukokuun nurkilla. Lemon posset on samaan aikaan sekä hienostunut että rento. Ihan täydellinen jälkiruoka illallispöytään ja toukokuiselle piknikille.

Ja mitä parhain herkku kannettavaksi äitienpäivänä vuoteeseen.



Sitruunavanukas 
(4 annosta)

4 dl kuohukermaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl sitruunan mehua

Kaada kattilaan kerma ja sokeri. Sekoittele ja anna porista miedolla lämmöllä pari minuuttia. Ota pois liedeltä, lisää sitruunan mehu ja sekoita. Kaada tarjoiluastioihin, peitä kelmulla ja pane jääkaappiin noin 3 tunniksi hyytymään. Tarjoile.

Ohje: Glorian Ruoka & Viini. 



6 kommenttia:

  1. Joka kerta lemon possetin jälkeen ihmettelee, miten jokin noin helppo voi olla noin hyvää :)

    VastaaPoista
  2. Sitruunalla hyydyttäminen on aika vinhaa. Miettikää, kuinka monikäyttöistä sitruuna on... ja voi sillä kypsentää lihaakin!

    Ai tämän nimi on lemon posset. Menikö jo pari vuotta sitten tuolla nimellä, kun hittinä kiersi ruokablogeja? Taisin silloin itsekin heittää kontribuutioni kehiin ja vedin päälle vielä jonkin tyrni-appelsiinihiillon. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kreisi hedelmä tuo sitruuna tosiaan!

      Pari vuotta sitten kiersi blogeja. Tyrnilisä kuulostaa superhyvältä. :)

      Poista
  3. Oi, nam! Mitä luulet, onnistuisiko limemehulla? Mulla jäi rippijuhlista pussillinen limettejä...

    VastaaPoista