maanantai 25. marraskuuta 2013

Ihanaa arkiruokaa: minttuiset porkkana-fetaröstit

Jälleen ollaan nopeiden arkiruokien äärellä. Fiskarsin kilpailu sai minut miettimään arkiruokakäyttäytymistäni ja tulin huomanneeksi, että useimmiten nopeasti väsätyt sapuskat ovat meidän kyökissä kasvisruokia. Jännää sinänsä - kyllähän esimerkiksi kalasta saa nopeasti apetta ja toisaalta taas monet kasvikset vaativat pitkääkin kypsymisaikaa. Meillä kuitenkin kalat ja lihat ovat vähän spesiaalimpaa herkkua ja kasvisruoka nimenomaan sitä perusruokaa.



Tällä viikolla arkiaherruksen keskellä tuli väsättyä suussasulavia, minttuisia porkkana-fetaröstejä. Pikkulettupannulla paistetut pihvit valmistuvat käden käänteessä eikä avuksi tarvita kuin hyvä raastin. Maustoin röstit tuoreella mintulla ja niiden päälle lusikoin turkkijogurttia. Pihvien kanssa tarjottavaksi sopii hyvin esimerkiksi yksinkertainen avokadosalaatti.



Olen selkeästi erikoistunut tällaisiin muutaman ainesosan helppoihin resepteihin Fiskarsin arkiruokakisan ulkopuolellakin. Ja useimmitenhan se vaan on niin, että mitä yksinkertaisempaa, sen parempaa.

Jälkikäteen ajateltuna porkkanapihvien päälle sopisi hyvin paahdetut pinjansiemenet ja murusteltu feta. Kello käyntiin ja pannu tirisemään, näissä ei mene kuin 20 minuuttia!



Porkkana-feta-mintturöstit
(kahdelle)

5 pienehköä luomuporkkanaa
n. 100 g pehmeää fetajuustoa
reilusti tuoretta minttua
2 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
voita

Raasta porkkanat. Lisää raasteeseen muut aineet. Minttua saa olla reilusti, samoin suolaa riittävästi. Paista röstit runsaassa voissa pikkulettupannulla molemmin puolin. Tarjoile turkkilaisen jogurtin, fetamurun ja paahdettujen pinjansiementen kanssa.


Yhteistyössä Fiskars


20 minuutin ruokahaastekisaan voi osallistua kuka vain ja palkinnot ovat huikeat: äänestyksen voittaja palkitaan 500 euron arvoisella Fiskarsin tuotepalkinnolla, joka sisältää Edge-veitsitelineen veitsineen sekä monipuolisen valikoiman Fiskarsin keittiötuotteita. Äänestyksessä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkitaan noin 300 euron arvoisella Fiskarsin tuotepalkinnoilla.

Kannattaa myös äänestää omaa suosikkia! Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan kolme Fiskarsin 300 euron arvoista tuotepalkintoa.


6 kommenttia:

  1. Minttu tuo taatusti mahtavan maun rösteihin - loistoidis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se antaa kyllä yllättävän vivahteen ja sopii tosi hyvin porkkanan ja fetan kanssa. :)

      Poista
  2. Työläintä kasvispihveissä / rösteissä on juuri tuo raastaminen. Hakusessa olisikin hyvä työväline tähä. Miten tuo Fiskarsin rasiallinen raastin toimii? Muita hyväksi havaittuja välineitä?

    Kiitos muuten inspiroivasta ja kauniista blogistasi. Testiin lähtenyt monta maukasta, mutta sopivan yksinkertaista reseptiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä aikamoinen raastamisvihaaja, vaikka mulla on hyvä raastinkavalkaadikin. Tuo Fiskarsin puteli on kätevä siitä, että se raaste menee purkkiin. Purkin alla on sellainen muovinen osa, joka estää liukumista pöydän pinnalla. Raastinteräkin on varsin hyvä! Muita suosikkejani ovat sellaiset puikkomalliset superterävät raastimet, joita saa keittiötarvikeliikkeistä. Mutta kyllä raastaminen on aina raastamista. :D

      Kiitos ihanasta palautteesta! Kiva että olet tykännyt ja innostunut kokeilemaan reseptejä. :)

      Poista
  3. Hauska resepti, joka kuulostaa erinomaisen herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suosittelen testaamaan, minttu on tosi hyvä tässä.

      Poista