maanantai 28. maaliskuuta 2011

Parmesanissa sopii kalan uiskennella

Harvoin tekee mieleni kalapuikkoja, ellei niitä sitten sattumoisin ole kuorrutettu parmesanilla. Onkohan niin, että kaikesta saa parempaa juustolla?

Parmesanissa pyöritellyt seitikimpaleet veivät kyllä kielen mennessään varsinkin, kun niiden kanssa naposteltiin lantturanskiksia. Kerrassaan nerokas resepti, jonka säveltämisestä on vastuussa Herkku & Koukku -blogin mainio Jytis.

Ensi kerralla testaan seitin asemesta jotain tuoretta, sillä neliskanttiseksi puristettu pakastekala hieman askarruttaa minua. Parmesanissa uitetut ahvenfileet esimerkiksi kuulostavat jotenkin aika syntisen ihanilta, lienee pakko kokeilla!

Lantturanuja pitäis kyllä tehdä useammin. Tosi helppoa ja kovin paljon vähä-ähkyisempää kuin potuista tehdyt vastaavat.


Parmesan-kalapuikot

1 pkt (400g) pakasteseitä tai muuta kalaa
1-2 kananmunaa
vehnäjauhoja
reilu keko raastettua parmesania
suolaa, pippuria


Leikkaa kohmeinen kala puikoiksi. Pyörittele puikkoa ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi seoksessa jossa on korppujauhoja, mausteita ja parmesania. Paista pannulla rapsakoiksi.

Lantturanut

puolikas tai yksi pieni lanttu
oliiviöljyä
puhdistamatonta merisuolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

Leikkaa kuorittu lanttu ranskalaisten muotoisiksi pötköiksi. Pane lantut kulhoon. Sekoita mausteet ja öljyt keskenään ja kaada seos lanttujen päälle, sekoittele. Kippaa lantut uunipellille mahdollisimman vähän toistensa päälle. Paista 225 asteessa kypsiksi ja rapsakoiksi. Nauti kalapuikkojen ja majoneesin kera.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Deluxe-aamiainen

Viikonloppuaamujen varalle on hyvä olla olemassa liuta reseptejä, joita sitten ajoittain ilmenevän, mielipuolisen aamuenergian voimin voi toteuttaa. Ehdottomia suosikkejani aamiaispöytään ovat pannarit.

Pannarit ovat siitä kivoja, että ne nostavat tavanomaisen tylsän aamiaisen kertaheitolla deluxe -luokkaan. Pannarit ovat nopeita, helppoja ja aika takuuvarmasti herkullisia. Niiden päälle voi kasata mitä tahansa, esimerkiksi jäätelöä, ja kutsua niitä silti aamiseksi.

Unelmien brunssini olisi sellainen, jossa joku paistaisi minulle sarjatulena pannareita, joiden päälle saisin latoa mitä tahansa hilloista jätskeihin ja vaahterasiirapista voihin.

Pari viikonloppua sitten paistamieni herkullisten ruispannarien kanssa vedettiin ehkä vähän tylsästi omenahilloa. Ensi kerralla sitten pullollinen vaahterasiirappia!




Ruispannarit
(oiskohan tullut noin 6 kpl blinipannun kokoisia lättyjä)

2 dl ruisjauhoja
reilu ½ dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl merisuolaa
2 tl intiaanisokeria

1 kananmuna
2 dl turkkilaista jogurttia
½ dl maitoa
2 rkl voisulaa

Sekoita keskenään ensin kuivat aineet. Yhdistä toisiinsa myös nestemäiset aineet. Nostele kuivat aineet nesteen sekaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista pannarit voissa keskilämmöllä molemmilta puolilta ruskeiksi. Tarjoile lämpiminä haluamise lisukkeiden kera.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Pyöreiden asioiden aatelia, osa 2

Pidän linsseistä, mutten koskaan ymmärrä tehdä niistä muuta kuin linssikeittoa, mikä sekin on kyllä erinomainen muoto syödä linssejä. Onneksi kuitenkin hoksasin, että niistä voi tehdä muutakin, kuten esimerkiksi pyöryköitä. Pumpkin Jam -blogista löysin sopivan oloisen reseptin, jolla sain aikaiseksi pellillisen ihan erityisen hyviä palleroita.

Jostain kumman syystä sain päähäni raastaa pyörykkätaikinaan parmesaania, mikä ei kyllä sitten hetken päästä ajateltuna kuullostanut ollenkaan sopivalta pyöryköiden hivenen aasialaiseen makumaailmaan. Valmiiden pyöryköiden maku yllätti - parmesaani sopi palloihin vallan hyvin tehden mausta tosi täyteläisen. Sanoisin kuitenkin, että ilmankin pärjää, jos haluaa pyörykkänsä vegaanisina.

Resepti muokkautui hitusen muiltakin osin. Alla ohje sellaisena kuin sen toteutin. Näitä uusiks! Samoin tuoreella mintulla terästettyä porkkanatsatsikia, joka päätyi samalle lautasella ja muodosti pyöryköiden kera aika täydellisen parin. Mukana niin ikään hengaillut kukkakaalimuusi sen sijaan jäi auttamatta tovereidensa varjoon, vaikka hyvää olikin.




Linssipyörykät

2 dl punaisia linssejä
vettä
1 isohko sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 pienehköä luomuporkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
2 rkl voita tai kookosöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl raastettua parmesaania
1 dl mantelijauhetta
1 dl auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä
1 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl garam masala -mausteseosta
1 tl hienoa merisuolaa

Huuhtele linssit ja keitä niitä noin 15 minuuttia. Valuta hyvin. Kuori ja silppua sipulit. Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa. Kuumenna rasva kasarissa ja kippaa sekaan sipulit. Kuullota hetki ja lisää raasteet. Anna niiden muhia ja pehmentyä pannulla tovi. Yhdistä linssit ja kasvikset, soseuta setti sauvasekottimella.

Paahda siemeniä kuivalla paistinpannulla sen verran, että ne saavat pintaansa väriä. Rouhi siemenet murusiksi. Lisää taikinan sekaan siemenet, mantelijauhe, parmesaaniraaste ja mausteet.

Muotoile taikinasta palleroita ja paista ne kypsiksi 200-asteisessa uunissa. 15 minuuttiakin riittää, mutta koska halusin pyöryköiden pintaan vähän enemmän väriä, paistoin niitä lähes 25 minuuttia.

Alkuperäinen resepti Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla -kirjasta.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Pakko tehä!

Tästä taivaallisesta jälkiruoasta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että kuvitelkaa sen näyttävän hieman alla olevaa herkullisemmalta ja tehkää sitä. Ette pety.


Persikka-pekaanipähkinäpaistos
(neljälle, ohje mukailtu Jamie's America -kirjan peach cobbler -reseptin pohjalta)

400 g:n tölkki säilöttyjä persikoita mehussa (tuoreet on toki aina parempia)
1 limen raastettu kuori
½ tl jauhettua inkivääriä
1-1 ½ dl melko hienoksi rouhittuja pekaanipähkinöitä
1 dl vehnäjauhoja
reilu ½ dl raakaruokosokeria
½ tl merisuolaa
100 g voita sulatettuna

Lado persikanpuolikkaat uunivuokaan. Raasta päälle limen kuori, ripottele jauhettu inkivääri. Sekoita keskenään rouhitut pähkinät, jauhot, sokeri ja suola. Lisää sulatettu voi, sekoita taikinamaiseksi seokseksi. Lusikoi seos persikoiden päälle ohuehkoksi kerrokseksi. Anna paistoksen kypsyä 200-asteisessa uunissa niin kauan, että se ruskistuu pinnalta. Tarjoile paistos heti hyvän vaniljajäätelön kanssa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kevättä ikävä

Tulispa jo kevät, niin tomaatit maistuis makeammilta ja tekisin ihania salaatteja joka päivä. Tällä hetkellä salaattiosasto ei oikein kiinnosta eikä inspiroi, kun kaikki kaupassa on raakaa, ylikypsää ja kallista.

Kyllä niitä salaatteja silti tulee tehtyä. Tässä eräs, jota varten paahdoin kaapista löytyneet parmankinkun jämät pannulla rapeiksi. Keskelle iskin löysähkön kananmunan lusikoitavaksi kupiksi. Kelpo oli!




Maalaissalaatti parmankinkusta
(kahdelle)

1 ruukku hyvää salaattia
rasia kirsikkatomaatteja
puolikas punainen paprika
pallo mozzarellaa
n. 4 siivua parmankinkkua
2 maun mukaiseen kypsyyteen keitettyä kananmunaa
kurpitsansiemeniä
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
balsamicosiirappia

Paahda parmankinkkuviipaleet pannulla rapeiksi. Heitä pannulle kurpitsansiemenet ja paahda niihin vähän väriä pintaan. Viipaloi tomaatit, paprika ja mozzarella. Revi salaatti. Kasaan ainekset lautasille, mausta ja lorauta päälle öljyä ja balsamicosiirappia.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Piparjuurta, hunajaa ja limeä

Heippa. Kuten monet muutkin blogit, osallistuin minäkin hotelli Helkan järjestämään reseptikilpailuun. Tehtävänä oli valmistaa perinteistä suomalaista ruokaa modernilla tapaa. Voittajaksi äänestetty tekele pääsee osaksi Helkan keittiön à la carte -listaa.

En suinkaan kehitellyt, testannut ja viilannut reseptiä päiväkausia niin kuin toivottavasti jotkut muut tekivät, vaan keksin sen viimeisenä mahdollisena osallistumisiltana hätäpäissäni ja omaa sudennälkääni silmällä pitäen.

Ja yllättävän hyvä resepti siitä tulikin. Ruoka-annoksen toteuttaminen ei vaadi suuren luokan skilssejä vaan luonnistuu varsin helposti. Lisäksi se maistui tosi hyvältä. Valitsin raaka-aineiksi omia suosikkejani suomalaisista raaka-aineista. Lohi on ihana ja mehukas kala, varsinkin, kun sen kypsentää uunissa, kuorruttaa jollain vähän erilaisella ja malttaa olla paistamatta sitä liian kypsäksi. Itse jätän uunissa uineen lohen sisältä ihan vähän liian punaiseksi, sillä uunin jälkeen folion alla se kypsyy vielä sen tarvittavan hivenen. Ylikypsä se vasta näet tylsää on.

Lisäkkeeksi suikaloin lempijuureksiani, palsternakkaa, porkkanaa ja lanttua. Annoksen makumaailmaa määrittivät lime, piparjuuri ja hunaja.

Taso on korkea ja muita reseptejä voi ihailla täältä. Kannataa myös äänestää omaa suosikkiaan, sillä äänestäneiden kesken arvotaan läjä lahjakortteja mainioon hotelli Helkaan.



(resepti on yhdelle nälkäiselle, ravintolamenun tapaan)

150 g lohifileetä
puhdistamatonta merisuolaa
½ limen mehut
luomumustapippuria
1 rkl raastettua piparjuurta
50 g piparjuurituorejuustoa
loraus kuohukermaa

1 pieni palsternakka
1-2 pientä luomuporkkanaa
pieni pala lanttua
oliiviöljyä
½ limen mehut
luomumustapippuria
juoksevaa hunajaa
puhdistamatonta merisuolaa
koristeeksi tuoretta korianteria

Valmista juuresten marinadi sekoittamalla keskenään öljy, limemehu ja mausteet. Pese juurekset hyvin, älä kuori. Lohko palsternakat ja porkkanat pituussuunnassa neljään osaan. Porkkanat saavat olla muita juureksia ohuempina paloina. Paloittele lantusta pitkiä, ohuita viipaleita. Pyörittele juurekset marinadissa ja anna maustua jääkaapissa puoli tuntia. Kippaa juurekset uunivuokaan marinadeineen päivineen.

Aseta lohifilee uunivuokaan. Purista päälle limemehu, ripottele reilusti suolaa ja vähän mustapippuria. Ripota päälle raastettu piparjuuri. Notkista tuorejuusto kermalla. Lisää sekaan pieni liraus limemehua, mustapippuria ja juoksevaa hunajaa. Lusikoi tahna lohifileen päälle.

Pane juurekset 200-asteisen uunin yläosaan paistumaan. Lisää mukaan lohi noin vartin kuluttua. Anna juuresten kypsyä yhteensä noin 40-45 minuuttia, lohelle riittää vajaa puoli tuntia. Ripottele valmiin annoksen päälle tuoretta korianteria. Nauti.