New York ja ihanat brunssit

Aloitin kesälomani kymmenen päivän reissulla New Yorkiin. Reissu oli kaikkea sitä, mitä olin ennalta odottanut ja tietysti paljon enemmän. Näimme, koimme, söimme ja joimme joka päivä ihan hirveästi kaikkea ja silti jäi ihan hirveästi kaikkea seuraavan reissun varalle.

Yksi parhaista asioista New Yorkissa oli ehdottomasti ruoka. Ihan mitä tahansa söimmekään, se oli sekä todella herkullista että sopivan edullista. Näimme hiukan vaivaa etukäteen hyväksi kehuttujen ruokapaikkojen etsimiseen ja se kyllä kannatti. Valtavaan kaupunkiin mahtuu yli 25 000 ravintolaa, joten on jossain määrin helpottavaa tietää etukäteen, missä kannattaa syödä. Toki jätimme tilaa spontaaneillekin ravintolavisiiteille ja saimme niinäkin kertoina vain hyvää ruokaa.

Jaan New York -postauksen kahteen osaan ja tässä ensimmäisessä keskityn brunsseihin ja aamiaisiin. Ne ovat tietysti ja yhä edelleen kovasti in New Yorkissa ja päivän aloittaminen runsaalla brunssilla kyllä ehdottomasti kannattaa. Annoskoot ovat niin isoja ja brunssit niin lounasmaisia, että nälkää sai odotella ihan alkuiltaan asti.

Five Leavesin terassilla, pöydässä elämän eliksiirit. 

Asuimme Brooklynissa, itäisessä Williamsburgissa, joka tuntui olevan brunssikeitaiden mekka. Ensimmäinen Brooklyn-brunssi räjäytti samantien potin. Greenpointin kaupunginosassa, ihanan Beacon's Closet -vintageliikkeen kulmilta löytyi kenties koko reissumme paras aamiainen Five Leaves -ravintolasta. Paikka oli pieni, mutta saimme heti paikat ulkoterassilta. Palvelu oli erinomaista, kuten New Yorkissa melkeinpä joka paikassa. Tilasimme marokkolaisen munakokkeleivän, kotitekoista granolaa jogurtilla ja marjoilla sekä valtavan pinon ricottapannukakkuja. Latte oli seuralaiseni mielestä erinomainen, itse nautin ihan hyvää vihreää minttuteetä. (Minttutee tuntuu olevan kovin suosittua kaupungissa, ja täytyy sanoa, että entisenä minttuteen anti-ystävänä aloin minäkin sulaa sille.)

Maroccon scramble @ Five Leaves. 

Marokkolainen kokkeli oli kasattu järisyttävän hyvän hapanleivän päälle ja lisukkeina oli avokadoa, chiliä, jonkinlaista makkaraa, kikherneitä ja reilusti korianteria. Olimme aivan myytyjä. Tätä on kokeiltava kotona. Granola oli niin ikään herkullista, joskin jogurttia olisi saanut olla enemmän. Ricottapannukakkuja meille oli suositellut asuntomme emäntä, (joka oli ammatiltaan ruokavalokuvaaja!) ja pannarit olivat ihan ehdottomasti koko reissun paras jälkiruoka. Mehukkaita, täyteläisiä, ihan täydellisiä. Lisukkeina banaania, vaahterasiirappia, marjoja ja voi-hunajapallo. Voitte arvata, että lähdimme aamiaiselta pois melkoisesti vaappuen. Hintataso oli erittäin kohtuullinen, jättibrunssimme maksoi tippeineen 50 dollaria eli n. 19 euroa per naama. Annoskoot olivat niin valtavat, että osa ruoasta jäi valitettavasti syömättä.

Ricotta pancakes @ Five Leaves. 

Kävimme loistavassa Five Leavesissa myös toistamiseen. Söin elämäni ensimmäisen burgeriaamiaisen. Burgerissa oli nykiläiseen tapaan käytetty ruohoa syöneen naudan lihaa ja se maistui erinomaiselta. Seuralaiseni söi BLAT-leivän (perinteinen BLT, mutta avokadolisällä) ja kehui hyväksi. Jälkkäriksi otimme puoliksi lajitelman jäätelöitä, joiden makuja olivat musta seesami, tangeriini ja suolainen kinuski. Tosi herkullista. Sanoisin, että Five Leavesiin kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin. Kahden hengen seurueemme onnistui saada pöytä saman tien kiireisimpäänkin brunssiaikaan, isompien seurueiden näimme odottavan jonkin aikaa. Varauksia mestaan ei oteta. Aamiaista on tarjolla jokaisena päivänä viikossa.

Ravintola Egg oli kauniisti sisustettu. 

Asuntomme emännän mielestä kenties koko kaupungin paras aamiainen löytyi lähistöltä Egg-nimisestä ravintolasta. Olin saanut vinkin samaiseen mestaan myös blogiini (kiitos!) ja niinpä käpyttelimme paikalle. Pääsimme heti istumaan ja saimme erinomaista palvelua. Paikka poikkesi tunnelmaltaan muista näkemistämme kahviloista ja ravintoloista: sisustus oli skandinaavisen vaalea ja pelkistetty. Tarjoilijat olivat pukeutuneet boheemisti maatilatyyliin ja myös menu oli countryside-henkinen. Otimme tietysti munia eri tapaan valmistettuna, lisäksi hush puppieseja (friteerattuja perunahakkeluspalleroita), kinkkua, gritsejä (polentaa juustolla) ja muhitettuja tomaatteja. Jälkkäriksi nautimme karamellisoitua greippiä mintulla.

Egg:ssä ei hienosteltu annosten ulkonäön suhteen. 

Kaikki oli hyvää, joskin suolaa oli makuumme liian vähän. Erityisesti pidin gritseistä ja tomaateista. Katselin paikan lounas- ja illallislistaa, jotka näyttivät todella herkullisilta. Aamiainen oli mielestäni perushyvä ja uskonkin, että paikan huippusuosioon vaikuttavat sen hiuken poikkeava henki ja tyyli sekä se, että ainakin munat ja kasvikset tulevat suoraan ravintolan omalta maatilalta. Lähi-, luomu- ja farmiruoka ovat todella isoja trendejä aina ja ikuisesti New Yorkissa, ja ravintolat taistelevat asiakkaiden suosiosta pyrkimällä saamaan mahdollisimman läheiset suhteet mahdollisimman hyviin farmeihin. Näin ollen Egg:n suosio oman farmin myötä on aika taattu. Aamiaista saa viikon jokaisena päivänä.

Kolmas mainitsemisen arvoinen brunssimesta oli Brooklynin Carrol Gardensin alueella sijaitseva Buttermilk Channel. Läheisestä kanaalista nimensä ottanut ravintola tarjoaa klassista nykiläistä brunssia sekä illallista. Hintataso oli laatuun nähden erittäin kohtuullinen. Alkuun otimme mimosat ja bellinit, joimme ne tiskillä pöytää noin 15 minuuttia odotellessamme. Palvelu oli jälleen häkellyttävän hyvää: tarjoilijamme järjesti meille pyytämättä mahdollisimman hyvän paikan terassilta varjon alta. Buttermilk Channelissa nautin reissun parhaan teen, tosi hyvälaatuista vihreää senchaa oikeaoppisesti haudutettuna. Myös kahvi oli kuulemma hyvää. Söimme kumpikin annokset nimeltä Eggs Huntington: buttermilk bisquitsien (pehmeitä, skonssimaisia leivonnaisia) päällä oli ilmakuivattua maalaiskinkkua, uppomunia ja täydellistä hollandaisea kevätsipulilla. Lisukkeena oli raikas salaatti. Ihan täyden kympin aamiainen! Harmittamaan jäi, ettemme jaksaneet syödä enää mitään muuta. Vahva suositus Buttermilk Channelille! Brunssi tarjolla vain viikonloppuisin.

Eggs Huntington @ Buttermilk Channel. 

Yhden erikoisuuden haluan vielä mainita. Lähistöllämme sijaitsi kehuttu Roebling Tea Room, jonne poikkesimme niin ikään brunssille. Paikka oli aivan ihana, vanhaan tehdashalliin tehty iso mutta viihtyisä ravintola. Ruokalista poikkesi hieman klassisesta brunssitarjonnasta emmekä itseasiassa ihan tarkkaan tienneet mitä tilasimme. Saimme kuitenkin eteemme ruhtinaallisen kokoiset annokset hedelmiä tuoreella mintulla, melko erikoisen meksikolaisen juustokeiton pavuilla sekä english muffinin väliin kasatun juusto-munaburgerin ranskiksilla. Ei hassumpaa! Tee oli hyvää, samoin kahvi. Roebling Tea Room tarjoaa myös illallista. Suosittelen, kaunis paikka ja hieman erilainen ruokalista. Brunssia tarjoillaan vain viikonloppuisin.

Roebling Tea Room.

Ranskiksia aamupalaksi, totta kai! @ Roebling Tea Room. 

Kaikissa yllämainituissa paikoissa brunssista juomineen ja tippeineen selvittiin kahteen pekkaan yhteensä 40 - 60 dollarilla. Erittäin kohtuulliset hinnat laadukkaasta, usein luomusta ruoasta ja todella hyvästä palvelusta.

Söimme aamiaista myös satunnaisissa dinereissa ja kahviloissa, joita varsinkin Williamsburgin Bedford Avenuella tuntui olevan ihan joka nurkan takana. Munia ja leipiä saa viikon jokaisena päivänä useimmista kahviloista, samoin pannareita ja hyvää kahvia. Aamiais- ja brunssikulttuuri on asia, jonka kaipaisi vielä yleistyvän Suomessa. Turussa on tarjolla viikonloppuisin muutamia brunsseja, mutta aamiaismenuja ei tietääkseni ole missään. Buffetbrunssin mättämisen sijaan olisi kiva valita aamiaislistalta pari hyvin tehtyä annosta.

Bloggaaja @ Brooklyn Bridge. 

Kesä, loma & New York

Huh hellettä! Kiireinen kevät on vienyt mehut kokkaajasta ja bloggaajasta. Onneksi kesäloma häämöttää viiden työpäivän päässä ja on ensimmäistä kertaa elämässäni kokonaiset kaksi ja puoli kuukautta pitkä. Voitteko käsittää? Itse en.

Kesän ajattelin ottaa hyvin pitkälti lomailun ja bloggailun kannalta. Jotain kreisiä ehtii kuitenkin tapahtua ennen varsinaista löhölomailua: kymmenen päivän päästä kirmaan pitkin Brooklynin paahteisia katuja! New York -neitsyys menetetään todennäköisesti syömisen, kävelyn, pyöräilyn, monttu auki tuijottelun, shoppailun, stand upin, Leijonakuninkaan ja Aladdinin, lauttailun, jäätelön ja huvipuistoilun merkeissä. Kirjanmerkeissä on jo tuhat ja yksi ravintolaa, kahvilaa ja puistoa. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että mikään aika ei ole tarpeeksi pitkä New York -lomalle.

Siellä ruutujen takana istuu todennäköisesti jokunen Nykin kävijä. Olisin mitä iloisin, jos jakaisitte kommenttilootaan parhaat Nyki-vinkkinne! Asumme Williamsburgissa kokonaiset yhdeksän päivää ja meitä kiinnostaa kaikki. Meitä ei välttämättä kiinnosta hirvittävä jonottaminen. Parhaat pizzat, brunssit, hampurilaiset ja puistot kehiin. Mitä ei saa missata, mikä kannattaa jättää väliin? Vastalahjaksi saatte megalomaanisen matkapostauksen, kunhan kotiudun.

Kuva: http://raids.com/

Tampere haltuun.

Kesäloman kunniaksi suuntaan nokkani kohti haaveideni Tamperetta. Pidän kaupungista, erityisesti sen toreista, kahviloista, ihmisistä ja siitä, että keskusta ja palvelut ovat levittäytyneet hitusen laajemmalle alueelle kuin Turussa.

Useista visiiteistä huolimatta kaupunki on minulle vielä hieman vieras. Niinpä kysynkin: mitä tehdä Tampereella? Missä syödä, missä juoda, missä uida, missä saunoa? Missä maisemat, missä paras salaatti? Mikä on Tampereen paras ravintola? Ihanin kahvila? Mitä muuta ihminen voi kesälomallaan tehdä kuin syödä?

Lupaan ottaa neuvoistanne vaarin. 

Tammerin pihalla joulukuussa 2010. Oispa ensi viikolla vähän lämpimämpää.
(Kuva: Valtteri Hentilä) 

Kesän parhaat jätskit

Eräänä sateisena sunnuntaina sain käskyn hypätä autoon ja ryhtyä arvuuttelemaan, minne ihmeeseen minua viedään. Tampereen suuntaan tovin ajeltuamme ja isolta tieltä jonnekin pienemmälle maantielle, peltojen keskelle käännyttyämme näin yhtäkkiä tien varressa valkoisiin jättipalleroihin (elonkorjuuta tai mitä lie sisältäviin muovitettuihin pyöreisiin paaleihin, tiedätte varmaan) kirjoitetun tekstin, jossa luki Isontuvan Jäätelö. Olin hyvin hämmentynyt.

Käännyimme vielä pienemmälle tielle, joka johti talojen, maatilojen ja lehmäaitausten läpi pikkuruiselle parkkipaikalle pikkuruisen terassin viereen. Terassin vieressä oli kahvila, jossa myytiin maailman ihaninta, itsetehtyä maatilajäätelöä. Irtojäätelömakuja oli ihan liikaa, erikseen sorbetteja ja kermajäätelöjä, pakastimessa purkkitavarana vielä tuhat makua lisää.

Lohdullinen alin rivi.

Maltoimme lopulta valita kumpikin kaksi palloa ja saimme eteemme varsin reilun kokoiset annokset varsin kohtuulliseen neljän euron annoshintaan. Valitsemani raparperisorbetti oli ehdottomasti parasta maistamaani sorbettia, eikä kermainen sitruunajätskikään kovin paljon parempaa olisi voinut olla. Seuralaisen pistaasi- ja suklaajätskit olivat niin ikään herkullisia.

Vaikka ilma oli sateinen, Isontuvan jäätelöbaarissa oli tunnelmaa. Läheisessä aitauksessa kopsuttelivat vasikat, jotka mitä ilmeisemmin olivat nauttineet samaa maitoa kuin me jätskien muodossa. Vaikka jätskien pohjamassat ja reseptit tulevat Hollannista Maatilan Jäätelö -nimiseltä yritykseltä, on jätskit tehty pöytyäläisen tilan omasta maidosta paikan päällä, ilman keinotekoisia säilöntäaineita ja homogenointia. Aika jees. Isontuvan Jäätelön lisäksi Suomesta löytyy ripotellen liuta muitakin maatilajätskimestoja (täällä lista).

Jos vain kuka kuunaan liikkuu jossain lähimaillakin Pöytyää, on suoranaista hulluutta ajaa pysähtymättä Isontuvan jätskibaarin ohitse.

Jäätelökoneet.

Saaristohommia

Turussa asumisessa on kaksi asiaa yli muiden: monesti aiemminkin hehkuttamani Kauppatori vihanneskojuineen, ja sitten saaristo. Aina, kun on tylsää, voi pakata eväät, nostaa kytkintä (tai poljinta, jos vain viitsii) ja vastata saariston kutsuun.

Parasta on vain harhailla pitkin saaristoteitä, lässäyttää lossilla salmien yli ja päätyä kylään, jonka rannalta näkee ruotsinlaivat. Turhautua tuhansista "privat väg" -kylteistä ja löytää lopulta sopivan julkisen näköinen mutta tyhjä laituri, jolle istahtaa.

Nuuhkia meri-ilmaa ja ihailla haurasta maisemaa. Kaivaa esiin eväät, valokuvata ne, tajuta, että ilma on todella kylmä ja ryömiä takaisin autoon, lämppärin suojiin syömään ne eväät.

Lämpimiä saaristopäiviä odotellessa.

Saaristobrownies

(kahden hengen setti, Pyrexin lahjoittamiin annoskokoisiin uunivuokiin tehtynä)

40 g voita

0,75 dl tummaa kaakaojauhetta

1 kananmuna

reilu 1 dl täysraakasokeria

ripaus vaniljasokeria

0,75 dl jauhoja (panin puolet vehnä- ja puolet mantelijauhoja)

1 dl murskattuja saksanpähkinöitä

Sulata voi ja sekoita siihen kaakaojauhe (älä maista, pahaa). Vatkaa kevyesti sekaisin muna ja sokerit. Yhdistä seokset, lisää joukkoon jauhot. Kääntele sekaan pähkinät. Voitele vuoka/vuoat, kaada päälle taikina ja paista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Käy välissä tökkäämässä tikulla ja pidä huoli, että uunista pois otettaessa brownien keskikohta on vielä ihan pehmeä.

Siirrä uunista tulleet vuoat suoraan kylmälaukkuun, jonka pohjalle olet pannut esimerkiksi metallisen uunivuoan tai muun metalliastian. Peitä vuoat toisella samanlaisella metalliastialla tai foliolla, sulje kylmälaukku ja aja saaristoon. Osta kyläkaupasta jäätelötuutti, ota browniet ulos laukusta, iske tuutti päälle sulamaan ja lusikoi naamariin.

Reseptin raamit täältä.

Tarinoita Euroopasta, osa yksi

Matkamerkintä on raksutellut takaraivossa pari viikkoa, mutta jostain syystä tuntuu kamalan vaikealta päästä takaisin niihin rentoihin reissutunnelmiin, joista nautimme vielä pari viikkoa sitten. Aion silti yrittää.

Reissu oli kaikessa kattavuudessaan onnistunut, rentouttava, ruoantäyteinen ja avartava. Kolmessa viikossa näimme kilometrikaupalla maisemaan junien ikkunoista, pieniä kaupunkeja, suuria kaupunkeja, seitsemän maata, ainakin 15 erilaista punkkaa, kaupungin 1 700 metrin korkeudesta, parikymmentä juna-asemaa, innokkaita italialaisia, iloisia berliiniläisiä, liian monta passintarkistusta, surkeita hostelliaamiaisia, ihania piknikaamiaisia, järkyttävät kasat pizzaa ja vielä järkyttävämmät litramäärät vettä.

Reilipassimme turvin kiersimme siis seitsemän Euroopan maata ja vähintään tuplasti kaupunkeja. Matka käynnistyi Budapestistä jatkuen melkein samoin tein kohti Tsekkejä. Välissä poikkesimme Wienissä palelemassa, maksamassa kalliista hostellihuoneesta, nauttimassa kaupungin hintatasoon nähden ällistyttävän halvan keitto-schnitzel -päivällisen. Wien ei vakuuttanut meitä oikein millään tavalla (kuka ihan oikeasti tykkää schnitzeleistä?), joten hyppäsimme junaan heti seuraavana aamuna vakuuttuneina siitä, että jotain parempaa olisi vielä tiedossa.

Perussnitseli.

Ja olihan sitä, heti Tsekkien puolella. Parin junanvaihdon jälkeen saavuimme uskomattoman kauniiseen pikkukaupunkiin nimeltä Český Krumlov. Siellä vietetyt pari päivää olivat aika täydellistä rentoutumista, halpaa ruokaa, halvempaa juomaa, itse tehtyjä aamiaisia, aurinkoa ja iloisia ihmisiä.

Hostellihuonenäkymät Krumlovissa.

Herkkuaamiainen.

Söin toivottavasti juuri joesta nostettua kalaa, alle euron maksanutta taivaallista valkosipulikeittoa ja ihania rahka-mustikkapannareita. Paikalliset olivat iloisia ja kaupunki kaikessa hurmaavuudessaan erityisen suositeltava reissukohde. Mystisempi ja kolhompi puoli kaupungista tuli esiin ilta-aikaan pikkuisilla kujilla vaellellessa, erityisesti sen jälkeen, kun kuulimme, että reilikauhuleffa Hostel on kuvattu Krumlovin kaduilla.

Pannaria, mustikkaa, rahkaa!

Jokikalaa manteleilla.

Krumlovista jatkoimme Prahaan. Prahan kuumuudessa söimme pizzaa, lojuimme puistoissa paikallisten seassa, kävimme jättimäisessä eläintarhassa ja välttelimme tehokkaasti jo kerran aikaisemmin nähdyn kaupungin turistinähtävyyksiä. Praha kuuluu ehdottomasti lempikaupunkeihini. Kaupungin rosoisessa itä-eurooppalaisessa tunnelmassa on sitä jotain!

Reissun ensimmäinen pizza, melkein paras!

Saksassa valloitimme Berliinin ja pikaisesti Müncheninkin. Berliini, kuten odottaa saatoimmekin, oli ihan mahtava kaupunki. Majoituimme Charlottenburgissa, Länsi-Berliinin puolella, joka ensisilmäykseltä vaikutti ehkä vähän saksalaisen tylsältä, mutta kun tajusimme lähteä kohti itää, jo alkoi Berliini näyttää siltä miltä kuuluikin. Rentoa, boheemia, avointa, tyylikästä, rähjäistä, tarpeen tullen mitä vaan.

Tuplasti paremman Berliinissä vietetystä viikonlopusta tekivät sattumalta kaupungissa samaan aikaan lomailleet Kädenvääntöä-blogin Pitkä ja poikaystävänsä! Kokeneiden Berliinin-kävijöiden kanssa seikkailimme idässä, söimme ihanaa thaimaalaista Schönhauser Alleella, vedimme järkyttävän vahvoja drinkkejä Wohnzimmer-baarissa, istuimme boheemeissa katukahviloissa, kiertelimme täyteen ahdetulla Mauerparkin kirpparilla ja ihastuimme Friedrichschainin kaupunginosaan. Siellä vedimme kupuumme turkkilaishenkisten katuköökkien herkkuja, muunmuuassa ohueen leipään kiedottua halloumia ja kasviksia seesamkastikkeella.

Halloumi-seesamrulla, 1,5 euroa.

Tämän lätyn nimi oli pidee.

Friedrichschainista siirryimme joen yli Kreutzbergin puolelle, josta pienen metsästyksen jälkeen saimme käsiimme täydelliset annokset rehellistä döneriä. Eipä vain ylletä yhdessäkään suomalaisessa kepapmestassa läheskään samalla tasolle! Leipä oli lämmintä ja rapeakuorista, liha maukasta, pehmeää ja mehukasta, kasvikset supertuoreita ja kastike ihanan valkosipulista.

Kuvassa döönerin kera myös Bionade-yrttilimu, jota Pitkän kehotuksesta litkin joka aterialla, ihanaa!

Berliinistä rykäisimme yöjunalla alas Müncheniin. Emme saaneet kaupungista vuorokaudessa irti ihan hirveästi, mutta tajusimme sentään eksyä jättimäiseen baijerilaiseen bierhausiin, jossa söimme puolikkaan kanan per lärvi. Mättö tarjoiltiin hämmentävän herkullisen tuorekurkku-persilja-perunalisäkkeen kera ja vei nälän kertaheitolla. Matkapäiväkirjaan tallennettu muistutus siitä, että Münchenissä ei kannata syödä lihaisia salaatteja on oiva vinkki kaikille, jotka nauttivat salaattinsa mieluiten ilman keittomaista koostumusta, joka saadaan aikaiseksi upottamalla puoli kiloa bratwurstia, pari suolakurkkua ja kaksi salaatinlehteä etikkaliemeen. Erään sortin elämys sekin!

Kana ja perunakaverinsa, joiden herkullisuusarvoa tämä kuva ei varsinaisesti lisää.

Baijerista valuimmekin sitten Alppien läpi kohti suurten odotusten Italiaa, mutta siitä lisää osassa kaksi.

Kiskojen kutsu

Eteisessä nököttää täyteen ahdettu rinkka!

Parin tunnin päästä on lähtö reissuun, josta palaamme Suomeen vasta kolmen viikon kuluttua. Taskussa polttelee reililippu, joka vie meidät ympäri Unkaria, Tsekkiä, Saksaa, Itävaltaa, Italiaa ja Kroatiaa. Tiedossa on siis istumista, kävelemistä, istumista, kävelemistä ja hikoilemista, mutta toivottavasti myös ihania ravintoloita, paikallisia herkkuja ja ylipäätään kovasti kaivattua valmiiseen pöytään istumista.

Muutamaa merkintää lukuunottamatta Ruokahommia palaa lieden ääreen joskus elokuussa, toivottavasti kera ison läjän ruokakuvia. Helteistä heinäkuuta!

Niteitä Briteistä

Lontoosta kotiin toin käsimatkatavaroiden rajoittamattomien painomääräysten turvin neljä keittokirjaa. Heti ensimmäisenä matkapäivänä etsimme Portobello Roadilta joka kokin unelman, Books for Cooks -keittokirjakaupan. Puoti oli melko vastustamaton paikka, hyllyt kattoon asti täynnä siis vain ja ainoastaan keittokirjoja, keskellä sohva, jossa tutustua löytöihinsä ja puodin takaosassa pikkuinen koekeittiökahvila, jossa kuulemma kovatkin kokkinimet testaavat erilaisia reseptejä ja asettavat keitoksensa sitten asiakkaille maisteltaviksi. Kahvila oli kuitenkin jo kiinni paikalle saapuessamme, mutta ehkä ihan hyvä vaan, sillä pelkästään kirjahyllyjen tonkimiseen sain aikaa kulumaan puolitoista tuntia. Lähdin kaupasta lopulta ulos vain kahden opuksen kera!

Toinen ostoksistani on paikallisen konditoriakahvilan oma keittokirja, The Hummingbird Bakery Cookbook. Kirja on täynnä erilaisia, jenkkityylisiä herkkureseptejä, ja kyseinen kahvila on ilmeisesti Lontoossa varsin suosittu paikka. Kahviloita on kaksi, Notting Hillin Portobello Roadilla ja South Kensigntonin Old Promton Roadilla. Koska Portobello Roadin kahvilasta luikerteli jono ulos kadulle saakka, emme jaksaneet jäädä odottamaan, joten kirjan herkut jäivät kokematta livenä.




Kirja on kuviensa ja reseptiensä puolesta varsin ihana, mutta kotona sitä enemmän selailtuani olen tullut siihen tulokseen, että kirjan reseptit ovat sittenkin aika perustavaraa. Juustokakkuja, muffinseja, cup cakeja, eikä mitenkään järisyttävän erikoisilla ohjeilla. Mutta en ala arvostelemaan ennen kuin olen testannut jotain kirjan resepteistä! Amazonista kirjan saa näköjään aika pilkkahintaan (yhdeksällä punnalla), itse maksoin opuksesta vajaa 2o puntaa.

Toinen ostamistani kirjoista on kyllä varsinainen löytö. Ross Dodsenin Market Vegetarian on mahtavilla kuvilla ja järkyttävän herkullisilla resepteillä varustettu luomukasviskeittokirja, jonka melkein jokainen resepti saa sormet syyhyämään välittömästi. Ohjeet ovat aika simppeleitä, mutta kuitenkin oivaltavia ja erilaisia. Juuri sellainen kasviskeittokirja, joka minulta hyllystä puuttuikin!

Kirja on täynny houkuttelevia yhdistelmiä, kuten bataatti-kookoskeittoa thai-pestolla, talvikurpitsa-salvia-pecorinospagettia ja kesäkurpitsa-feta-minttupihvejä tulisella tomaattihillolla. En edes tiedä mistä alottaisin! Paitsi että aloitin jo, punasipuli-vuohenjuustopiiraalla. Olihan se aika hyvää! Ohjeessa käskettiin valitsemaan pehmeää vuohenjuustoa, ja ostin Chavroux-merkkistä mössöä purkissa. Se vain ei maistu juuri miltään, joten ensi kerralla vaihdan tilalle jotain tujumpaa.



Punasipuli-vuohenjuustopiiras

75 g voita
4 punasipulia
4 kananmunaa
3 dl ranskankermaa
tuoretta timjamia
200 g pehmeää vuohenjuustoa
merisuolaa
mustapippuria

pohja

185 g vehnäjauhoja
125 g suolatonta voita
1 tl sitruunan mehua
2-3 rkl kylmää vettä

Laita jauhot ja voi kulhoon ja kulho 10 minuutiksi pakkaseen. Ota kulho pois pakkasesta. (Itse skippasin tämän vaiheen.) Sekoita voi ja jauhot sekaisin yleiskoneella ja lorota sekaan sitruunamehu. Anna koneen käydä ja lisää vielä vettä sen verran, että taikinasta tulee sopivan pehmeää. Muotoile taikinasta pallo ja laita jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi.

Valmista täyte sulattamalla voi kattilassa. Kun voi tirisee, lisää pieniksi paloitellut sipulit ja paista niitä samalla sekoittaen, minuutin verran. Vähennä lämpöä ja anna sipulien muhia voissa n. 20 minuuttia, välillä sekoitellen, kunnes sipulit ovat pehmeitä ja muhineita. Siirrä sipulit kulhoon jäähtymään.

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Levitä taikina piirakkavuokaan (23 senttiä halkaisijaltaan) sormilla painellen. Aseta taikinan päälle painoksi esimeriksi raakaa riisiä tai herneitä ja esipaista 15 minuuttia. (Tämän jälkeen piiraspohja käsketään voitelemaan munalla ja paistamaan vielä viisi minuuttia, mutta jätin laiskana tämänkin vaiheen väliin.)

Sekoita munien rakenne rikki, lisää ranskankerma, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Levitä sipulimössö piiraspohjan päälle ja kaada varovasti päälle muna-kermaseos. Lado tai lusikoi päälle vuohenjuusto ja ripottele päälimmäiseksi timjamin oksia. Paista piirasta uunissa suunnilleen puoli tuntia, anna jäähtyä 10 minuuttia ja nauti.

Kolmas Lontoon tuliaiskirja tulikin esiteltyä jo Waldorf-merkinnässä, siis se Jamie's America. Äkkiseltään kirja vaikuttaa varsin inspiroivalta ja ehkä hieman simppelimpiä reseptejä ja tavanomaisempia aineksia sisältävältä kuin muut tutustumani Jamiet. Hyvä niin, tykkään simppelistä!

Neljäs nide oli viiden punnan pikalöytö, johon en ole vielä kamalan paljon tutustunut, mutta ainakin se on paksu, hienoja kuvia sisältävä ja ilmeisesti jollain lailla piknik-ruokiin painottuva. Palaan asiaan varmasti myöhemmin.

Lontoon reissun kulinaristisista kokemusiksta niin ikään lisää heti, kun mulla on tarpeeksi aikaa käydä läpi kaikki ne reissun päällä otetut kuvat. Nyt Gilmoren tyttöjen kimppuun!