tiistai 17. elokuuta 2010

Soijaa perinnelootassa

Perinteisistä suomalaisista ruoista ehdottomasti kovinta kamaa mielestäni on kaalilaatikko. Mummon tekemää kaalilaatikkoa vuosikaudet pakasterasioissa kotiin raahattuani kerran sitten hoksasin, että voisin tietysti edes yrittää tehdä yhtä hyvää itsekin. Mummo sanoi, että lootaan kannattaa käyttää rasvaista jauhelihaa ja lisäksi tietysti voita, sillä kaali tarvitsee rasvaa. Ystävältä sain läjän muita vinkkejä. Tottelin viisaampiani, ja jossen nyt ihan mummon uniikin kaalilootan veroista, niin ainakin melkein yhtä hyvää tavaraa sain kuin sainkin aikaiseksi. Siitä alkaen on kaalilaatikko kuulunut lempiresepteihini.

Olen ruoka-asioissa siinä mielessä vähän vanhanaikainen, että pidän hyvin yksinkertaisista mauista. En oikein lämpene sellaiselle, että esimerkiksi jotain klassikkoruokalajia tuunataan jollain erikoisella, eksoottisella mausteella. Vaikka yritänkin antaa kaikenlaisille viritelmille, kokeiluille ja versioille mahdollisuuden, en itse ole kovinkaan hyvä heittäytymään crossover-hommiin ja roiskimaan välimerellisiin pöperöihin intialaisia mausteita.


Tästä älyttömyydestä johtuen olen vaalinut omaksumaani kaalilaatikon reseptiä kuin mitä lie kansallisaarretta. Vaikka mielessä on useaan otteeseen käväissyt kaalilaatikon jauhelihan korvaaminen soijarouheella, olen asiaa pähkäiltyäni päätynyt aina siihen, että kyseinen klassikko ei mitään soijia kaipaa. En ole mitenkään erityisen kova lihansyöjä, mutta soijarouhe on tässä keittiössä kuulunut ainoastaan sellaisiin ruokiin, jotka eivät suoranaisesti huuda minkään maan tai perinteen nimeä - epämääräisiin kaappientyhjennyssörsseleihin tai kasvisruokia tuhdintamaan.

Onneksi sitten kuitenkin olin rohkea ja kokeilin. Maustoin soijarouheen kuten olisin maustanut lihan, valkopippurilla, meiramilla ja helposti mutta varmasti liemikuutiolla. Ja melko ronskilla kädellä. Kun valmis loota tuli uunista ulos ja pääsin siihen käsiksi, sain niellä ennakkoluuloni. Makumaailma oli soijaversiossakin ihan tarpeeksi perinteinen ja kaupanpäälle halvempi, terveellisempi ja vähemmän epäilyttävä (ei ole olemassa mitään epäilyttävämpää kuin kaupan jauheliha).

Seuraavaksi ohjelmassa: villiksi heittäytymistä ja burgerien kasaamista Pitkän suosittelemia soijarouhepihvejä apuna käyttäen!



Soijakaalilaatikko
(yksi jättivuoallinen tai kaksi pienempää)

n. 1 kg valkokaalia
3 dl ohrasuurimoita
1-2 porkkanaa
3 pientä sipulia
2 luomukasvisliemikuutiota
ruokosokerisiirappia
voita
2 dl soijarouhetta
4 dl vettä
½ liha- tai kasvisliemikuutio
meiramia
valkopippuria

Pilko kaali, sipuli ja porkkana ja laita ne suureen kattilaan ohrasuurimoiden kera. Kaada päälle vettä sen verran, että vihannekset juuri peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, lisää liemikuutiot ja anna porista miedolla lämmöllä vaikka 20 minuuttia.

Kuumenna pienessä kattilassa tilkka voita tai öljyä ja roiski reilusti valkopippuria päälle. Anna pippurin irrotella hetkisen aromejaan, lisää sitten soijarouhe, vesi ja liemikuutio. Sekoita hyvin ja anna hautua niin kauan, että rouhe on imenyt itseensä kaiken nesteen. Mausta meiramilla.

Jos kaali-ohrasörsseli on kovin vetistä, nappaa vettä pois kattilasta niin, että mössö on melko paksua. Lado uunivuokaan vuorotellen soijarouheet ja kaali-ohrat, sekoita. Pursota reilusti siirappia ja lusikoi pieniä voikekoja päällimmäiseksi (tässä kohtaa on hyvä hokea mantraa "Kaali tarvitsee rasvaa, kaali tarvitsee rasvaa!"). Iske vuoka/vuoat uuniin ja anna muhia 175 asteessa tunnin verran. Kauho valmis loota suuhusi puolukkahillon saattelemana.

21 kommenttia:

  1. WAU! Ihanan innovatiivistä!! Jee, soijaheimoveljet (siskot)!

    VastaaPoista
  2. No, en mäkään kyllä mitään ruutia tässä uudelleen keksinyt (netti on täys soijarouhekaalilootien ohjeita), mutta ainaki nielin ylpeyteni! :) Jee soijasiskot! Jee!

    VastaaPoista
  3. Ui, tein just viime viikolla kaalilaatikkoa ja se oli kyllä just niin ihanaa ku muistinki! Mulla olis vielä pieni parannusehdotus tuohon: paista laatikkoa 200 asteessa kaks tuntia, napsauta uuni pois päältä ja anna hautua jälkilämmössä vielä ainaski kaks tuntia tai vaihtoehtoisesti koko yö, niinku itte puolihuolimattomasti tein. Kuoresta tulee makea ja sitkeä ja ihan täydellinen, ja koko laatikko on niin mehevä ettei mitään järkeä.

    VastaaPoista
  4. Mieki kokeilin kaalilaatikkoa soijarouheella. Miun makuun siitä jäi jotain puuttumaan - ehkäpä sitä syntistä eläinrasvaa! ;) Ei toki syömättä jäänyt. Eli enemmän voita ens kerralla! HIH! Ja niitä soijarouhepihvejä kannattaa ehdottomasti tehä!! Ne on namia! Ja soijabolognese!!! No niin, nyt olen jo hiljaa... ;)

    VastaaPoista
  5. Olen koittanut keksia kaapissa piileskelevalle puolukkahillolle kayttoa mutta tassahan se on: kaalilaatikko! Mitenhan en tullut edes ajatelleeksi etta tallainen uber-herkku on olemassa. Kuuluu omiin suosikkeihini myos.

    Pakasteesta loytyy pari pakettia luomu-jauhelihaa niin jospa sita kayttaisin. Vasta eilen loysin lahikaupasta soijarouheen vaikka siella olenkin ruokashoppailuni jo monta kuukautta tehnyt. Taidan kuitenkin tyytya ihan perinteiseen jauhelihaan, toisen puolikkaan vatsa kun ei aina tuohon soijaan reagoi kovin hyvin.

    Ehkapa nappaan silti paketin mukaani ensi kerralla ja karsin hajuhaitoista. ;D

    VastaaPoista
  6. Siis se soijapihvi sinne hampurilaisen sisään on NIIN hyvä!!

    -Inka

    VastaaPoista
  7. Kaisa: ei hullumpi vahinko! :)

    Anzku: Joo, soijarouhepihvit lähtee testiin hyvin äkkiä. Kaikki kehuu niitä!

    Elli: Luomujauheliha olis ehkä vähän vähemmän epäilyttävää, en oo ottanut selvää miten kallista se on täällä Suomessa. Oon viime aikoina vakavasti harkinnut siirtyväni joko luomulihaan tai vähintään kauppahallista ostettuun, silmäin alla paistista jauhettuun versioon.
    Kaalilaatikko on ihan yyyyberherkku!

    Inka: Pakko kokeilla tosi pian! Miksi oonkaan odottanut näin kauan?

    VastaaPoista
  8. Jes! Oon miettinyt kaalijuttuja jo pitkään, mutten oo ehtinyt etsiä ohjetta. Kiitti siis tästä!

    VastaaPoista
  9. Kiitos inspiraatiosta. Reformin soijarouhepaketin kyljessä oli (ainakin joskus) mahtava kaalilaatikko-ohje, jota toteutin useammat kerrat. Nyt on jostain syystä vierähtänyt liian monta vuotta. Viikonlopun ehdoton ruokahomma siis.

    VastaaPoista
  10. nooraino: jes! mä sain kahdesta vuoallisesta pienehkön kaaliyliannostuksen, mutta mieli tekis kokeilla kaalikääryleitä lähiaikoina!

    anuka: ole hyvä! onko reformin soijarouhe sun mielestä parempaa kuin soyapetit? saakohan soijarouhetta luomuna?

    VastaaPoista
  11. Reformi oli ok, mutta aika vaaleaa. Tykkään siitä kaikkein tummimmasta, olisko just Soyappetit... Risetti ei oo hyvää.
    Jos haluaa jauhelihaisamman kokemuksen, niin Soyappetit. Reformi saattais olla luomua, en oo varma.

    VastaaPoista
  12. Tyhmä kysymys: keititkö ohran erikseen?

    VastaaPoista
  13. Ostin kaikki ainekset ja ajattelin kokeilla sinun reseptillä, muttei ohjeessa mainita, missä vaiheessa ohra lisätään. Heti alussa, raakana vai kypsennettynä? Kiitän etukäteen.

    VastaaPoista
  14. Mä heitin ohrat kaali-porkkana-sipuliliemeen. Näyttäis onnistuneen.

    VastaaPoista
  15. Anuka & merikukka: hyvä kysymys! Oon unohtanu mainita, että ohrat lisätään samaan aikaan kaalien ja muiden vihannesten kanssa. Varmaan kypsyisivät uunissakin, mutta tuleepahan ainakin pehmeetä :)

    VastaaPoista
  16. Mun kaalilaatikonvalmistus ei ollut kokemus helpoimmasta päästä. Ensiksikin tajusin ettei mun suurin kattila on enemmänkin keskikokoinen. Näppäränä keitin kaalit ja muut sitten kahdessa erässä. No sitku olin valmis laittamaan vuoat uuniin, tajusin että uuni oli kylmä vaikka olin laittanut sen lämpiämään hyvissä ajoin. Kirosin jo mielessäni, että nysse on rikki tai joku tärkeä johto irti kun siirtelin sitä imuroidessani. Lol, olinkin vaan vääntänyt pelkkää lämpötilakatkaisijaa enkä ollenkaan sitä virtakytkintä. Sain uuninkin sit vihdoin kuumaksi ja laitoin vuoat uuniin. Onneks ne ehti olla siellä alle puoli minuuttia koska tajusin että siirappi ja voi unohtui pinnalta :D oon nyt vääntänyt ruokaa melkein 3 tuntia ja nälkä alkaa olla sen mukainen. Mut onneks tajusin nyt etukäteen, ettei mulla oo puolukkahilloa, koska kerkeän just sopivasti käydä ostamassa sitä! Luultavasti sillä aikaa uunini räjähtää tai jotain muuta teeman jatkumoon sopivaa, mut uhmaan kohtaloa. On meinaan sellaset aromit tuolla köökissä nytten että tän täytyy olla täydellistä :) palaan myöhemmin raportoimaan makuelämyksestä!

    VastaaPoista
  17. Juu hyvää tuli maar! Nam. Mulla lähti ehkä vähän käsistä voin kanssa ja sen maku tunki läpi, ja jotenkin sitä lihan makua kaipasi kun ei oikein muusta tiedä, mut se lienee tottumiskysymys. Oli tää parempaa ku meidän muinainen versio Aninkaistenkadun koekeittiössä :D

    VastaaPoista
  18. Aah, kuulostaa ihan mun kokkailulta noi sun kommelukset! Mulla on hyvin usein ongelmana justiinsa se, että kun ruoka pitäis iskeä johonki kattilaan tai vuokaan, niin tajuan että mulla joko ei oo semmosta tai jos on, niin vääränkokoisia. Hyvä et hait puolukkaa, se on ehdoton!

    Ja kiva et tuli hyvää! Mullaki karkas ensin vähän siirapin kanssa ja piti tasotukseksi lisätä sitte vähän voita. Mut hyvää oli! Mun mielestä se soijarouhe maistu oikeinkin lihaisalta, kun käytin lihaliemikuutiota siihen, mutta on siinä semmonen pieni vivahde-ero maussa kyllä lihaan verrattuna. Se meidän koekeittiöversio kaalipadasta oli kyl melko kammottava! :D

    VastaaPoista
  19. Kiitoksia, oli aivan loistavaa kaalilaatikkoa!

    VastaaPoista
  20. Janna T: Kiva kuulla että kokeilit ja tykkäsit! :)

    VastaaPoista
  21. Ongelmaani löytyi ratkaisu, suuret kiitokset!! Suonet anteeksi, että muokkasin reseptiä omaan totuttuuni perusreseptiini, mutta nyt sain vihdoin toimivan ja älyttömän herkullisen kasviskaalilaatikon ohjeen. Pakko oli hehkuttaa omassakin blogissa :)

    VastaaPoista