Jääkaapin hävikkiansat

Blogimaailman hävikkikampajaan ajatellen toteutin kurkistuksen jääkaappiimme. Kurkistelen sinne toki monta kertaa päivässä, mutta valittevan usein hävikkikriittisesti. Usein saatan jopa tietoisesti vältellä tiettyjä jääkaapin sopukoita, joissa majailevat ruoka-aineiden jämät ovat juuri heittäneet veivinsä tai viittä vaille valmiita tekemään sen. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Pahoittelen, että kuvista välittyvä jääkaappimme ei ole mikään kurin ja järjestyksen tyyssia vaan enemmänkin huonosti organisoitu ja liian pieni ruokiensäilytystila. Katsotaan nyt kuitenkin, mitä kaikkea jääkaapistamme ja sen ympäristöstä viime viikon tiistaina (ja oikeastaan hyvin usein muulloinkin) löytyi.

Alahyllyllä säkki mantelijauhoa, mummon tekemiä suolakurkkuja, muna-arsenaali, jota varten tarvittaisiin oma jääkaappi sekä loppuelämäksi ketsuppia Heinzilta.

Hylly, jota pitäis harventaa, sillä siellä lojuu paljon sellaista, mitä en koskaan käytä. Savuaromia en ole käyttänyt koskaan, kanafondia käytin kerran sushimunakkaaseen. Oikeassa laidassa kurkkiva dijon-sinappi sen sijaan on viikoittaissessa käytössä. Mustaherukkapunssisiirappia säästelen, se on niin taivaallista. Liika säästely on paheeni, joka johtaa silloin tällöin hävikin syntymiseen.  

Valkoviiniä ja folion alle kätkettyjä silakkarullia. 

Tältä hyllyltä ei koskaan tule hävikkiä, sillä olemme todellisia juustorohmuja. Myös turkkilaista jogurttia kuluisi niin paljon kuin sitä viitsisi ostaa.

Tomaatteja on oltava aina ja mahdollisimman monessa eri kulhossa, eivätkä ne koskaan pääse vanhenemaan. 

Ylähyllyn epämääräisyydet, kuten vappupiknikiltä jäänyt erikoisehko tuorejuusto (odottelee yhä hyllyllä päätymistään roskikseen...), kulhollinen tartarkastiketta kalalle ja kahvinpavut.

Ensimmäinen kahdesta vihanneslootasta, jossa useimmiten aina kesäkurpitsaa ja munakoisoa sekä satunnaisia juureksia. Tuolle bataatinraadolle kävi huonosti, paiskasin sen pari päivää sitten roskiin, kun en ollut saanut aikaiseksi tehdä siitä bataattiranskiksia. 

Toinen vihanneslokeroista sisältää usein parsakaalia, tällä kertaa myös valkoista ja vihreää parsaa sekä varhaiskaalia. Kovin ovat pitkäikäistä porukkaa, onneksi. 

Ruohoa kasvava sipulit :(

Harvinaisen vihreä apupöytä - löysin alennuksesta rosmariinia ja viinisuolaheinää. Minttu sen sijaan on elänyt villiintynyttä elämäänsä hyvin vähäisellä kastelulla kohta kaksi kuukautta!


Toisinaan jääkaappiin kurkistaessani mietin, mihin ihmeeseen kaksi ihmistä tarvitsee niin paljon ruokaa. Vaikka ruokaa lentää roskiin melko harvoin, olisi silti paikallaan miettiä kulutustottumuksiaan ja varsinkin vihanneslokeroiden sisältöä. Tykkään niin kovasti kasviksista, että tykkään myös haalia niitä lokerot pullolleen. Iltavuorosta kotiutuessani olen kuitenkin toisinaan niin väsynyt, etten jaksa ryhtyä vääntämään mitään munakasta monimutkaisempaa, jolloin kasvisparat tuppaavat unohtumaan lokeroihinsa. Suunnitelmallisuus ei varsinaisesti kuulu luonteenpiirteisiini, mutta kaiketi sitäkin voisi harjoitella.  

Tarinoita vihanneslokeron uumenista

Jääkaapissamme lojuu usein yhtä ja toista, jonka loppusijoitusmuodosta ei usein ole tietoakaan. Olen kyllä tarkka kuluttaja mutten kovinkaan suunnitelmallinen: ostan kaupasta aina samoja juttuja, mutten koskaan mieti etukäteen, mitä niistä tekisin. Tämä luonnollisesti aiheuttaa hyvin epätoivoisia tilanteita erityisesti vihanneslokeron äärellä.

Olen ainakin omasta mielestäni maailman huonoin keksimään, mitä ruokaa tekisin. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi se, että ryhdyn joka kerta miettimään, mitä nimenomaista juuri tänään tekisi mieli. Siinä miettiessä ja tuskaillessa saattaa hyvinkin vierähtää pitkä tovi, jonka aikana se ruoka olisi jo sekä tehty että syöty. Oman vivahteensa ruokapäätöksiin antaa ruokavalioni rajoitukset, jotka estävät esimerkiksi nopeiden ja helposti muunneltavien pasta-aterioiden kokkailemisen. Syön toki vehnää aina silloin tällöin, mutta arkiruokana kroppani ei sitä kestä. Toki vuosien saatossa hihaan on kertynyt monenlaista omaan ruokavalioon sopivaa ässää, mutta useimmiten tuntuu silti siltä, ettei maailmassa juuri sillä hetkellä ole mitään kivaa syötävää. Jostain kumman syystä meillä ei myöskään juuri koskaan syödä samaa ruokaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Tämä johtuu osittan typerästä kunnianhimostani valmistaa elämäni aikana mahdollisimman paljon erilaisia ruokia (...) ja osittain siitä, etten osaa tehdä ruokaa kerralla tarpeeksi niin paljon, että siitä riittäisi seuraavaan päivään. 

(Teko)syitä hävikin muodostumiseen on siis monia. Melko harvoin tässä taloudessa onneksi kuitenkaan lentää ruokaa roskiin. Se johtuu varmasti osittain siitä, että kaappimme elintarvikkeet ovat verrattain pitkään säilyviä, lähinnä juustoja ja kasviksia. Toisaalta en myöskään ole kovinkaan tarkka niin kutsuttujen "viimeisten" käyttöpäivämäärien suhteen. Luonnonjogurttia voi aivan hyvin syödä viisi päivää vanhanakin. Kananmunan vanhentumista ei kannata pelätä, sen kyllä kuulemma haistaa. Meillä syödään munia sellaisella tahdilla, etten vielä koskaan ole joutunut paiskamaan munia roskiin. Leivän tai oikeammin sen korvikkeen leivon itse, jolloin säästymme kaupan leivän homehtumisongelmilta. Joskus kuitenkin sattuu niin, että vihanneslokeron takanurkkaan on jäänyt jokin asia, joka on ruvennyt märäntymishommiin. Tällaisissa tilanteissa tunnen suurta surua, koska syy märäntymiseen on yleensä siinä, että olen yksinkertaisesti vältellyt kyseisen vihannekseen tarttumista. Kun ei vaan ole tehnyt mieli syödä sitä! Älytöntä toimintaa! 

Eniten vinkkejä hävikin välttämisessä kaipaisinkin juuri kasvisten suhteen. Mitä tehdä pätkästä kesäkurpitsaa? Mitä kaikkia kasviksia voi viskata munakkaaseen? Miksi koostan salaattien pohjan aina samoista kasviksista? Vinkit kommenttiboksiin kiitos! Vastalahjaksi tarjoan tässä ja seuraavassa merkinnässä kaksi oivaa tapaa harventaa vihanneslokeroa ja muitakin jääkaapin osastoja. Ensimmäinen vinkeistä liittyy munakoisoon. Kyseinen resepti konkretisoitui eteeni eräänä myöhäisenä huhtikuun yönä, jolloin saavuimme neljä tunnin lentoasemaodotuksen jälkeen sukulaisten luo Ouluun. Rättiväsyneenä ja nälkäisenä olimme onnemme kukkuloilla, kun eteemme iskettiin pellillinen homejuustolla silattuja munakoisoja. Erittäin yksinkertaista ja erittäin hyvää!

Resepti soveltuu hävinkin tuhoamiseksi erityisen hyvin siksi, että munakoisoviipaleiden päälle voi mielihyvin ripotella mitä tahansa jääkaapista löytyvää juustoa. Itse olen tehnyt vasta aurajuustoisia versioita, mutta kuulemma hyvältä maistuvat myös vuohenjuustoiset ja fetaiset versiot. Munakoison sijasta juustoalustoiksi kuvittelisin sopivan myös kesäkurpitsan. 

Munakoisoa Antin tapaan

1 pieni munakoiso 

n. 100 g aurajuustoa

Pane uuni lämpeämään 200 asteeseen. Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet pellille ja pane uuniin kypsymään noin 15 minuutiksi. Ota pelti uunista ja ripottele viipaleiden päälle aurajuustoa. Pane pelti takaisin uuniin noin kymmeneksi minuutiksi tai niin pitkäksi aikaa, kunnes munakoisot ovat kypsiä. Voit varmistaa kypsyyden raatelemalla haarukalla yhden viipaleista ja tarkistamalla, että sisus on läpeensä pehmeää. Loppuvaiheessa voit panna grillivastuksen päälle, jotta juusto saa hieman väriä. Varo polttamasta koisoja. Tarjoa munakoisot alkupalana, salaatissa tai tapaspöydässä. Hupenevat hetkessä.

Hävikki, Turku, pyyhkeet!

Välihuuto! Kehitin eilen vahingossa kaksi hävikistä herkuksi -reseptiä! Palaan niiden ja jääkaappikurkistuksen pariin viikonlopun aikana. Kurkatkaa sillä välin toiseen blogiini, jossa on käynnissä armoton Turku-hehkutus!

Ps. Tahdon nuo pyyhkeet keittiööni!