Srirachan rantautuminen ja lantturanskikset

Olen vähän hitaasti lämpeävää sorttia. Seuraan kaiket päivät blogeja, instoja, twittereitä ja kaikkea muuta mahdollista ruoka-aiheista sosiaalista mediaa. Olen siis hyvästi kartalla erinäisistä ruoka-aiheisista buumeista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin jotenkin erityisen trendikäs kokki. Olen nimittäin usein ihan äärimmäisen hidas siirtämään hittiraaka-aineet ja kohureseptit käytäntöön omassa keittiössäni.

Jokin aika sitten (öö, vuosi?) joka paikassa hehkutettiin sriracha-kastiketta. Seurasin hehkutusta mielenkiinnolla ja ajattelin, että juu, täytyykin testata. Mietin, että mitähän erinomaista siinä chilikastikkeessa oikein sitten on. Että kyllä sen täytyykin varmaan olla tosi hyvää, kun kerta kaikki siitä horisevat. Ja sitten unohdin koko soosin.

Kunnes työkaverini oli eräänä aamuna läsäyttänyt työpöydälläni pullollisen tuota ihmeainetta. Antoi vinkiksi panna sitä hampurilaisen väliin. Menin kotiin eikä tehnyt yhtään mieli hampurilaisia. Sen sijaan teki mieli ranskalaisia. Kaapissa oli lanttu, joten viipaloin sen uunipellille. Kaapissa oli myös majoneesia. Maustoin majoneesin thaimaalaisella ihmesoosilla ja silppusin sekaan vielä aimoannoksen korianteria.

Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että tuli vähän jumalattoman hyvä iltapala. Majoneesin seassa srirachan monisäikeinen maku pääsi hienosti esiin, ja korianteri soveltui makumaailmaan ihan erityisen hyvin. Lantturanuja olisi saanut olla ihan loputtomasti, olisin voinut jatkaa syömistä aamuun asti.

Onneksi löysin vihdoin srirachan äärelle. Kommenttiboksiin parhaat vinkit tuolle punaiselle ihmesoosille!

Lantturanskikset ja korianteri-srirachamajoneesi
(kahdelle naposteltavaksi)

1 iso lanttu tai 2 pientä
loraus oliiviöljyä
savupaprikajauhetta
chilijauhetta
hyvää suolaa

2 dl majoneesia (tiedän, aika paljon, mutta jokainen ranskis on tarkoitus dipata vähintään kahdesti!)
n. 2 tl (tai maun mukaan, on aika tulista) sriracha-kastiketta
puoli puskaa korianteria

Leikkaa lanttu kuorineen päivineen ranskisten muotoisiksi suikaleiksi. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pane lantturanut kulhoon, kaada päälle vähän öljyä ja lisää mausteet. Sekoita. Levitä uunipellille niin, etteivät ole päällekkäin. Paista uunissa aika pitkään, noin 30 minuuttia, testaa kypsyyttä haarukalla.

Sekoita majoneesin joukkoon sriracha ja korianteri. Maista ja lisää soosia tarvittaessa.

Dippaile menemään.

Mahtavat ruissipsit ja muita parhaita paloja

Kahta asiaa ei käy kieltäminen: ruisleipä on niiiin hyvää & Instagram on niiiin paras some. Niinpä olinkin aika mielissäni päästessäni mukaan Blogiringin uraauurtavaan ja superhauskaan "Parhaat palat" -kamppikseen, jossa Ruispaloista sai postailla mielensä mukaisia inspiraatiokuvia Instagrammiin.

Mukaan mahtui sekä herkkureseptejä ruisleivälle ja ruisleivästä että fiiliskuvia rukiisista hetkistä. Keksin vaikka mitä kaikkea ruisaiheista syötävää ja jäin pitkästä aikaa ihan koukkuu ruisleipään.

Ruisleivät saivat päällensä tsatsikia, savulohta seesaminsiemenillä ja wasabilla, viinirypäleitä & vuohenjuustoa, hampparipihvejä cheddareineen ja buffalamozzarellaa caprese-salaatin tyyliin. Ruis se vain on siitä kiva, että sen päälle sopii melkein mikä vaan.

Parhaaksi kokeiluksi osoittautuivat kuitenkin ruissipsit, joiden tekeminen oli eri helppoa siihen nähden, miten addiktoiva oli lopputulos. 

Ruissipsit
(kahdelle naposteltavaksi)

4 kpl Ruispaloja (siis kaksi kantta ja kaksi pohjaa) 

2 kynttä valkosipulia

voita

paprikajauhetta

ruususuolaa

mustapippuria

Leikkaa ruisleivät pikkuisiksi kolmioiksi. Kuumenna pannulla voi niin, että se alkaa ruskistua. Lisää paprikajauhe ja hienonnettu valkosipuli. Pyörittele leipäpalasia pannulla niin kauan, että ne imevät itseensä makua ja voita ja alkavat saada paahtunutta pintaa. Ripottele päälle reilusti hyvää suolaa ja vähän mustapippuria. Nauti sellaisenaan tai vaikkapa tsatsikiin upotettuna.

#ruispalat-kilpailu

Räpsäise oma ruispalafiiliskuvasi, julkaise se Instagramissa ja täggää se mukaan kisaan (#ruispalat). Osallistumalla voit voittaa Nokia Lumia 1520 -luurin. Hashtagin #ruispalat takaa löytyy jos jonkinlaista ruisfiilistelyä, kannattaa käydä kurkkaamassa. Vaasan Ruispalojen pusseista löytyy koodi, jolla voi voittaa uusien Lumioiden lisäksi myös muita palkintoja. Syötä koodi parhaatpalat.fi-sivustolle tarkistaaksesi mahdollinen voittosi.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyönä Vaasan Ruispalojen kanssa. 

Lauantain sipsit ja dipit

Tämä postaus on tehty siltä varalta, että joku ei ole vielä maistanut sensaatiomaisia lehtikaalisipsejä. Muistelisin tehneeni niitä ensimmäisen kerran joskus vuosi sitten, kun pulpahtelivat vastaan netin joka kolkassa. Olin kyllä aika skeptinen, mutta onneksi turhaan: sipsukat ovat kaiken hehkutuksensa ansainneet. Paahtunut, rapea lehtikaali on todella koukuttavaa. Kaalin maku sopii sipsihommiin tosi hyvin.

Maustan lehtikaalisipsit aina vain oliiviöljyllä ja hyvällä suolalla, himalajalaisella tai atlantilaisella esimerkiksi. Vähillä mausteilla kaalin paahteinen maku pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Sipsihommissa ylipäätään on sen parempi, mitä vähäisempi on mausteiden määrä. Mutta yksi juttu on selvennettävä: perinteiset pottusipsit eivät ole mitään ilman dippiä.

Kaupan dippisoosipussit nyt ovat mitä ovat, ja kyllähän niitäkin on tullut runsain mitoin nautittua. Olen kuitenkin usein raapinut jääkaapin aineksista kasaan itsetehdyn sipsidipin, ei laisinkaan vaikeaa. Tällä kertaa dippailin vihannestikkujen lisäksi myös lehtikaalisipsejä. Ei hullumpaa.

Sipsiä ja dippiä lauantaihinne, olkaa hyvät.

Lehtikaalisipsit
(pellillinen)

1 pussi lehtikaalia (eli noin neljä "oksaa")
oliiviöljyä
suolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese lehtikaali ja irrota lehdet paksusta keskiruodista. Revi lehdistä suupalan kokoisia palasia ja laita ne kulhoon. Kaada päälle öljyä ja reilusti suolaa, sekoita. Levitä lehdet uunipellille ja paista n. 10 minuuttia tai sen verran, että lehdet saavat hieman väriä. Kaali palaa helposti, joten tarkkaile uunia koko ajan.

Sipsidippi

purkki kermaviiliä tai 2 dl turkkijogurttia
ketsuppia
dijon-sinappia
valkosipulia (itse käytin pelkkää valkosipulia sisältävää jauhetta)
chilijauhetta
(savu)paprikajauhetta
pikkuloraus valkoviinietikkaa
mustapippuria
hunajaa
suolaa

Sekoita dipin ainekset keskenään. Oikeat määrät löydät vain maistelemalla. Omaan dippiini ketsuppia tulee aika reilusti, huomaa hyvin miten makeita monet kaupan dipit ovat. Sekoita ja anna maustua tovi jääkaapissa. Nauti vihannesten, lehtikaalisipsien tai pottusipsien kanssa.

Suuri salaattihuijaus eli vihreät katkaraputacot

Turussa pitää tätä nykyä majaansa vaikka kuinka monta ihanaa ruokablogia. Eräs niistä on mitä mainioin Paniikki keittiössä. Kyseisen blogin arkistoista olen löytänyt yhtä sun toista suuhunpantavaa, mutta ihan erityisen kovasti olen tykästynyt Lisbetin taannoisiin salaatinlehtitacoihin. Siis tacoihin, joissa maissikuori on korvattu rapealla, raikkaalla salaatinlehdellä. Nerokasta!

Tacot ja tortillat ovat ihan parasta arkiruokaa kaikessa helppoudessaan ja monipuolisuudessaan, mutten viitsi kovin usein ostaa enkä tehdäkään viljaisia taikka maissisia lättyjä tai kuoria. Muistan joskus harkinneeni lätyn vaihtamista salaatinlehteen, mutta homma meni reisille, sillä en osannut käyttää oikeanlaista, tarpeeksi ryhdikästä ja kuppimaista lehdykkää. Lisbetin vinkein salaattitacot syntyvät helposti kaalinlehdestä tai jäävuorisalaatista. Myös uutuutena kauppojen hyllyille ilmestynyt cosmopolitan-salaatti soveltuu hommaan oikein loistavasti. 

Neuvosta vaarin ottaneena olenkin jo monena tiistaina ja torstaina järjestänyt arki-illan tehokkaat tortillabileet. Saman havainnon salaatinlehtien kätevyydestä oli tehnyt myös (niin ikää turkulainen, hyvä Turku!) Chocochilin Elina. 

Täytevariaatioita salaattitacoille on tietysti moneen lähtöön. Tämän hetken lempparini ovat katkarapu-avokado-mango -tacot. Katkaravut kannattaa ehdottomasti pyöräyttää pannussa valkosipulilla terästetyssä kookosöljyssä. Korianteria tai minttua päälle ja nassuun! 

Täyte passaa mainiosti myös ihan perinteisten maissitacojen väliin, testattu on. Seuraavassa merkinnässä kerron, mihin yhdeksänkymmentälukulaiseen jälkkäriin loput mangosta ja mintusta voi käyttää. 

Katkaraputacot salaattihuijauksella

(kahdelle)

6 lehdykkää cosmopolitan-salaattia, kaalia tai jäävuorisalaattia

n. 150 g isoja katkarapuja

kookosöljyä

2 kynttä valkosipulia

suolaa

ripaus chiliä

2 avokadoa (tai annos guacamolea) 

puolikas mango

korianteria ja/tai minttua

halutessasi ranskankermaa

Ota katkaravut sulamaan. Kun ovat sulaneet, kuumenna pannulla kookosöljy ja paista murskattuja valkosipulinkynsiä hetki öljyssä. Valuta sulaneet katkaravut mahdollisimman kuiviksi vaikkapa talouspaperin päällä. Iske katkaravut kuumalle pannulle kera valkosipulin. Anna paistua hetki, mausta suolalla ja chilijauheella. Älä paista liikaa, jottei katkaravuista tule sitkeitä. 

Pilko avokado tai valmista siitä (ja tykötarpeista) guacamole. Pilko mango ja silppua yrtit. Lado salaattiveneet täyteen avokadoa, katkarapuja, mangoa ja yrttejä. Lusikoi halutessasi päälle ranskankermaa. Nautiskele menemään. 

Munapiilot ovat täällä!

Aamiainen on minulle ehdottomasti päivän tärkein ateria, jolla jaksan helposti iltapäivään saakka. Useimmiten aamupalani koostuu kananmunista joko kokkelin tai paistetun munan muodossa. Viikonloppuaamuisin on kiva keksiä jotain spesiaalimpaa aamiaspöytään, mutta erityisesti uusien kananmunareseptien suhteen olen ihan tosi saamaton.

Onneksi tuli törmättyä ja testattua Suvin mainioita munapiiloja. Loistava nimi, loistava herkku! Munapiiloihin voi kananmunan lisäksi kätkeä melkein mitä vaan. Päälle kipataan reilusti (ranskan)kermaa. En äkkiseltään keksi kyllä mitään ihanampaa viikonloppusyömistä kuin nämä kermassa haudutetut kananmunat. 

Lähdin liikkeelle pekonilla, paprikalla ja basilikalla maustetuilla munapiiloilla, tosi hyvää. Seuraavaksi täytynee kokeilla savulohimuunnelmaa. Vankka suositus munapiiloille Ruokahommilta. Viikonloppuun on enää neljä päivää!

Munapiilot/Oeufs en cocotte

(kahdelle)

2 kananmunaa

n. 2 dl kermaa tai ranskankermaa

ripaus suolaa
mustapippuria

neljännes paketti pekonia

pieni pala punaista paprikaa

tuoretta basilikaa

Ota esiin kaksi pientä uuninkestävää annoskulhoa ja yksi isompi uunivuoka, johon pikkukulhot mahtuvat. Sekoita kerman mukaan ihan pieni ripaus suolaa ja mustapippuria. Lorauta kulhojen pohjalle pikkuisen kermaa. Viipaloi pekonit ja paista niitä hetki pannulla. Lisää kerman joukkoon pekoni, paprikakuutiot  ja tuore basilika saksittuna.

Riko kananmunat kulhoihin varovasti niin, että keltuainen jää ehjäksi. Kaada päälle vielä kermaa. Aseta pikkukulhot uunivuokaan ja kaada kuumaa vettä noin puoliväliin kulhoja. Aseta varovasti 180 asteiseen uuniin ja anna kypsyä noin 10 minuuttia, kunnes valkuainen on hyytynyt. Varo kypsentämästä liikaa tai ruoan pehmeys katoaa. Lusikoi lämpimänä naamariin!

Ylistys kivikaudelle = siemenvuokaleipä

Leipiä on maailman pullollaan. Eräs viime aikoina kovasti ihastuttanut on kivikautinen vuokaleipä, jonka valmistaminen on erittäin helppoa (mitä nyt puinen nuolijanvarsi katkesi paksua taikinaa hämmentäessäni) ja itse leipä ihan suussasulavaa.

Leipä koostuu erilaisista siemenistä ja on pienellä hunajalisällä varustettuna varsin limppumainen tapaus. Ihan sairaan hyvää, kun päälle panee voita, juustoa ja suolakurkkua. Tai hummusta. Tai graavilohta. 

Saksalaistyyppistä, tummaa jyväleipää muistuttava, superkuituinen ja -proteiininen tapaus täyttää mahan ja pitää nälkää hieman eri tavalla kuin viljaiset serkkunsa ja on juurikin sen tähden ollut varsin kovassa huudossa keittiössäni. Kovin montaa palaa päivässä ei tätä kaveria kuitenkaan kannata ahmia, jos on vähänkin herkkävatsainen. (Harmillista sinänsä, sillä ravitsemussuositusten mukaan leipää olisi hyvä syödä kahdeksan palaa päivässä.)

Leipä on alkujaan tuntemattomaksi jäävän kööpenhaminalaisen ravintolan resepti. Siemenkaupoille mars, leipä uuniin ja herkut päälle!

Kivikauden leipä

(Vinkki: 100 g tarkoitti samaa desimäärää kaikissa muissa paitsi saksanpähkinöissä ja kurpitsansiemenissä. Tieto nopeuttaa hommaa hitusen.)

1 dl oliiviöljyä

5 luomumunaa

1 tl hyvää suolaa

(kunnon loraus hunajaa, mikäli mielet limppumaisen fiiliksen)

100 g saksanpähkinöitä

100 g auringonkukansiemeniä

100 g kurpitsansiemeniä

100 g manteleita

100 g seesaminsiemeniä

100 g pellavansiemeniä

Sekoita oliiviöljy ja kananmunat. Lisää joukkoon muut aineet ja surauta joko blenderillä tai sauvasekoittimella sileähköksi. Sekaan saa jäädä reilusti sattumia ja rakennetta. Voitele leipävuoka, kaada (käytännössä lusikoi) taikina vuokaan ja anna paistua 170 asteessa noin tunti. Jäähdytä ja nauti. 

Resepti täältä. 

Munakoisot rullalle!

Munakoiso on ystävä. Yksi parhaista. Keittokirjahyllyn uusimpia tulokkaita on Marja Lindforsin Taivaallinen munakoiso, joka pursuaa toinen toistaan idearikkaampia munakoisoreseptejä. Kahdesta testatusta reseptistä toinen meinasi mennä lepikköön, sillä ohjeessa käskettiin höyryttämään munakoison palasia "muutama minuutti", mutta vielä kahdenkymmenen minuutinkaan jälkeen ne eivät olleet lähimainkaan kypsiä. Lopulta palaset paistettiin pannulla kypsiksi ja vuohenjuustoisesta munakoisosalaatista tuli aivan maistuvaa. Höyryttäminen mietityttää. Jos jollain on hyviä vinkkejä sen suhteen, antaa kuulua!

Toinen resepteistä sen sijaan korjasi potin kotiin kertaheitolla. Homma vaati hitusen sormien likaamista ja näpertämistä mutta oli vaivan väärti. Munakoisorullat saivat täytteekseen basilikaa, mozzarellaa ja parmankinkkua ja ne tarjoiltiin maukkaaksi keitetyn tomaattikastikkeen kera. Ihan taivaallisen hyvää!

Tomaattikastikkeen suhteen en totellut kirjan ohjetta, sillä ilman sokeria, balsamicoa ja sipulia ei mielestäni ole mahdollista saada purkkitomaateista hyvää kastiketta. Eikä ehkä tuoreistakaan, ainakaan täällä päin maailmaa.

Rullia maistellessa mietin, pärjäisivätkö ne parmankinkkua. Tulin siihen tulokseen, että homma on ainakin kokeilemisen arvoinen. Parmankinkku antoi rullille mehevyyttä ja suolaisuutta, joten pelkällä juustolla mentäessä rullille kannattaa ripottaa reilummin suolaa. Mozzarellan määrääkin voisi kinkuttomiin rulliin vallan hyvin lisätä.

Niin tai näin, kauan eläköön munakoiso!

Munakoisorullat

(kahdelle)

2 pientä tai yksi iso munakoiso

merisuolaa

8 viipaletta parmankinkkua

pallo mozzarellaa

mustapippuria

oliiviöljyä

tuoretta basilikaa

kastike:

1 purkki (vajaakin riittää) tomaattimurskaa

1 pieni salottisipuli

1 valkosipulinkynsi

oliiviöljyä

balsamicoa

merisuolaa

sokeria

mustapippuria

chilijauhetta

tuoretta basilikaa

Leikkaa munakoiso pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleille suolaa ja anna itkeä noin puoli tuntia.

Tee sillä aikaa tomaattikastike. Kuullota oliiviöljyssä hienonnettua sipulia, valkosipulia ja chilijauhetta. Kaada sekaan tomaattimurska. Lisää reilusti sokeria, suolaa, mustapippuria ja balsamicoa. Anna hautua kannen alla ainakin 15 minuuttia. Maista ja mausta tarpeen mukaan. 

Pyyhi munakoisoviipaleet kuiviksi keittiöliinalla. Kuumenna pannu ja paista viipaleet kypsiksi reilussa rasvassa. Levitä viipaleet leikkuulaudalle. Aseta päälle pala parmankinkkua, pala mozzarellaa ja basilikanlehti. Ripota päälle ihan pikkiriikkisen suolaa (enemmän, jos et käytä kinkkua) ja reilusti mustapippuria. Pyöritä viipale täytteineen rullaksi ja kiinnitä cocktailtikulla. Asettele rullat vieri viereen uunivuokaan. Uunivuoka saa olla 225-asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia, kunnes juusto on alkanut kunnolla sulaa. Tarjoa rullat lämpiminä tomaattikastikkeen kera. Nuole uunivuoka. 

Resepti: Marja Lindfors - Taivaallinen munakoiso

Brunssikerhon antia

Ihana Laura perusti brunssikerhon ja minä hinguin tietysti mukaan. Kerhon ensimmäinen kokoontuminen pidettiin Lauran luona, jossa pöytä notkui ja kaikki oli muutenkin kovin idyllistä. Epäidyllistä oli ainoastaan sen, että jouduin suuntaamaan brunssilta suoraan töihin enkä täten voinut heittäytyä brunsseille ominaiseen rentoon mättämistunnelmaan ihan täysillä. Ihanaa oli silti. 

Söimme muun muuassa taivaallisen samettista spelttimannapuuroa, paistettuja vihreitä tomaatteja (elämäni ekat sellaiset, jäin samantien koukkuun), suloista omenaista kääretorttua, mustaherukan lehdistä tehtyä kuohuvaa sekä vuohenjuustocrostineja viinirypälesalsalla. 

Viimeksi mainittu ape oli roikkunut kokeiltavien reseptien listallani ikuisuuden. Eikä turhaan - vuohenjuuston ja viinirypälesalsan yhdistelmä oli varsin herkullinen. Ohje on peräisin maan mainiosta Fanni ja Kaneli -blogista. Suosittelen varauksetta! Ohessa resepti omin, hyvin pienin muutoksini.

Vuohenjuustocrostinit viinirypälesalsalla
(15 kpl) -

1 kokojyväpatonki tai muu hyvä leipä

200 g pehmeää vuohenjuustoa
n. 300 g luomuviinirypäleitä
puolikas punasipuli

tuoretta lehtipersiljaa

1 rkl punaviinietikkaa

suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Viipaloi leipä suupalan kokoisiksi palasiksi. Pilko viinirypäleet ja punasipuli pieniksi. Hienonna persilja. Sekoita kulhossa ja lisää joukkoon punaviinietikka ja pikkuluraus oliiviöljyä. Lisää mausteet. Levitä leipäpaloille reilu kerros vuohenjuustoa. Lusikoi päälle viinirypälesalsa.

Yllättävät yhdessä

Joskus resepti on niin hämmentävä, että siihen on pakko tarttua. Kuten Pastanjauhajat, en minäkään olisi omin päin lähtenyt yhdistämään mozzarellaa ja avokadoa turkkilaiseen jogurttiin. Onneksi kaverini Anna oli kokeillut kyseistä, Kaikki äitini reseptit -blogissa esiintynyttä reseptiä ja suositteli sitä minullekin.

En tiedä, millä nimikkeellä kyseistä ruokaa voisi kuvailla. Salaattia jogurttipedillä? Sopii joka tapauksessa mainiosti esimerkiksi alkupalaksi, iltapalaksi tai lisukkeeksi.

Onnettomana ihmisenä menin osittain pilaamaan herkkupöperön käyttämällä hätäratkaisuna lähikaupasta ostettua, laktoositonta bulgarianjogurttia, joka oli ihan erityisen luokatonta kamaa ollakseen jogurttia. Hyi olkoon minkä makuista! Parhaiten tähän ruokaan (ja elämään ylipäänsä) sopii se 10 % rasvaa sisältävä partaäijäjogurtti tai Lidlin vastaava (joka muuten on vielä partaäijääkin parempaa). 

Kannattaa myös käyttää tuoretta chiliä, joka tekee annoksesta asteen verran kauniimman ja epäilemättä herkullisemman kuin käyttämäni chilijauhe.

Mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa

2 pussia bufalamozzarellaa

2 avokadoa

2 dl rasvaista turkkilaistyyppistä jugurttia

1 sitruuna

2 tl sokeria

1/2 punaista chilipalkoa

1 dl basilikaa 

tuoretta rosmariinia (en pannut)

hyvää suolaa

mustapippuria

Puolita avokadot, koverra liha kuorista ja pilko reiluiksi kuutioiksi. Kierittele kuutiot kulhossa 1/2 sitruunan mehussa, etteivät tummu.

Revi tai leikkaa mozzarella paloiksi ja asettele laakealle tarjoiluvadille. Sekoita jogurtti 1/2 sitruunan mehu ja sokeri, joka on aika oleellinen tässä maun kannalta. Että älä unohda. Levitä seos juuston päälle.

Heittele pinnalle avokado-kuutiot sekä pilkotut chilit ja yrtit. Viimeistele suolalla ja mustapippurilla.

Munakoiso-halloumitornit

Mitä vähemmän ainesosia, sitä parempaa ruokaa.

Useimmiten totta, ihan erityisen totta tämän reseptin kohdalla. Munakoiso-halloumitornit ovat oivallista pikkupurtavaa ja ihana lisuke isommallekin aterialle. Me söimme näitä kesällä kerran kera salaattivadillisen.

Kookosöljy antaa torneille ihan erityisen hyvän maun. Lotratkaa reilusti siis! 

Munakoiso-halloumitornit

1 munakoiso

1 paketti halloumia

kookosöljyä (voit käyttää myös oliiviöljyä)

1 valkosipulinkynsi

tuoretta basilikaa

suolaa

mustapippuria

oliiviöljyä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Viipaloi munakoiso, latele viipaleet pellille ja pane uuniin kypsymään noin 15-20 minuutiksi. Munakoisojen ei tarvitse ruskistua, riittää, kun ne pehmenevät kypsiksi.

Viipaloi halloumi. Ripota munakoisojen päälle ihan pieni hiven suolaa ja reilusti mustapippuria. Kuumenna paistinpannulla runsaasti kookosöljyä. Hienonna valkosipulinkynsi ja pane öljyyn paistumaan. Aseta sitten halloumiviipaleet öljyyn paistumaan. Aseta viipaleiden päälle munakoisoviipaleet. Käännä halloumi-munakoisopino ympäri, kun halloumi on saanut hieman väriä. Anna paistua vielä hetki. 

Nosta halloumi-munakoisokaksikot päällekkäin torneiksi. Asettele väliin tuoretta basilikaa. Lorauta päälle oliiviöljyä. Tarjoa. 

Vatsan täydeltä

Neljän naisen ruokakerhomme kokoontui jälleen olohuoneessamme, tällä kertaa kolmipäisenä. Kokkien vähäisempi määrä ei vaikuttanut millään tapaa ruoan määrään, ja jälleen kerran päädyimme notkuvat pöydän ääreltä sohvalle makuuasentoon voivottelemaan. Mitä kaikkea me sitten söimme?

Vanhoja tuttuja parmesanlastuja kera sinihomejuuston. 

Heidin bravuurisalaattia marinoiduilla kasviksilla, lisukkeena fetaa ja mozzarellaa. Heidin juureen tekemää leipää voin kera.

Minun tekemiäni suklaa-hasselpähkinäbiscotteja. Piian tekemiä marenkeja, Uudenkaupungin marenkeja.

Täyteläistä suklaajuustokakkua mansikoin. Piia taitaa yksinkertaisen kauniin koristelun.  

Sitruunajogurttijäätelöä, jonka reseptin kerron seuraavassa numerossa.

Valkoista luomuteetä kukkasen muodossa.

Milloin katetaan taas pöytä?

Tarinoita vihanneslokeron uumenista

Jääkaapissamme lojuu usein yhtä ja toista, jonka loppusijoitusmuodosta ei usein ole tietoakaan. Olen kyllä tarkka kuluttaja mutten kovinkaan suunnitelmallinen: ostan kaupasta aina samoja juttuja, mutten koskaan mieti etukäteen, mitä niistä tekisin. Tämä luonnollisesti aiheuttaa hyvin epätoivoisia tilanteita erityisesti vihanneslokeron äärellä.

Olen ainakin omasta mielestäni maailman huonoin keksimään, mitä ruokaa tekisin. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi se, että ryhdyn joka kerta miettimään, mitä nimenomaista juuri tänään tekisi mieli. Siinä miettiessä ja tuskaillessa saattaa hyvinkin vierähtää pitkä tovi, jonka aikana se ruoka olisi jo sekä tehty että syöty. Oman vivahteensa ruokapäätöksiin antaa ruokavalioni rajoitukset, jotka estävät esimerkiksi nopeiden ja helposti muunneltavien pasta-aterioiden kokkailemisen. Syön toki vehnää aina silloin tällöin, mutta arkiruokana kroppani ei sitä kestä. Toki vuosien saatossa hihaan on kertynyt monenlaista omaan ruokavalioon sopivaa ässää, mutta useimmiten tuntuu silti siltä, ettei maailmassa juuri sillä hetkellä ole mitään kivaa syötävää. Jostain kumman syystä meillä ei myöskään juuri koskaan syödä samaa ruokaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Tämä johtuu osittan typerästä kunnianhimostani valmistaa elämäni aikana mahdollisimman paljon erilaisia ruokia (...) ja osittain siitä, etten osaa tehdä ruokaa kerralla tarpeeksi niin paljon, että siitä riittäisi seuraavaan päivään. 

(Teko)syitä hävikin muodostumiseen on siis monia. Melko harvoin tässä taloudessa onneksi kuitenkaan lentää ruokaa roskiin. Se johtuu varmasti osittain siitä, että kaappimme elintarvikkeet ovat verrattain pitkään säilyviä, lähinnä juustoja ja kasviksia. Toisaalta en myöskään ole kovinkaan tarkka niin kutsuttujen "viimeisten" käyttöpäivämäärien suhteen. Luonnonjogurttia voi aivan hyvin syödä viisi päivää vanhanakin. Kananmunan vanhentumista ei kannata pelätä, sen kyllä kuulemma haistaa. Meillä syödään munia sellaisella tahdilla, etten vielä koskaan ole joutunut paiskamaan munia roskiin. Leivän tai oikeammin sen korvikkeen leivon itse, jolloin säästymme kaupan leivän homehtumisongelmilta. Joskus kuitenkin sattuu niin, että vihanneslokeron takanurkkaan on jäänyt jokin asia, joka on ruvennyt märäntymishommiin. Tällaisissa tilanteissa tunnen suurta surua, koska syy märäntymiseen on yleensä siinä, että olen yksinkertaisesti vältellyt kyseisen vihannekseen tarttumista. Kun ei vaan ole tehnyt mieli syödä sitä! Älytöntä toimintaa! 

Eniten vinkkejä hävikin välttämisessä kaipaisinkin juuri kasvisten suhteen. Mitä tehdä pätkästä kesäkurpitsaa? Mitä kaikkia kasviksia voi viskata munakkaaseen? Miksi koostan salaattien pohjan aina samoista kasviksista? Vinkit kommenttiboksiin kiitos! Vastalahjaksi tarjoan tässä ja seuraavassa merkinnässä kaksi oivaa tapaa harventaa vihanneslokeroa ja muitakin jääkaapin osastoja. Ensimmäinen vinkeistä liittyy munakoisoon. Kyseinen resepti konkretisoitui eteeni eräänä myöhäisenä huhtikuun yönä, jolloin saavuimme neljä tunnin lentoasemaodotuksen jälkeen sukulaisten luo Ouluun. Rättiväsyneenä ja nälkäisenä olimme onnemme kukkuloilla, kun eteemme iskettiin pellillinen homejuustolla silattuja munakoisoja. Erittäin yksinkertaista ja erittäin hyvää!

Resepti soveltuu hävinkin tuhoamiseksi erityisen hyvin siksi, että munakoisoviipaleiden päälle voi mielihyvin ripotella mitä tahansa jääkaapista löytyvää juustoa. Itse olen tehnyt vasta aurajuustoisia versioita, mutta kuulemma hyvältä maistuvat myös vuohenjuustoiset ja fetaiset versiot. Munakoison sijasta juustoalustoiksi kuvittelisin sopivan myös kesäkurpitsan. 

Munakoisoa Antin tapaan

1 pieni munakoiso 

n. 100 g aurajuustoa

Pane uuni lämpeämään 200 asteeseen. Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet pellille ja pane uuniin kypsymään noin 15 minuutiksi. Ota pelti uunista ja ripottele viipaleiden päälle aurajuustoa. Pane pelti takaisin uuniin noin kymmeneksi minuutiksi tai niin pitkäksi aikaa, kunnes munakoisot ovat kypsiä. Voit varmistaa kypsyyden raatelemalla haarukalla yhden viipaleista ja tarkistamalla, että sisus on läpeensä pehmeää. Loppuvaiheessa voit panna grillivastuksen päälle, jotta juusto saa hieman väriä. Varo polttamasta koisoja. Tarjoa munakoisot alkupalana, salaatissa tai tapaspöydässä. Hupenevat hetkessä.

Pasteijoita etelän mailta

Sain syksyllä mainiolta ystävältäni, tätä nykyä myös ruokablogaajana tunneltulta Pyylevältä syntymäpäivälahjaksi Inna Somersalon Yllin kyllin -opuksen. Kirja on osoittautunut mitä mainioimmaksi inspiraation lähteeksi (vaikkei se sisällä yhtäkään valokuvaa, hämmentävää). Kaikki reseptit ovat vegaanisia ja jokainen resepteistä on mitoitettu peruskoon lisäksi myös 20:lle ja 100:lle hengelle. Että siitä vaan juhlia järjestämään!

Parasta kirjassa on se, että reseptit eivät ole ihan peruskauraa, vaan kyseessä on ainakin itselleni uusia ruokaideioita tarjoileva nide. Kirja ei siis ole mikään vegaanisen ruoan perusteos täynnä muunnelmia ei-vegaanisista ruoista. Kyllä opuksesta toki sellaisiakin reseptejä löytyy, kuten esimerkiksi lupiinirouhetta (!) sisältävä lasagneohje ja mielenkiintoinen vegeomeletin resepti. Tahnoja ja soosseja löytyy mielinmäärin, samoin leivonnaisia. Erityisesti muffinsien ja tartalettien reseptit ovat saaneet sormeni syhyämään melkosesti.

Tuossa taannoin syksyllä ruokakerhomme tapaamista varten toteutin kirjan sivuilta empanadojen reseptin. Empanadat ovat eteläamerikkalaisia pasteijoita, joiden täytteeksi voi säveltää melkeinpä mitä vaan makeasta suolaiseen.

Kaapissa sattui sopivasti edellisistä vegaanikokkailuista johtuen hengaamaan vajaa rasiallinen kasvipohjaista margariinia, joten vegaanisuus ei vaatinut minkäänlaisia erityisjärjestelyjä (kuten ei usein vaadikaan, vaikka niin helposti ainakin itse toisinaan kuvittelen).

Toisen täytteen ohjeen otin suoraan kirjasta, toisen toteutin omasta päästäni. Jälkimmäisestä ei tullut vegaanista, sillä paloin halusta kaapia sekaan vähän juustoa. Kumpainenkin täytteistä oli herkullista.

Suolaisista leivonnaisista pasteijat ovat kyllä suuria suosikkejani. On suorastaan häpeällistä, että valmistan pasteijoita hyvin harvoin, varsinkin kun otetaan huomioon, että omistan varta vasten pasteijoiden taitteluun suunnitellun muovisen värkin. Kolmessa eri koossa.

Empanadat

(n. 30 kpl)

taikina:

7 dl jauhoja

3 tl leivinjauhetta

150 g sulatettua margariinia

1 ½ dl vettä

suolaa

täyte 1:

½ tuore punainen chili (tai kuivattua chilirouhetta)

½ punainen paprika

1 rkl siemeniä (reseptissä pinjan-, itse käytin auringonkukansiemeniä)

1 rkl oliiviöljyä

1 sipuli silputtuna

1-2 kynttä luomuvalkosipulia

vajaa 1 dl soijarouhetta

loraus balsamiviinietikkaa (tai punaviiniä)

1 dl vettä

suolaa

mustapippuria

tuoretta yrttiä, kuten persiljaa tai basilikaa

täyte 2:

oliiviöljyä

pieni pussi pakastepinaattia

kourallinen kirsikkatomaatteja

1 sipuli

1 kynsi luomuvalkosipulia

vajaa 100 g vuohenjuustoa tai fetaa

suolaa

mustapippuria

Valmista taikina sekoittamalla keskenään kuivat aineet. Lisää jäähtynyt margariini ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pane taikina jääkaappiin vartoomaan.

Valmista soijarouhetäyte pilkkomalla chili ja paprika hyvin pieniksi. Paahda siemeniin kuivalla pannulla väri. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää silputut sipulit. Kuullota niitä viisi minuuttia. Lisää paprika, chili, soijarouhe, vesi ja balsimiviinietikka, kiehauta. Anna muhia keskilämmöllä 15 minuuttia ja lisää lopuksi siemenet ja mausteet. Anna jäähtyä.

Valmista pinaatti-juustotäyte. Kuumenna pannulla loraus öljyä, lisää silputut sipulit ja pinaatti. Kuullota, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää tomaatit, sekoittele. Mausta. Anna jäähtyä. Lisää sekaan hienonnettu juusto, sekoita.

Muotoile taikinasta pieniä palleroita. Kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Voit myös kaulia taikinan kolmessa osassa levyiksi, joista leikkaat muotilla ympyränmuotoisia paloja. Jos omistat pasteijavärkin (...), aseta pyöreä taikinalevy pyöreäksi avatun värkin päälle, lisää päälle sopivasti täytettä ja taita koneella pasteija puolikuun muotoon. Tarkista vielä, että reunat ovat nipistyneet kiinni joka kohdasta.

Jos et omista pasteijavärkkiä, tee sama omin pikku kätösin. Voit voidella pasteijat ennen uuniin menoa esimerkiksi soijamaidolla, tai jättää voitelematta. Paista pasteijoita 200-asteisessa uunin toiseksi ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat pinnaltaan kullanruskeita.

Resepti: Inna Somersalo

Avokadon joulu

Tänä vuonna joulupöydät notkuvat sekä tutuksi tulleita herkkuja että uusia tuttavuuksia. Aatosta päätimme tehdä mahdollisimman rennon, pelaamiselle, lukemiselle ja saunomiselle pyhitetyn tervetulleen lepopäivän.

Totesimme, että mikäli täydellinen rentous halutaan saavuttaa, ei jouluaattona oikeastaan pidä riisipuuron valmistusta lukuunottamatta viihtyä keittiössä kovinkaan paljoa. Päätimme, että perinteisen puuroaamiaisen jälkeen ei pöydässä lämmintä ruokaa nähdä, vaan lounaan, päivällisen ja iltapalan virkaa toimittavat erilaiset kylmänä tarjoiltavat isommat ja pienemmän naposteltavat.

Pöydässä tulee olemaan piparjuuri-lohirullia (maailman helpoin juttu: kylmäsavulohiviipaleiden väliin sivellään reilusti piparjuurituorejuustoa, rullataan, pannaan pakkaseen, otetaan pois hetki ennen tarjoilua), parmesaanikeksejä (loppuivat viime vuonna ihan kesken, tein tällä kertaa tuplana), yrttisiä parmesaanilastuja Kermaperseen tapaan (syntisiä, tulevat varmasti loppumaan kesken), marinoituja punajuuria aurajuustolla, toistaiseksi tuntematonta jouluista salaattia, feta-lihapullia, aurajuusto-päärynäpiirasta, pasteijoita rahka-voitaikinasta, erilaisia sillisoosseja ja saaristolaisleipää. Ainakin. Ja juustoja. Ja puolukkajäädykettä kinuskikastikkeella. Ja omena-inkivääriglögiä, jonka ohjeen kirjaan tänne myöhemmin.

Joulupäivänä syödään gulassia ja pannacottaa, tapaninpäivänä punajuuri-vuohenjuustokeittoa ja alkuruoaksi uusinta suosikkiani, jota voisin syödä joka päivä, aamusta iltaan. Avokadoa lohella, avot, en tiedä parempaa!

Olen ostanut itselleni joululahjaksi pullon alsacelaista rieslingiä. Jos vaikka pukki ei tuokaan mitään muuta, olen tyytyväinen.

Lokoisaa joulua!

Lohitäytteiset avokadot

(neljälle, mukaelma täältä)

2 avokadoa

200 g ranskankermaa

n. 1-2 rkl majoneesia

100 g kylmäsavulohta

ruohosipulia

tilliä

mustapippuria

sitruunamehua

hippunen raakaruokosokeria

(merisuolaa)

Halkaise avokadot. Poista kivi. Pilko lohi pieniksi. Sekoita lohi ranskankerman ja majoneesin kanssa. Mausta, maista, mausta lisää. Sekoita, lusikoi avokadon kuoppiin, koristele ruohosipulisilpulla ja sitruunalla. Tarjoile heti.

Holy trinity

Mikä tahansa tuorejuustolla täytetty ja pekoniin kääritty on aina syntiä. Aivan erityisesti seuraavat herkkukääryleet.

Chilin, tuorejuuston ja pekonin pyhä kolminaisuus oli addiktoiva ja hurmoksellinen, vaikka pieni möhli sattui kyllä siinä, että tulin käyttäneeksi ihan liian mietoja, lähes paprikamaisia punaisia chilejä. Tujumpaa tavaraa saa aikaan käyttämällä jalapenoja.

On kai sanomattakin selvää, ettei chilien sisään (eikä mihinkään muuhunkaan syötäväksi tarkoitettuun) todellakaan kannata survoa mitään kevytjuustoa. Merkille pantavaa on lisäksi se, että esimerkiksi kolme käärylettä per naama ei riitä mihinkään. Edes alkuruoaksi. Ja lopuksi sanon vielä yhden asian: sitä uunivuokaan jäävää lientä ei kannata aliarvioida. Sen voi hyvin esimerkiksi nuolla pois (jäähtyneestä) vuoasta. Aamen.

Alkuperäinen resepti täältä, itse löysin sen täältä.

Pekonichilit

chilipalkoja (vaikka valikoima tulisuusasteiltaan erilaisia)

maustamatonta tuorejuustoa

pekonia

Halkaise chilipalkot puoliksi. Poista siemenet. Täytä juustolla. Kääri pekoniin. Paista ruskeiksi. Syö.

Kebabia, falafelia ja kaipuuta Budapestiin

Itse tehty kebab on killunut kirjanmerkeissä jo jonkin aikaa, ja kun sitä eräänä viikonloppuna vihdoin ryhdyin toimeen, päätin samalla tehdä tarjolle kebab-ravintolan koko ruokalistan.

Itse kebabpökäle oli varsin helppo valmistaa, varsinkin, kun omistaa yleiskoneen, jolla vaivata jauhelihataikina tiiviiksi. Maustaminen sen sijaan olikin vaikeampaa, ja kebablastut maistuivat liikaa pippurilta ja liian vähän suolalta. Käytin ensimmäistä kertaa luomumustapippuria, joka osoittautui tavallista mustapippuria paljon tujummaksi. Hyvää se kebab joka tapauksessa oli! Varsinkin lisukkeineen.

Tein kebabille kavereiksi soosit tomaatista ja jogurtista. Itse tehtyjen pitaleipien onnistumis- eli pullistumisprosentti oli minulle ominaiseen tapaan 50, mutta onneksi tein niitä reilun satsin. Kebabin ja soosien lisäksi pitaleivän sisään tuli salaattia, tomaattia ja hummusta. Jälkikäteen ajateltuna sekaan olisi hyvinkin kannattanut viskata sipulia ja kaalisuikaleita, sillä sooseistaan huolimatta kebabtasku olisi ehkä kaivannut vielä lisää makua.

Samoilla tulilla ryhdyin sitten ensimmäistä kertaa falafelin tekoon. Uppopaistamista lukuunottamatta kaikki meni aika nappiin, falaelit olivat hyviä, mehukkaita ja kuitenkin sopivankiinteitä. Amatöörifriteeraajana sain aikaiseksi ainoastaan rasvan sekaan murentuneita palleroita, joiden paistuminen kesti ihan liian kauan (rasva ei ollut tarpeeksi kuumaa, sillä en omista paistolämpömittaria) ja jotka lilluivat ihan liian pienessä määrässä öljyä (loppui kesken, hyvin varauduttu! :D).

Lopputulos, kolme pikkuruiseksi kutistunutta ja superrasvaista kikkaraa eivät juuri falafeleilta näyttäneet, joten lopetin touhun kesken ja paistoin loput pallukat ihan vaan pannulla. Ja hyvältä nekin maistuivat. Friteeraamisen suhteen aion kuitenkin ottaa revanssin, tulihan sentään reikäkauhakin sitä varten hankittua.

Falafelien tekeminen oli kiintoisaa hommaa, sillä hyviä sellaisia on ainakin Turusta aika hankala löytää. Varsinkin sen jälkeen, kun on maistanut maailman parasta falafelia, joka löytyy Budapestistä, Hummus Bar -nimisestä ravintolasta. En ikinä unohda sitä ateriaa! Falafelit olivat täydellisen rapeita pinnaltaan ja uskomattoman herkullisia maultaan. Seuraksi tarjottiin niin ikään parasta ikinä syömääni hummusta. Se oli paksua, täyteläistä ja valkosipulista, ja seassa oli ihania kikhernesattumia. Taivaallista.

Annoskoot olivat massiiviset, mukaan otettu rasiallinen hummusta riitti vielä seuraavalle päivälle saakka. Söimme kumpikin alkuruoat (pienen salaatin ja ison kanapitarullan), pääruoat (falafel-hummuslautasen ja lampaanliha-hummuslautasen) sekä jälkiruoat (baklavat mieheen) että juomat (vettä ja olutta). Koko lysti maksoi yhteensä 19 euroa, mikä tuon tasoisesta ruoasta jopa Unkarin hintatasolla on mielestäni melko uskomatonta.

Ateria oli kummankin mielestä koko reilireissun paras. Ihastuimme Hummus Bariin niin, että menimme sinne syömään seuraavanakin iltana, niin kuin kunnon turistit! Tämän hehkutuksen jälkeen on kai turha sanoa, että suosittelen paikkaa kaikille Budapestin reissaajalle? :D Nettisivut ovat varsin hyvät, kaupungista löytyy kolme Hummus Baria, joista kaksi on kasvisravintoloita. Me osuimme lihaa tarjoavaan raflaan, josta kuitenkin löytyi erittäin runsaasti myös kasvisruokia.

Jaahas, takaisin asiaan? Reseptejä kehiin. Kebab-setin reseptit ovat Voisilmäpelistä, falafelien ohje Olivia-lehdestä. Pitaleipien ohjeen olen kadottanut, ja hummuksen tein ihan perinteisesti kikherneistä, tahinista, valkosipulista, sitruunamehusta, öljystä ja mausteista, mutta lisäsin sekaan pari-kolme ruokalusikallista paksua turkkilaista jogurttia, jolla yritin tavoitella Hummus Barin hummuksen täyteläistä tunnelmaa. Hyvää!

Kebab

400 g naudan paistijauhelihaa

1 ½ tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1 rkl rouhittua mustapippuria (jos käytät luomumustapippuria, vähempikin riittää)

Iske jauheliha ja mausteet yleiskoneeseen. Vaivaa taikinakoukulla niin kauan, kunnes taikina on sileää ja kiinteää. Muotoile taikinasta pötkö, kääri se folioon ja pane 100-asteiseen uuniin noin kolmeksi tunniksi kypsymään. Kun liha on kypsää, leikkaa se ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä. Voit paistaa lastut pannulla öljyssä, jos haluat. Itse unohdin.

Kebab-kastike

1 sipuli

2 tölkkiä tomaattipyrettä (n. 60-70 g)

2 valkosipulinkynttä

1 dl appelsiinimehua

1 rkl sinappia

2 tl valkoviinietikkaa

chilijauhetta maun mukaan

suolaa

mustapippuria

sokeria

3 dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki aineet paitsi öljy tehosekoittimessa. Lisää ensin vähän chiliä, suolaa, mustapippuria ja sokeria ja lisää maun mukaan. Kun kaikki aineet ovat sekaisin, pidä tehosekoitin käynnissä ja lisää öljy ohuena nauhana sekaan.

Jugurttikastike

2 dl turkkilaista jugurttia

2-3 valkosipulinkynttä

2 tl kuivattua persiljaa

Silppua valkosipulinkynnet pieniksi. Sekoita kaikki aineet ja anna maustua hetki jääkaapissa.

Ainoa kuva falafeleista on tämä - tuolla jossain ne pyörivät kebabin, salaatin, hummuksen ja paistetun halloumin seassa, seuraavan päivän herkkulautasella.

Falafelit

(noin 30–35 pyörykkää)

4 dl kuivattuja kikherneitä (vaikka ohjeessa toisin käskettiin, käytin valmiiksi liotettuja, pehmeitä kikherneitä)

taikina:

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

3 rkl korppujauhoja

0,5 dl vehnäjauhoja

0,5 tl ruokasoodaa

1 tl juustokuminaa

2 tl korianterinsiemeniä

1 tl suolaa

1 tl jauhettua mustapippuria

0,5 tl cayennepippuria

1 dl hienonnettua lehtipersiljaa

0,5 dl hienonnettua minttua

2 rkl sitruunamehua

friteeraamiseen:

0,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl seesaminsiemeniä

n. ½ l rypsiöljyä

Jos käytät kuivattuja kikherneitä, kippaa ne kulhoon. Kaada päälle runsaasti kylmää vettä. Liota jääkaapissa yön yli tai 8 tuntia. Siivilöi kikherneet liotusliemestä. Kiehauta puhdas vesi kattilassa ja mausta suolalla. Lisää kikherneet. Keitä 15 minuuttia niin että herneet jäävät vähän raaoiksi. Valuta siivilässä ja jäähdytä.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulin kynnet. Mittaa tehosekoittimen kulhoon kikherneet, sipulit, korppujauhot, vehnäjauhot, ruokasooda sekä mausteet ja sitruunamehu. Pyöräytä tasaiseksi taikinaksi, joka on vielä murumaista. Anna levätä jääkaapissa 30–60 minuuttia. Tee taikinasta noin 35 pientä pyörykkää. Sekoita vehnäjauhot ja seesaminsiemenet lautasella. Pyörittele falafelit seoksessa.

Kuumenna öljy valurauta- tai teräskattilassa. Aseta paistolämpömittari öljyyn niin, ettei anturin pää koske pohjaa. Kun öljyn lämpötila on 180 astetta, lisää kattilaan noin 10 pyörykkää kerrallaan. Paista 4–5 minuuttia välillä käännellen. Pidä huoli, ettei öljyn lämpötila nouse yli 190 asteen. Muuten falafelit palavat pinnalta ja jäävät sisältä raaoik-si. Nosta pyörykät talouspaperin päälle lautaselle.

Röpöläistä rieskaa pellin täydeltä

Onko sallittua palata viime vuoteen, jos on kyse jostain tosi herkullisesta? Palaan joka tapauksessa.

Joskus joulukuun alkupuolella leivoin pellillisen hirveän hyvää rieskaa. Röpörieskaksi kutsuttu, piimän ja ohrasuurimoiden nimeen vannova läpyskä upposi parempiin suihin aika nopeasti. Leivän resepti löytyi Marin vanhasta blogista, jossa kuolasin sitä ties kuinka pitkään ennen kuin ryhdyin töihin.

Parasta päällystettä rieskalle oli mun mielestä tietysti voi, ja niin kuin Marikin vinkkasi, mitä enemmän juustokerroksia, sen parempi. Nuoren, pehmeän ja suolaisen goudan kanssa ei voi mennä kovinkaan pahasti pieleen.

Röpörieska

(1 uunipellillinen)

4 dl rikottuja ohrasuurimoita

1 l piimää

1 tl suolaa

1 dl sämpyläjauhoseosta (tai venhä/hiivaleipäjauhoja)

(1 luomumuna)

Liota ohrasuurimoita piimässä esimerkiksi yön yli tai vähintään kaksi tuntia. Lisää seokseen suola, vehnäjauhot ja muna. Kaada laidalliselle uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 25 minuuttia 250 asteessa.

Joulusuklaiden kingi

Suklaakonvehdit ovat asia, joiden katoaminen kauppojen hyllyltä ja saman tien koko maapallolta ei surettaisi minua tippaakaan. Luulen kyllä, että joutuisin perumaan sanani jos pääsisin maistamaan käsitehtyjä suklaakonvehteja, mutta siihen saakka pitäydyn kannassani.

Suklaa sen sijaan on hieno asia. Erityisesti jouluna. Jos saatte jostain käsiinne Dolfinin Hot Masala -suklaata, ostakaa vähintään pari levyä. Yleensä syön mieluiten tummaa suklaata, mutta tämän suklaan kohdalla tulee vakiintuneimmankin tumma suklaa -fanin tehdä poikkeus. Pehmeän makuinen belgialainen maitosuklaa on maustettu intilaisittain kanelilla, kardemummalla, neilikalla, inkiväärillä ja pippurilla - ja suorastaan sulaa suussa. Täydellistä joulusuklaata!

Sain kyseisen levyn synttärilahjaksi, ja tiedän sitä myytävän Turun seudulla ainakin yhdessä paikassa, Naantalissa Uusi Kilta -ravintolassa. Pukin sopii siis jättää konvehdin hyllyyn ja tuoda mulle levykaupalla Dolfinia!

Pekonia, juustoa ja paahtoleipää ranskaksi

Löysin pakastimesta paketillisen työkaverilta ilmaiseksi saatua paahtoleipää ja ajattelin, että kyllä kai senkin voisi pientä pakastinta täyttämästä käyttää. Osa paketista liukeni alas ihan vaan perinteisten, voileipägrillin välissä paistettujen toustien muodossa, mutta eräänä sunnuntaipäivänä keksin ryhtyä toteuttamaan tousteja vähän jalommassa muodossa. Tein iltapalaksi läjän croque monsier -leipiä, jonka tekemiseen on ilmeisesti olemassa tuhat erilaista tapaa. Oma reseptini on mukaelma Jennifer Donovanin Brunssi-kirjan pohjalta.

Croque monsieur

4 isoa palaa paahtoleipää

voita

n. 50 g pekonia pannulla kypsennettynä

reilusti juustoraastetta

3 rkl maustamatonta jogurttia

2 rkl ranskankermaa

1 tl dijon-sinappia

paprikajauhetta

suolaa ja pippuria

Sekoita keskenään jogurtti, rankankerma, sinappi ja mausteet. Pistä uuni lämpeämään 225 asteeseen grillivastus päällä. Kuumenna valurautapannu ja lisää siihen nokare voita. Voitele neljä leipäviipaletta ja aseta kaksi niistä pannulle voideltu puoli alaspäin. Lusikoi päälle vähän jogurttisoossia, paistettua pekonia ja juustoraastetta. Aseta päälle toiset leipäviipaleet voideltu puoli alaspäin. Paista, kunnes alempi leipä on kullanruskea.

Ota paistinpannu levyltä. Lusikoi leipien päälle loput jogurttisoossista ja vähän juustoraastetta. Mikäli käytät valurautapannua, pane se uuniin grillivastuksen alle ja anna olla niin kauan, että leipien pinta saa rusehtavan värin. Jos käytössäsi on uunia kestämätön pannu, siirrä leivät uunivuokaan ja sen kanssa uuniin.

Ripottele päälle persiljaa tai jätä ripottelematta, nauti kuumana.

Herkkukäärylettä Vietnamista

Kyllähän ne pahan onnen riisipaperiarkit sitten vihdoinkin löytyivät, Stockmannilta tietty. Niinpä pääsin väsäämään omia versioitani jo kauan haaveilemistani vietnamilaisista kevätkääryleistä, joista ainakin Jytis ja Jensenin Hanna ovat hihkuneet.

Riisipaperien kanssa näpräily oli ihan helppoa. Vaikeaa sen sijaan oli päättää, millä kääryleet täyttäisi. Kanssablogaajien vinkkien pohjalta sain aikaiseksi varsin hyvät täytteet. Dippeinä palvelivat pröystäilettömästi soija ja sweet chili -kastike.

Kääryleet maistuivat ihanan raikkaalta ja erilaiselta. Kaapissa komeilee nyt pari ahneuksissa haalittua riisipaperipakettia, onneksi, sillä näitä tulee varmasti tehtyä uudestaan. Dipeiksi aion kokeilla ainakin teriyaki-soossia, täytteinä houkuttelevat tofu ja lohi. Mahtavaa, täytteiden ja dippien kirjo on loputon!

Vietnamilaiset kevätkääryleet

kahdelle nälkäiselle

porkkanatäyte:

1 isohko porkkana raastettuna

pieni nokari tuoretta inkivääriä raastettuna

tuoretta thaibasilikaa revittynä

liraus soijakastiketta

1 rkl mung-pavun ituja

pari puristusta limen mehua

chiliä maun mukaan

6 riisipaperiarkkia (isoja)

1 pieni punainen paprika

puolikas avokado

mung-pavun ituja

tuoretta thaibasilikaa

(majoneesia)

soijaa

sweet chili -kastiketta

Valmista porkkanatäyte sekoittamalla ainekset keskenään. Aseta riisipaperiarkit yksi kerrallaan hetkeksi syvälle lautaselle kostumaan. Kun arkki on märkä, siirrä se pöydälle pyyhkeen tai liinan päälle. Lado arkille pitkulaiseen muotoon sopivasti porkkanatäytettä, paprikaa, thaibasilikaa, ituja ja avokadoa, lisää sekaan vielä pieni lusikallinen majoneesia (tai sivele arkki ensin majoneesilla ja kasaa täytteet sen päälle). Käännä paperin reunat keskelle, taita sitten toinen puoli päälle ja rullaa tiukka käärö. Tarjoa kääryleet saman tien dippikastikkeiden kera.