tiistai 6. huhtikuuta 2010

Lampaaton pääsiäinen

Pääsiäinen näyttäytyi tässä pirtissä lähinnä keltaisten tulppaanien muodossa, sillä mitään erityisiä pääsiäisruokia en päätynyt tekemään. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, etteikö pyhien ykkösaktiviteettina olisi ollut syöminen, päinvastoin. Pääsiäisen kattaukseen päätyi vanhoja tuttuja, kuten melkein italialaista pizzaa (joskin vahingossa pannupizzaksi kohonneella pohjalla ja kesäkurpitsalla ja parmankinkulla täytettynä) ja Nina Lincolnin suklaakakkua (yhä edelleen maailman paras suklaakakku) .

Kiirastorstaina ruokimme pitkän matkan takaa saapuneet pääsiäisvieraamme paahdetulla paprika-linssikeitolla. Toteutin keiton suuresti inspiroivan Chocochili-blogin ohjeella. Soppa oli ensimmäinen paprikakeittoni ikinä ja kertakaikkiaan ihana. Paahdetut paprikat antoivat sopalle savuisen säväyksen ja linssit toivat sille sopivasti tuhtiutta. Tuoreen leivän kanssa ehdottomasti suosittelemisen arvoinen keitto, kiitos Elina!




Paahdettu paprika-linssikeitto

2 isoa paprikaa (á 300 g)
4 suurta tomaattia
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl punaisia linssejä
1 kasvisliemikuutio
n. 8 dl vettä
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl timjamia
0,5 tl paprikajauhetta (mieluiten unkarilaista)
chilirouhetta
suolaa
sokeria
(itse lisäsin sekaan vielä tuoretta basilikaa)

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Poista paprikoista kanta ja siemenet. Leikkaa paprikat lohkoiksi ja levitä ne uunipellille nahkapuoli ylöspäin. Laita pelti uuniin ylimmälle tasolle, aivan vastuksen alle ja paahda paprikoita uunissa kunnes niiden kuori on mustunut. Kääräise kuumat paprikat folioon (folion sisälle jäävä kosteus helpottaa kuoren irrottamista, saman asiaan ajaa tietysti vaikka kannelliseen rasiaan laittaminen), anna jäähtyä sen verran että paprikat ovat käsiteltävissä, kuori ja paloittele ne.

Kalttaa ja pilko tomaatit sekä huuhtele ja valuta linssit.
Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä öljyssä kattilanpohjalla hetki, lisää sitten tomaatit, paprikat, linssit, kasvisliemikuutio ja noin puolet vedestä. Lisää hetken kuluttua mausteet.
Anna keiton kiehua, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää vettä keittoon pikkuhiljaa tarpeen mukaan.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista suolan määrä. Tarjoa keitto tuoreen leivän kera.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaapa muuten hyvältä! Söin taannoin aivan vastenmielistä paahdettua paprikakeittoa ravintola Blankossa ja siitä meinasi jäädä elinikäiset traumat paahdettua paprikakeittoa, tai oikeastaan kaikenlaista paprikakeittoa, tai oikeastaan kaikenlaista kasvissosekeittoa kohtaan. Ehkä pitää kokeilla tätä, jos tilanne olisi vielä pelastettavissa :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa kerrassaan kamalalta keitolta :D Blankossa ei kyllä usein tule ruoan suhteen pettymyksiä, mutta hyvä tietää kartettavasta paprikakeitosta! Tämä soppa oli kyllä tosi hyvää, kokeile jos uskallat :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että keitto onnistui ja maistui :)

    VastaaPoista
  4. Joo, aivan ihanan makuista soppaa :)

    VastaaPoista
  5. Tarkentava kysymys, miksi paprikamausteen pitäisi olla unkarilaista?
    Noora

    VastaaPoista
  6. Unkarilainen paprikajauhe on oman käsitykseni mukaan tulisempaa ja aromikkaampaa kuin "perus"paprikajauhe. Mulla on kaapissa sekä ihan kaupasta ostettua paprikajauhetta että unkarista tuotua tavaraa ja se unkarilainen on kyllä omaan suuhuni paremman makuista. Mutta peruskamallakin onnistuu varmasti! :)

    VastaaPoista
  7. Tää on taas tätä salatietoa :). Mistä oot saanut tämmösen vinkin tietoos? Utelias kokki eli Noora kyselee taas.

    VastaaPoista
  8. En olisi tässä kohtaa välttämättä keksinyt unkarilaista paprikaa, ellei reseptissä olis niin kehotettu. Resepti on Chocochili-blogin Elinan käsialaa :)

    VastaaPoista