perjantai 19. marraskuuta 2010

Kermaa ja kukkakaalia

Kukkakaali se vasta hyvää onkin. Pienenä en siitä tietenkään pitänyt, varsinkaan kypsennettynä, sillä se tuoksui mielestäni erikoiselta. Onneksi olen sittemmin tullut järkiini. Tuossa eräänä päivänä jälleen kerran netin ruokaisia aarreaittoja selatessani törmäsin The Pioneer Womanin hehkuttamaan kukkakaalisoppaan.

Soppa koostui lähinnä kukkakaalista, porkkanasta ja kermasta, joten ylistyksiä ei kaiketi tässä kohtaa tarvita. Resepti meni nesteidensä puolesta soveltamiseksi, sillä alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty "half-and-half" -nimistä jenkkiläistä maito-kermavalmistetta. Kaapista ei löytynyt kuin kermaa, joten lutrasin sopan sutjakaksi kerman ja veden avulla.

Pioneer Womanin salainen överikikka keiton tarjoilun ja erityisesti maun suhteen oli seuraavanlainen: ennen kuin kippaat valmiin sopan keittomaljaan tarjolle, lusikoi maljan pohjalle pari desiä ranskankermaa. Aah! Hyvä vinkki! Koska en tarjoillut soppaa maljasta, jollaista en omista, otin oikeudekseni lusikoida ranskankerman suoraan soppaan.

Ja juu, oli hyvää. Tehkää tätä.




Taivaallinen kukkakaalisoppa

n. 3 rkl voita
1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi (jätin pois)
1 kukkakaali
2 rkl tuoretta persiljaa
1 litra kana- tai kasvislientä (käytin 1 ½ luomukasvisliemikuutiota litraan vettä)
1-2 rkl vehnäjauhoja
3 dl kuohukermaa
1,5 dl ranskankermaa
vettä tarpeen mukaan
suolaa ja pippuria, jos on tarpeen

Sulata reilu ruokalusikallinen voita isossa kattilassa. Kuullota sipulisilppua voissa parin minuutin ajan, niin että se alkaa ruskistua hieman. Lisää pilkottu porkkana ja mahdollinen selleri, kuullota hetki. Lopuksi lisää kukkakaali (karkeasti pilkottuna) ja osa persiljasta. Peitä kattila kannella ja kypsennä 15 minuuttia.

Lisää sekaan liemi, kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja anna muhia. Valmista sillä aikaa suurustesoossi. Sulata pari ruokalusikallista voita paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita jauhot ja kerma keskenään ja lorauta seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Soossi suurustuu samantien. Anna sen muhia pienellä lämmöllä hetken verran ja lisää sekaan ranskankerma. Kaada soossi keiton sekaan. Keitto saa hautua miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä, suolaa ja pippuria. Ennen tarjoilua ripota soppaan loput persiljat. Nauti heti.

9 kommenttia:

  1. Wooh, toi ranskankermaylläri! Teen!

    VastaaPoista
  2. Eiks ookin överiä? Pitää ehkä hankkia hieno kannellinen soppakulho tota kikkaa varten.

    VastaaPoista
  3. En lue enää lainkaan keittokirjoja, teen vaan täältä kaikkea. Eilen kokkailin tortilloja (en kyllä saanu ilmakuplia aikaan, mutta hyviä tuli silti. Ja paistoin teflon-pannulla.

    Nyt kokeilen kukkakaalisoppaa.

    Vielä kun tekisit esimerkillisesti jonkun täytekakun, ni mulla olis valmis resepti torstaita varten, ku pitää kestitä synttärin kunniaks työkavereita.

    VastaaPoista
  4. Älä nyt sentään kokonaan hylkää! :D Vaikka totta se kyllä on että vaikka keittokirjoja on hyllyssä melkoinen rivistö, aika harvoin niistä tulee kokkailtua. Netti on paljon helpompi aarreaitta.

    Mäkin oon viime aikoina paistanut tortillat teflonilla. Se on vähän helpompaa. Kukkakaalisoppa on ihana överisoppa. Vedettiin sen kanssa uunituoreita porkkanasämpylöitä, toimi!

    En koskaan tee täytekakkuja, oon ihan harjaantumaton semmosten tekemisessä. Tee joku ihana suklaakakku? Tai brita, maailman paras kakku!

    VastaaPoista
  5. Joo, ranskankerma on varmaan hyvä idea, kuulostaa herkulle! :)

    VastaaPoista
  6. Yritän selvitä muutamalla reseptillä joita vähän muuntelen tilaisuuden mukaan.
    Tästä voisi tulla yksi sellainen.

    VastaaPoista
  7. Nelle: Joo, kieltämättä aika harvoin on niin, että ranskankerma olisi huono idea! :D

    Kahveli: Ei hullumpi suunnitelma ollenkaan. Tässä sopassa on kyllä rutkasti tilaa muuntelulle! :)

    VastaaPoista
  8. Tutustuin tänään tähän sun blogiin ja olen aivan myyty! Paljon kaikkia ihania ohjeita ja kuvia, joista ensimmäisenä aion heti huomenna kaupassa käytyäni kokeilla tätä :)

    Kerro vielä mitä siemeniä olet käyttänyt sattumina keiton päällä?

    Ja oletko muuten FaceBookissa? Sieltä kun on niin helppo bongata aina uusimmat blogikirjoitukset kirjoittajien linkkaamina :)

    VastaaPoista
  9. Kiva että löysit blogiini! :) Kukkakaalikeitto on kyllä ihan taivaallista. Sattumiksi ripottelin seesaminsiemeniä. Mitkä tahansa ja varsinkin pannulla paahdetut siemenet kyllä sopivat.

    Ruokahommilla ei toistaiseksi ole omaa Facebook-yhteisöä. Tuntuu jotenkin liian suureelliselta näin pienelle blogille... Mutta oon kyllä harkinnut asiaa. Jatkan harkitsemista. :) Jos käytät blogilistaa, sieltä Ruokahommia kyllä löytyy.

    VastaaPoista