lauantai 6. helmikuuta 2010

Herkullisia jämälohihommia

Kun se puolen kilon lohiköntti sieltä pakkasesta tuli kerta burgereita varten sulatettua ja paistettua, oli valmiiksi paistettua kalaa hampurilaisten jälkeen jäljellä vielä aika kasa. Siinä päivän lounasta pohtiessani keksin tyhjentää kaapin kaikesta sinne kerääntyneestä ja sain lopulta aikaiseksi tosi kelvon munakkaan, tai omeletin, tai minkä lie. Täyttävän ja herkullisen kummiski!



Lohi-avokadomunakas
yhdelle nälässä riutuvalle

3 vapaata tai luomua munaa
loraus kermaa
loraus vettä
1 iso valkosipulinkynsi
voita
n. 100 g paistettua lohifileetä
puolikas avokado
läjä aurinkokuivattuja tomaatteja
ripaus (oikeesti läjä) aurajuustoa
mustapippuria
suolaa

Riko munien rakenne kulhossa ja lisää sekä loraus kerma että loraus vettä. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna pannulla voita (tai öljyä), purista sekaan valkosipulinkynsi ja kuullota hetki. Lisää päälle munakasmassa, pidä levy keskilämmöllä ja anna munakkaan hyytyä hetki. Munakkaan ollessa melkein valmis lisää päälle täytteet ja anna muhia vielä hetki. Kippaa munakas kauniiksi mössöläjäksi lautaselle, mausta vielä tarvittaessa ja vetele parempiin suihin!


Lohi vain ei ottanut loppuakseen vielä munakkaastakaan suoriuduttaan, joten tyhjensin seuraavana päivänä loputkin jääkaapista ja kasasin aineksista ylläripyllärinä lohi-avokadosalaatin. Kyllä sitten olikin hyviä rasvoja kiskottu seuraavan parin viikon edestäkin!




Lohi-avokadosalaatti

n. 100 g paistettua lohta
puolikas avokado
puoli rasiaa kirsikkatomaatteja
rapeaa salaattia
aurajuustoa

Paloittele lohi, avokado ja tomaatin, revi salaatti, ripottele päälle aurajuustoa. Lorauttele sekaan vielä oliiviöljyä ja balsamicosiirappia. Vedä huiviin.

2 kommenttia:

  1. Mäkin oon tehnyt AINA omelettia, kun jääkaappi on täynnä kaikkea pientä, mitä ei saa tungettua muualle. Mutta tällä viikolla löysin sit kaks uutta tapaa hyödyntää ne... stay tuned :) ps. toi salaatti näyttää helpolta ja ihanalta, mums.

    VastaaPoista
  2. Jaahas, en kestä kun oot niin tehokas päivittäjä! :) Munakkaat on kyllä maailman ja mahan pelastajia!

    VastaaPoista