torstai 6. tammikuuta 2011

Överit uudenvuodenaattona ja hampurilaissämpylöiden ihme

Odottelen tässä ihan innolla, milloin joulusta uudenvuoden yli jatkunut mässäily saa vihdoin loppunsa. Aikamoinen herkuttelukierre on käynnissä, eikä punttisalikauden avajaisiakaan ole vielä pidetty.

Pieniä merkkejä mässäilykierteen päättymisestä nähtiin kylläkin jo uutenavuotena, kun kylässä olleen Kädenvääntäjä-Pitkän kanssa koko päivän keittiössä häärittyämme päätin loistokkaan iltamme siihen, että ihan vaan ylensöin itseni pahoinvoivaksi ja olin loppuillan poissa pelistä.

Jälkikäteen ajateltuna lieneekö ylensyönti ihmekään, kun yhdelle ainoalle päivälle valmistamamme menu piti sisällään varsin leipäisän aamupalan, Pitkän maankuulua ja ihan mahtavaa artisokkatahnaa usean (kymmenen) leipäviipaleen kera nautittuna, pari tarjottimellista itse tehtyä sushia, sitruunajäätelöä, hampurilaisbuffetin ranuineen kaikkineen sekä maailman keveimpänä tunnetun jälkkärin, banoffeen. Vaatimatonta. Kuka ihmeessä kuvittelee tarvitsevansa saman päivän aikana kaksi täyttävää (ja suuritöistä) pääruokaa ja saman verran övereitä jälkiruokia?

Olen kuullut kerrottavan, että ruokablogimiiteissä ruokalajien määrä karkaa räikeästi lapasesta, ja niin tosiaankin kävi myös meille. Kun ruokablogaajia oli paikalla vain kaksi ja överit olivat mitä olivat, en kenties koskaan uskalla debytoida ensimmäisessä oikeassa ruokablogikokoontumisessani.

Kaikesta pahoinvoinnista huolimatta aatto oli mitä mainion. En ollut koskaan aiemmin tehnyt itse sushia, ja lopputulos todella yllätti positiivisesti. Makit, nigirit ja muut tehtiin sushimestari-Pätkän opeilla ja ansaitsevat ihan oman postauksensa!

Pitkän väsäämä banoffee oli ensimmäinen suussani vieraillut laatuaan, ja vaikka leipuri itse sekä poikaystävänsä yrittivät kovasti varottaa meitä tortun överiydestä, rakastuin banoffeehen kovin tulisesti. Ihan järjettömän hyvää! Pitkä uhosi tekevänsä tortusta merkinnän lähiaikoina, sitä odotellessa.

Hampurilaisten kohdalla paineet olivat massiiviset. Kaupan oksettaviin vakuumijauhelihoihin vihdoin ja viimein totaalisesti pettyneenä kävin ostoksilla kauppahallissa, ja sain aikaiseksi parhaat jauhelihapihvit ikinä. Olen viime aikoina ollut viittä vaille valmis luopumaan kokonaan jauhelihan iloista, mutta onneksi tieni vei H. Lehdon lihakauppaan. Silloin harvoin, kun tässä keittiössä lihaa tehdään, tehdään se tästä eteenpäin hyvistä aineksista.

Toinen paineita aiheuttanut aspekti hampurilaisbuffetin suhteen oli tietysti itse tehtyjen sämpylöiden mysteeri. Taannoin pyöräyttämäni hampparisämpylät eivät aivan vastanneet odotuksia, ja erheestä oppineena tartuin tällä kertaa varsin hyväksi todettuun lähteeseen, Voisilmäpeliin. Eevan New York Timesista soveltama resepti toimi juuri niin täydellisesti kuin pitikin: sämpylöistä tuli ihanan höttöisiä ja pehmeäreunaisia, ihan oikeita hampurilaissämpylöitä! Joko reseptissä on jotain taikuutta tai sitten monen tunnin kohottaminen vain tekee tehtävänsä. Niin tai näin, tämä resepti jää vakiokäyttöön.

Hampurilaiset täytettiin asiaankuuluvasti cheddarilla, sipulilla, tomaatilla, majoneesilla ja muilla olennaisuuksilla, mutta jauhelihapihvien ohella myös Pitkän soijarouhepihveillä, joista viimeisen vetelin suihini juuri äsken. Tosi hyviä!

Jotta tämä romaani joskus päättyisi, pistetäänpä hyvä kiertämään.



Hampurilaissämpylät, erä 2
(4 kpl)

1 dl vettä (42′C)
2 rkl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1 1/2 rkl pehmeää voita

voiteluun muna ja tilkka vettä
päälle seesaminsiemeniä

Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä n. 5 minuuttia.

Vatkaa muna kevyesti (käsivatkaus riittää).

Yhdistä kulhossa jauhot ja suola. Nypi voi joukkoon niin että saat aikaiseksi pieniä muruja. Lisää joukkoon vesi-hiivaseos sekä kevyesti vatkattu muna. Sekoita puuhaarukalla taikinaksi.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista. Taikina on tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi. Muista kuitenkin, että mitä vähemmän jauhoja lisäät, sitä ilmavampia sämpylöitä saat - älä siis lisää jauhoja liian herkästi vaikka löysä taikina hiukan koetteleekin hermoja.

Pyörittele taikina palloksi ja siirrä peitettynä kohoamaan lämpimään, ei-vetoisaan paikkaan. Kohota kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, n. 1-2 tuntia.

Leikkaa kohonnut taikina 4 osaan ja pyörittele jokainen osa sämpyläksi. Sämpylät kannattaa pyöritellä suoraan leivinpaperilla vuoratulle pellille, sillä pyörittelyn jälkeen niitä on vaikea enää siirrellä. Hampurilaissämpylöistä kannattaa mieluummin tehdä vähän litteämpiä ja vastaavasti leveämpiä kuin tavallisista sämpylöistä tai pullista, ei ihan pallon mallisia. Näin purilaisia on huomattavasti helpompi syödä.

Kohota sämpylöitä liinan alla vielä toiset 1-2 tuntia. Voitele kohonneet sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla, johon on lisätty loraus vettä. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Laita uunin alatasolle uunivuoka, jossa on muutama desi vettä. Tämä pitää uunin sopivan kosteana. (Unohdin, joten sämpyläni eivät kenties sittenkään olleet ihan täydellisiä!) Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Paista sämpylöitä n. 10-15 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes ne ovat kauniisti kohonneet ja ruskistuneet.

6 kommenttia:

  1. Siis mä en kestä - herranjumala me syötiin paljon! Ihme etten mäkin spytannut.

    Nää hampparit oli NIIN taivaallisia, munkin täytyy tehdä näitä joskus. Tätä taikinaa ei oikein voi varmaan pakastaa, kun pitää nostattaa noi sämppäritkin, et tästä ei saa ihan samanlaista pikaruokaa kuin pitsasta. Mut ei se mitään, teen näitä silti :D Parhaita!!

    Banoffee tulee varmasti lähipäivinä :)

    VastaaPoista
  2. Aikamoiset kemut! :)
    Hampparisämpylät laitetaan korvan taakse. Ne kaupan kun ei kovin kauheasti innosta. Mutta itse tehdyt hampparit aina.

    Jauhelihasta: Oon muutaman kerran saanut Bosgårdin vastajauhettua paistijauhista, ihan omaa luokkaansa! Samoin kavereilla on tehty hamppareita ja niihin jauhettu itse lihamyllyllä paistista lihat. Aivan hillitön ero kaupan jauhikseen. Tästä syystä mäkin voisin harkita sitä yleiskonetta, siis lihamyllyn takia... Ja ehkä jätskikoneenkin.

    Kysymys vielä tuosta sitruunajätskistä: Mitä luulet, onnaisko kaurakermasta ja kauramaidosta? Olis pakko tehdä soijattomana ja maidottomana. Lähtisitkö kokeilemaan?

    VastaaPoista
  3. Mä en voi muuta kuin repeillä teidän övereille :D. Ihan parasta!

    VastaaPoista
  4. Aloituslause sai mut melkein nauramaan ääneen :D. Kuvaa hyvin omaa ajtteluanikin - mä kyllä epäilen vahvasti onko sitä loppua edes tulossakaan...

    Kiitos sämpylöohjeesta! Koetetaan varmasti jonain päivänä!

    Ja hei, nuo överit sopii niin hyvin blogimiittiin että varmasti kannattaa osallistua. Ihan jo meidän muidenkin takia! (Sillä mehän olemme AINA valmiita blogitapaamisiin, kun vain kutsu käy!)

    VastaaPoista
  5. Pitkä: Sämpylät oli parhaita! Pakko tehä tällä viikolla uudestaan, ilman sushia ja jälkkäreitä ehkä.

    Tusla: Aah, mun on ihan pakko hommata tohon Kenwoodiini se lihamylly! Toivottavasti semmosia saa. Ja halvalla tietty. Kauramaitotuotteista mulla on hyvin vähän kokemuksia. Makunsa puolesta passaisivat varmasti hyvin. Miten paljon kaurakermassa on rasvaa? Kyllä se varmaan ihan samalla tavalla käyttäytyy jähmettymisen suhteen kuin normikermakin. Vai ehditkö jo testata, kun mulla kesti vastata?

    Mari: Joo, ei tommoselle sekoilulle voi kuin nauraa, ainakin näin jälkikäteen :D

    Merituuli: On ehkä vaan luovutettava ja hyväksyttävä se tosiasia, että ruokablogin pystyssä pitämiseen tarvitaan uhrauksia mässäilyn suhteen :D Raporttia sämpyläkokeilusta sit! Eiks kohta puoliin eli helmikuussa olekin jonkin sortin miitti Helsingissä? Mä ainaski tuun! :)

    VastaaPoista
  6. En lähtenyt sitä kauramaitojätskiä sit kokeilemaan. Koska aloin miettiä, että mitä hullua sitä, kun voisi tehdä sorbetin ihan ilman mitään maidon korvikkeita. Mutta toisaalta, voishan sitä kokeilla ihan uteliaisuuttaan.

    Päädyin sitten kuitenkin menemään siitä, mistä aita oli jo kaatunut eli mausteliemessä haudutetut päärynät ja kaupan jäde... Nuo maidottomat jälkkärit ei ole aina kovin helppoja keksiä, jos ei halua sorbettia tai hedelmäsalaattia. Eli harjoittelu jatkuu!

    Ehkä mä alan kyttäillä kirpparilta sitä jätskikonetta. Yleiskonetta odotelessa siis...

    VastaaPoista