tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulupurinaa ja kotitekoista glögiä

Jouluvalmistelut ovat vasta alkutekijöissään, mutta ei hätää - tänä vuonna joulusta saattaa jopa tulla sellainen, jollaisesta olen viime vuosina haaveillut: kiireetön ja stressitön.

Päätön joululahjahysteria ahdistaa vuosi vuodelta enemmän, enkä edes tykkää joulupipareista. Järjetön siivoaminen ja kuuraaminen ennen joulua on silkkaa hulluutta. Jouluruoat ovat ihan hyviä, mutta niiden syömisestä seuraa joka kerta ähky. Älyttömintä joulussa on se, että sitä odotetaan (minäkin odotan) monta kuukautta, ja kun viikkojen valmistelut ovat imeneet ihmisistä kaikki mehut, istutaan kuola valuen joulupöytään, lusikoidaan suuhun neljää eri laatikkoa, kalaa, lihaa ja kalkkunaa sekaisin, vähän juustoja ja silliä ja palan painikkeeksi lasi viiniä. Vaikka kutakin sorttia ottaisi vain sen lusikallisen, on maha ruokailun päätteeksi niin pinkeä, että ainoa mahdollisuus on raahautua nojatuoliin tunkemaan konvehtia naamaan ja pilkkimään. Eikä kukaan enää jaksa tehdä sitä, mikä jouluna on parasta: lipittää viiniä, lukea kirjoja, jutella tai pelata lautapelejä.

Missio rennommasta joulusta on käynnistetty. Joululahjojen ostaminen ja siivoaminen on karsittu minimiin, joulun juhlinta jaettu monelle päivälle ja jouluruokien suhteen vapauduttu kahleista: pyhänä aikeenamme on tehdä joulupöytään ainoastaan sellaisia herkkuja, joista oikeasti pidämme, ja kokeilla tilalle mahdollisimman paljon kaikkea uutta. Jos pitää joulua ruokajuhlista suurimpana, on kai ihan oikein rakentaa ruokalista täysin mielensä mukaiseksi?

Pienten pohdintojen jälkeen kävi sitten niin, että päädyimme jättämään joulupöydästä pois niin kinkun kuin kalkkunan, laatikot, rosollit ja lipeäkalat, ja jätimme perinteisistä joulumätöistä listalle ainoastaan sillit, lämminsavulohen, graavilohen ja ruhtinaallisen valikoiman juustoja.

Lämpimäksi ruoaksi teemme punajuuri-vuohenjuustokeittoa, jonka kanssa vedetään saaristolaisleipää ja joululimppua. Myöhempää nälkää varten tehdään erilaisia, juustoisia ja jouluisia salaatteja, päärynä-homejuustopiirakkaa, graavattua hunaja-lime-parmesanlohta ja juustopöytää varten erilaisia herkkulisukkeita, kuten Kermaperseen yrttisiä parmesanlastuja ja parmankinkkuun käärittyjä tuoreita viikunoita.

Jouluperinteessä minua on monesti kismittänyt se tosiseikka, että mitään kovinkaan erityisiä jälkiruokia perinteinen jouluateriamme ei ole koskaan oikein pitänyt sisällään. Kaksin käsin vedetyt konvehdit, piparit ja karkit eivät toisaalta ole kyllä ole jättäneet tilaa millekään oikealla jälkkärille. Tänä jouluna yritän pitää näppini erossa kammottavista konvehdeista ja tylsistä pipareista ja vääntää joulupöydän täyteen muuta makeaa. Toivon saavani aikaiseksi ainakin suklaista taatelikakkua, biscotteja ja italialaista sitruunajäätelöä. Jälkimmäisen suhteen resepti on vielä hakusessa, oisko vinkkejä? Olisin myös kovin iloinen, jos joku kertoisi, kuinka saadaan aikaiseksi sachermainen, mutta pehmeän tahmea ja pähkinäinen suklaakakku.

Ajatus kaikesta tuon ruoan valmistamisesta ja syömisestä muutaman päivän sisällä kieltämättä hieman ahdistaa, ja pahimpana skenaariona tässä taitaakin olla se, että kova yritys rennon joulun saavuttamiseksi kääntyy itseään vastaan. :D Raportoin sitten jälkikäteen, kuinka kävi!

Lopuksi resepti. Viikko sitten keittelin kattilallisen glögiä. Itse tehty glögi oli ainakin omaan makuuni rutkasti kaupan kamaa parempaa, eikä homma tosiaankaan ollut kovin kummoinen. Kun vielä löysin kaupasta täysin sokeritonta mustaherukkamehua ja pääsin makeuttamaan glögin ihanalla intiaanisokerilla, oli homma varsin kohdillaan.

Resepti hieman muokattuna mainiosta Voisilmäpelistä.



Punainen glögi
(n. 2 litraa)

2 dl sokeroimatonta tai sokeroitua mustaherukkamehutiivistettä
maun mukaan (yllättävän paljon) intiaanisokeria
1 l vettä
1 mandariinin mehu
2 kanelitankoa
(1 tl Ceylonin kanelia)
n. 3 cm pala tuoretta inkivääriä
5 kardemumman kotaa tai 2 tl samaa tavaraa jauhettuna
5 tähtianista
n. ¼ tl raastettua tai jauhettua muskottipähkinää
1 tl neilikoita
tosi pieni ripaus luomumustapippuria
punaviiniä maun mukaan

Viipaloi inkivääri. Laita kattilaan mehutiiviste, vesi, mandariinin mehu sekä kaikki mausteet. Kiehauta ja anna porista kannen alla hiljalleen ainakin 20 minuuttia. Lisää sokeri, maista, lisää, maista. Jos haluat glögistä alkoholipitoista, lorauta ennen tarjoilua sekaan puolisen litraa punaviiniä. Tarjoile samoin tein.

7 kommenttia:

  1. Meillä taas molemmat pitää laatikoista, joten ne on pöydässä varmasti. Sen sijaan kalaa syödään puolen päivän aikaan, koska illalla se kaikki safka olis vaan liikaa.

    Stressittömyys ja itse päättäminen on just hyvä. Toi jälkkäriosasto on kyllä täälläkin ongelma. Kun ajatteleekin joulujälkkäriä, tulee mieleen vain se, että sit on kuitenkin liian täynnä syömään mitään...

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus, oot mahtava! Meikät kyllä siivos, tosin ei joulun, vaan yleisen puhtauden takia.

    Millaisia salaatteja teette? Aloin selata kaikkia sivustoja, mietin että mitä tekisin huomisillaksi, kun aatonaatto on meidän omaa joulua. En keksi mitään!

    Äidin joulupöydästä löytyy takuuvarmasti punajuuri-sinihomejuustolaatikko (joulupöydän hitti viimeiset vajaa 10 vuotta), imelletty perunalaatikko (meikän suosikki), porkkana- ja lanttulootat, juustoja, kaloja, Waldorfin salaattia, kalkkunaa, kinkkua ja saaristolaisleipää. Jälkiruokaa meillä on myös aina, viime vuosina ollut jotain mascarpone-juustoista tai jäädykkeitä.

    VastaaPoista
  3. h: Joo, mäki kyllä ihan tykkään laatikoista (ja itseasiassa sellainen meni äsken uuniin, sopimusrikko! :D), mutta pärjään kyllä mainiosti ilmankin. Toi justiinsa on tosi hyvä idea, ettei kaikkia ruokia vedetä samalla aterialla. Pöljää ettei oo aikaisemmin hoksannut.

    Saapa nähdä mitä noista joulujälkkäreistä tulee :D Toistaiseks en oo tehnyt yhtäkään, pitäis varmaan kohta alottaa.

    nooraino: Jee! Me ei jaksettu kuurata, kun ei olla kotona kun vasta välipäivinä. Silloin voi sitte taas siivota, kun pitää muutenkin astua takas arkeen. Salaattihommat taitaa olla vielä auki, mut ajattelin, että niihin tulis sekä pehmeitä että kovia juustoja, pähkinöitä ja hedelmiä. Waldorfin salaatti on ihanaa! Ja mascarpone-jälkkäri epäilemättä myös. Nam.

    VastaaPoista
  4. Todella hyvältä kuulostaa joulun suunnitelmat, varsinkin ruoan osalta :) Meillä kanssa panostetaan tänä vuonna kaloihin, juustoihin ja jälkkäreihin. Itse visioin sellaista että marinoisi luumuja/taateleita manteliliköörissä ja tarjoaisi mascarpone-kermavaahdon kanssa..mmm.

    Sitruunajäätelöön ei valitettavasti ole vinkkiä antaa mutta glögireseptin raapustin ylös, kiitos siitä. Ja hei herkullista ja rauhaisaa joulua!

    VastaaPoista
  5. Kuulosti niin hyvältä että oli pakko kokeilla ja aivan erinomaistahan se olikin.. kiitos=)

    VastaaPoista
  6. Jytis: Kalat, juustot ja jälkkärit ovat kyllä, varsinkin näin jälkikäteen arvioituna ihan paras osa jouluruokakavalkadia. Hyvin uppos! Mascarponevaahto kuulostaa taivaalliselta. Sitruunajätskin resepti oli lopulta todella yksinkertainen ja lopputulos järkyttävän herkullinen. Pitää pistää reseptiä kehiin heti, kun jaksan aktivoitua. Iloista uuttavuotta! :)

    Juanita R: Kiva, että maistui :) Join juuri äsken mukillisen kaupan glögiä ja eipä kyllä oikein yltänyt itse tehdyn tasolle.

    VastaaPoista
  7. Hei, löytyisikö sinulta sitruunajätskin ohjetta? Haluaisin sitä tehdä ja vaikutat hyvin kokeneelta näihin erilaisiin ruokiin ja jälkiruokiin.. (:

    VastaaPoista