torstai 19. huhtikuuta 2012

Suklaata lentoasemalta

Kun elämässä tulee liian kiire, järjestää elämä sinulle pakollisen rentoumishetken. Vietän sellaista juuri nyt Turun lentoasemalla. Riikasta tuleva potkurikone on rattoisat neljä tuntia myöhässä, olen siis lentokentän vanki. Ensijärkytyksen jäljilta olen saavuttanut euforisen tilan, jossa minä ja lainaminiläppärimme otamme haltuun koko internetin, ilman pienintäkään stressin hiventä yhtään mistään.

Niinpä sitten koin oikeudekseni ja velvollisuudekseni päivittää myös armasta ruokablogiani.

Seuraa kaakku, joka sievästi sanottuna räjäytti tajuntani. Sain reseptin kuukausia sitten ystävältä, joka vuolaasti kyseistä suklaamoussekakkua kehui. Eikä turhaan sitä tehnyt: kun pääsin lopulta torttuun käsiksi, olin kuolla onnesta. Sen jälkeen olen ajatellut kakkua aika usein, joka yö.

Kakku on ylistys hyvälle suklaalle. Sen tähden siinä tulee ehdottomasti käyttää laadukasta tummaa tavaraa, vähintään 70-prosenttista. Tällöin kaakusta tulee intensiivisen ja täyteläisen makuinen. Sokerihiirulaisille kakku saattaa tällaisenaan olla liian tymäkkää tavaraa, joten ehdotankin seuraavaa: mikäli et tykkää syödä 70-prosenttista suklaata sellaisenaan, kannattaa tämän kakun kohdalla ehkä harkita lisämakeutusta tai vaaleamman suklaan käyttöä. Jos sen sijaan olet tumman suklaan ylin ystävä, on kakku tällaisenaan vastaus kaikkiin unelmiisi.

Olen testannut erilaisia tummia suklaita vuosikaudet sekä leivontaan että naposteluun ja tullut seuraavanlaiseen tulokseen: Lidlin kattava suklaavalikoima vie voiton sekä maun että hinta-laadun suhteen. Ostan sieltä useimmiten 70-prosenttista ecuadorilaista naposteluun. Kakkuun käytin 74-prosenttista, sellaista ruskeassa muovipaketissa myytävää.

On muuten suorastaan masentavaa, jos joskus joudun suklaaostoksille jonnekin muualle kuin Lidliin. Esimerkiksi Fazerin 70-prosenttinen on aika kallista eikä lisäksi yhtä hyvää kuin Lidlin vastaava. Ylipäätään oikeasti tummaa suklaata ei perusmarketeista kovinkaan laajalla skaalalla löydy. Lidlin valikoima yltää muistaakseni 86-prossaisiin.

Takaisin bisneksiin. Tehkää tätä kakkua. Pohja on vallankumouksellinen: paahdettua pähkinää! En taatusti jatkossa uhraa ajatustakaan tylsille digestivepohjille! Pähkinäinen pohja on ihan järkyttävän hyvän makuinen ja lisäksi tuhannesti spesiaalimpi ja terveellisempi kuin keksipohja.

Kone lähtee kohta! Suklaamoussekakkua kitaan!


Suklaamoussekakku
(8-10 henkilölle)

150 g hienonnettuja pähkinöitä
50 g voita

Vedä pähkinät sileäksi blenderissä tai sauvasekoittimella, lisää sulatettu voi. Taputtele rengasvuokaan, jossa pohjalla leivinpaperi. Paista 225 asteessa noin viisi minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Täyte:

4 munaa
3 dl kermaa
200 g Philadelphia-juustoa
300 g suklaata (70-80%)
1 rkl vaniljajauhetta (tai vaniljasokeria)
(makeutusta, kuten raakaruokosokeria tai steviaa)

Sulata suklaa vesihauteessa, jätä osa suklaasta raastettavaksi kakun päälle. Erottele keltuaiset, vaahdota valkuaiset. Vatkaa kerma erikseen. Yhdistä keltuaiset, juusto ja vaniljasokeri. Sekoita sulanut suklaa ja puolet kermavaahdosta keskenään. Yhdistä seokseen loppu kermavaahto sekä keltuais-juustoseos. Lisää lopuksi varovasti vaahdotetut valkuaiset.

Kaada seos pohjan päälle ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa. Kakun voi myös pakastaa.


26 kommenttia:

  1. Tuo pähkinäpohja kyllä kuulostaa ihanalta! Sitä täytyy ehdottomasti kokeilla seuraavaan kakkuun. Olen tehnyt pari kertaa kakkupohjan kaurahiutaleista, mantelijauhoista, voista ja steviasta, mutta tuo pähkinäpohja on vieläkin helpompi ja terveellisempi, kun ei tarvi minkäänlaista makeutustakaan.

    http://tyttokylmanmaan.blogspot.com/2012/03/key-lime-pie.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suolaisehko pähkinäpohja tuo kivan kontrastin makeahkolle täytteelle. Tuo sunkin pohjaresepti kuulostaa tosi hyvältä! En ymmärrä mitä ihmettä oon näinkin kauan raahannut kotiin niitä iänikuisia digestivejä!

      Poista
  2. Juurikin työkaverini hehkutti äitinsä tekemää suklaamoussekakkua taivaalliseksi, mutta reseptiä en ole saanut urkittua. Täytynee siis kokeilla tätä, kun tämäkin kuulostaa ihanalta. Yleensä hyydykekakut tms. pilaa mielestäni pohja, joka on tehty digestive-kekseistä. Miksi oi miksi, kun kaupan keksivalikoimat ovat nykyään pullollaan kaikkea ihanaa tai sitten jos on jotain niin mahtavan kuuloista kuin tämä paahdetuista pähkinöistä tehty pohja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, miksi ihmeessä aina niitä digestivejä itsekin sortuu käyttämään! Tosin yhdessä vaiheessa tein juustokakut aina dominopohjalla, tumma keksipohja oli jotenkin paljon maukkaampi. Tästä eteenpäin taidan kuitenkin pitäytyä tämmöisissä pähkinä- ja mantelipohjissa. :)

      Poista
  3. Aah, mikä ihanuus.
    Tosin pakko unohtaa leipominen,täällä kun toi salmonella vaaniin munissa. Olkaa onnellisia siellä Suomessa kun salmonella ei ole vitsauksena...

    Terkut baijerista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riemuitkaamme salmonellattomuudesta! Mulle tulee näistä Baijerinterkuista aina sellainen salamyhkäinen olo, että tunnenko sut!

      Poista
  4. Nam, nam ja vielä kerran nam! Nyt oli kyllä niin hyvä myyntipuhe, että tätä kakkua on ihan pakko testata. Ehkäpä jo tänä viikonloppuna. : )

    VastaaPoista
  5. Joo, Lidlin suklaat on huippuja! Usein hamstraan sieltä sitä lajissaan suht edullista reilua, mutta viime aikoina mukaan on kyllä tarttunut sellaista 70-prosenttista kinuskihippusuklaata. Lääh.

    Reseptikin vaikuttaa aika lääh-sellaisellta! Pitääkin kysellä miten on raakojen slovenialaisten munien ja salmonellan laita, tämä voisi olla siellä parin viikon päästä melekoinen menestys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki! Kinuskihippua, apua, en oo nähnytkään! Pitää seuraavalla kauppareissulla tsekata.

      Salmonellamunaongelma on kyllä viheliäinen! Saaraan olla onnellisia täälä Suomessa kyllä näin on.

      Poista
  6. Suklaamoussekakut on huikeita!
    Mantelipohjaisen version kehitin viime syksynä, sekin oli mieltsin hyvää:
    Kokit ja Potit | suklaamoussekakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! :) Hyvältä kuulostaa tuo sinun kaakku, bongasinkin sen silloin kilpailusta. Oi jospa jaksais joskus panostaa ja surauttaa jonkun tuollaisen ihanan kastikkeenkin kaveriksi!

      Poista
  7. Onko väliä mitä pähkyleitä? Haluaisin kokeilla, mutta olen toki allerginen useimmille pähkinöille - tulisikohan tuosta ok, jos käyttäisi vain maapähkinöitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eijoo välii! Pystytkö syömään manteleita? Niitä ja maapähkinöitä yhdistämällä vois saada oikein hyvän pohjan aikaiseksi.

      Poista
  8. No nyt on kaakkua leivottu ja maisteltu, kiitoksia ohjeesta! Vieraille kelpasi ja minustakin lopputulos oli ihan jees; ensi kerralla taidan kumminkin kokeilla jotakin vähän vaaleampaa suklaata, niin tulee vielä enempi omaan makuuni sopivaa herkkua. : ) Laiskana tyttönä päätin muuten pikkuisen oikaista pohjan tekemisessä, kun törmäsin kauppareissulla valmiiseen hasselpähkinäjauheeseen... : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma että innostuit kokeilemaan! Kakun makeutta kannattaa kyllä säätää oman maun mukaan, taidan lisätä tuonne ohjeeseen vielä jotakin sen suuntaista. Olen itse ollut pitkään lähes kokonaan ilman sokeria, mikä tietysti vaikuttaa omaan makeusmieltymykseen. Onneksi tummia suklaitakin on kuitenkin joka lähtöön, 40 prosentista ylöspäin. Toivottavasti löydät mieluisan tummuuden! Tai sitten tuohon voi tosiaan lisätä sitä makeutusta sokerin tms. muodossa. :) Valmis jauhe tosiaan helpottaa hommaa kummmasti!

      Poista
  9. Vapuksi pitäisi jotain leipoa kakroille ja tämä vaikuttaisi vallan mainiolta vaihtoehdolta.. munkkien ja siman lisäksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Överimakeiden munkkien ohelle tämä sopisi varmasti hyvin :) Itsekin ajattelin pyöräyttää kaakun vapuksi.

      Poista
  10. :) ei huolta, en tunne ketään Turusta. En ainakaan ketään jolla on kynsilakkaa :) fanitan sua aidosti ihan reseptien pohjalta.

    t. baijeri

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Hehe, juttu oli kyllä kiva loistavan toimittajan ansiosta :) Haastateltava vain ei muistanut panostaa poseeraamiseen saati hymyilemiseen!

      Poista
    2. Parempi niin, oli oikeen luonnikas ja näytit niin prolta - ei siinä pursotukseen keskittyessä ehdi smailata. :)

      Poista
  12. Ai niin, täällähän tää pähkinäinen pohja olikin. Selailin eri blogeja ja keittokirjoja yhtenä päivänä paljon ja jäi mieleen, että jossain oli hyvä pohja, johon ei tule keksejä... Täältähän tämä löytyi ja menee varmasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva että löysit takaisin! Raportoi kokeilustasi!

      Poista
  13. heippa! ihana kuulonen ohje. Minkäkokoiseen irtopohjavuokaan teit kaakkusen? onks 20cm liian pieni?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heippa! :) taisin tehdä noin 23-senttiseen. 20-senttinen sopii varmasti hyvin, pohjasta ja täyteosiosta tulee siinä tapauksessa vähän paksumpi vaan. voit tietysti tehdä reseptistä esimerkiks 2/3-kokoisen, mutta en usko että korkeammasta kaakusta on mitään haittaa!

      Poista