Uuden vuoden paras juoma

Uutta vuotta!

Ensimmäiseksi tärkeä tiedoitus: Ruokahommia löytyy nyt myös Instagrammista! Klikkailkaapa "seuraa"-nappia, niin pääsette mukaan Ruokahommien arkeen.

Lomilta on palattu kankeaan arkeen. Jouluna olin reissulla ihanassa Tallinnassa ja sen jälkeen melkein yhtä ihanassa Oulussa. Vaikka perinteistä joulua en viettänytkään, oli loman teemana aikalailla pelkästään syöminen. Arkiruokavalioon on palattu melko sopuisasti, mitä nyt kammottavan sokerinhimon kanssa taistellen.

Tallinnan Swissotelin aamiainen oli kattava ja herkullinen. Pöytiin tuotiin teetä pannussa, kokki paistoi munakkaita ja tuorepuristettuja mehuja oli joka lähtöön. En ole mikään suuri mehunjuoja, mutta yksi mehuista oli ihan ylitsepääsemättömän hyvää. Mintulla maustettu kiivi-omenamehu oli niin raikasta ja ihanaa, että kotiin päästyä rupesin heti imitoimaan. Ja jäin tietysti koukkuun! Mitään aivan sileää tavaraa en perusblenderilläni saanut aikaiseksi, mutta maut olivat kohdallaan. Veden määrää säätäen mehun rakennetta voikin fiksata niin, että lopputulos on mehun sijasta paksu ja tuhdimpi fruitie.

Maku on juuri sopivan pirteä ja freesi, kun käytät kirpeähköä omenalajiketta. Omppu kannattaa myös olla vihreä, ihan vaan esteettisistä syistä. Minttu sopii omenan ja kiivin seuraan kuin nenä päähän.

Jos jollain on helppo aloittaa tammikuinen aamu niin tällä!

Minttuinen kiwi-omenamehu 
(kahdelle)

1 vihreä omena (esim. Granny Smith)
1 kiivi
reilusti mintunoksia
jääkylmää vettä

Sekoita ainekset blenderissä. Laita ensin vähemmän (n. 1-2 dl) vettä, lisää tarpeen mukaan mikäli haluat mehumaisempaa. Nauti.

Ratatouillen salaisuus

Opus nimeltä Ranskalaisen keittiön salaisuudet on oikeastaan ainoa kuvaton keittokirja, josta pidän. Ohjeita on satatuhatta. Ohjeet ovat hykerryttävän yksityiskohtaisia, mutta koska kyse on ranskalaisesta keittiöstä, kuitenkin ihanan yksinkertaisia. Klassikkoa klassikon perään, seassa toki kaikkea häröä, kuten erinäisiä sisäelinhommia ja kaiken maailman nyljettyjä lokkeja. Saankohan milloinkaan luettua kirjan jokaista reseptiä läpi? Huonolta näyttää, sillä vaikuttaisin piilottaneen rakkaan kirjani liian hyvään talteen. Samasta syystä en ole kyennyt blogaamaan teille erästä järkyttävän hyvää pöperöä, jota taisin tehdä jo joskus keväällä. Onneksi ihana Hanna kopsi ja lähetti reseptin minulle omasta Ranska-raamatustaan.

Maailman paras ratatouille nimittäin. Ratatouille, erityisesti Julia Childin reseptillä toteutettuna on ennen kaikkea ylistys tuoreille kasviksille. Kenties hieman työläältä vaikuttavan ohjeen yksikään työvaihe ei ole merkityksetön. Lopussa kiitos seisoo - tämä lennähti kevyesti parhaiden syömieni kasvisruokien kärkikastiin. Mielikuvani ratatouillesta pohjautui pitkään johonkin koulussa tarjoiltuun, veteläksi keitettyyn kasvissörsseliin, joka maistui pelkästään happamalle tomaatille. Tämä resepti on oiva siksi, että kasvikset paistetaan erissä, jolloin ne kypsyvät juuri sopivasti jääden rapsakoiksi. Herkullinen maku tulee kasvisten itsensä lisäksi yrteistä ja hyvälaatuisesta suolasta, johon suosittelen ehdottamasti panostamaan. 

Itse olen Urtekramin harmaan merisuolan vannoutunut käyttäjä. Pidän myös Himalajan kristallisuolasta, mutten ihan yhtä paljon kuin harmaasta merisuolasta. Mistä tulikin mieleeni, että Tampereella loistavassa Keittiöelämää-putiikissa piipahtaessani tulin valistetuksi, että kaikkein sopivinta myllysuolaa on juurikin karkea Himalajan suola, joka kuivuutensa takia ei tahmaa ja tuki myllyä. Tämä kävi ilmi erityisen asiantuntevan putiikinpitäjän kertoessa, kuinka väärin ihmiset usein arvokkaita suolamyllyjään käyttävät. Jäin siihen käsitykseen, että tavallinen, karkea merisuola esimerkiksi ei ole paras mahdollinen myllyn täyte. Harmaa merisuola on valkaistua tahmeampaa, joten sitä varsinkaan ei kannata myllätä. Itse olen suolannut ruokani toistaiseksi pienellä puisella, unkarilaisella puulusikalla. Suunnitelmissa kuitenkin siintää laatumyllyn hankkiminen, ja ainakin Keittiöelämän suosituksen mukaan Peugeot on maineensa veroinen. Suolamyllyvinkkejä otetaan vastaan! Oma vinkkini: menkää Keittiöelämään.

Toinen vinkki: tehkää ratatouillea, mieluiten tällä reseptillä.

Ratatouille

(6-8 hengelle, vaan enpä kyllä tiiä...)

200 g munakoisoja

200 g kesäkurpitsaa

1 tl suolaa

4 rkl oliiviöljyä, tarvittaessa enemmänkin

250 g (n. 4 dl) ohuiksi viipaleiksi leikeltyä keltasipulia

2 (vihreää) paprikaa viipaloituna

2-3 rkl oliiviöljyä, jos on tarpeen

2 muserrettua valkosipulinkynttä

suolaa ja valkopippuria

450 g napakoita, kypsiä tomaatteja, ilman siemeniä, mehua ja kuoria

suolaa ja valkopippuria maun mukaan

3 rkl silputtua persiljaa

(timjamia, basilikaa)

Kuori munakoisot ja leikkele pitkittäin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi, jotka ovat 7 ½ cm pitkiä ja 2 ½ cm leveitä (voit ottaa vähän rennomminkin). Tee samoin kesäkurpitsalle. Pane kasvikset kulhoon, ripottele päälle suolaa ja ravistele. Jätä silleensä ½ tunniksi. 

Valmistele tässä välissä tomaatit seuraavalla tapaa: kuumenna pienessä kattilassa kiehuvaksi litra vettä. Dippaa haarukkaan isketty tomaatti kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi, nosta pöydälle jäähtymään hetkeksi. Irroita kuori. Halkaise tomaatit kahtia ja purista puolikkaista ulos mehu ja siemenet. 

Valuta kesäkurpitsat ja munakoisot ja pyyhi ne kuiviksi. Kuumenna paistinpannussa reilu satsi öljyä. Paista kesäkurpitsat ja munakoisot muutamassa erässä öljyssä niin, että ne saat hieman väriä pintaansa. Siirrä syrjään odottamaan. Käristä samalla pannulla sipuliviipaleet ja paprikat miedolla lämmöllä hiljaksiin noin 10 minuuttia niin, että ne pehmenevät mutta eivät ruskistu. Sekoita mukaan valkosipuli ja suola sekä pippuri. Leikkele tomaattien malto 1 cm:n paksuisiksi suikaleiksi ja aseta tomaatit paprikain ja sipulien päälle muhimaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna muhia kannen alla noin 5 minuuttia, kunnes tomaatit alkavat päästää nestettä. Ota kansi pois, valele tomaatteja niistä erittyneellä nesteellä, lisää lämpöä ja anna keittyä muutama minuutti niin, että neste on lähes kokonaan haihtunut. 

Ota esiin isohko (valurauta)pata. Lusikoi kolmannes tomaatti-sipuli-paprikaseoksesta padan pohjalle ja sirota päälle vähän yrttejä. Lado päälle puolet munakoiso-kesäkurpitsaseoksesta ja lisää sen päälle puolet jäljelläolevasta tomaattiseoksesta sekä vähän yrttejä. Lado vielä yksi kerros kesäkurpitsa-munakoisoseosta ja tomaattiseosta, ripota päälle lopuksi vielä reilusti yrttejä. (Ei ole niin väliä, miten monta kerrosta saat aikaan - pääasia, että alimpana on tomaattikerros). 

Pane padan päälle kansi ja keitä hiljaa miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Ota kansi pois ja kallistele pataa. Tarkista maku ja mausta, jos tarpeen. Lisää hieman lämpöä ja keitä ilman kantta vielä 15 minuuttia useita kertoja valellen, kunnes neste on lähes kokonaan haihtunut ja jäljellä on noin pari ruokalusikallista aromaattista oliiviöljyä. Lämpöä kannatta valvoa huolellisesti, etteivät kasvikset pääse palamaan pohjaan. Tarjoa kylmänä tai kuumana, esimerkiksi lihan, kalan tai tofun kera. Uppooa varsin hyvin ihan sellaisenaankin.

Vihreä ongelma

Salaatti on asia, josta en kykene luopumaan edes keskitalvella, vaikka ekologisesti ajatellen kyllä pitäisi. Salaatti on ruokavalioni kulmakivi, ja melkein jokaisen aterian pohja tai vähintäänkin lisuke, jota mätän huiviini joka ikinen päivä kesät talvet. Sama pätee tomaattiin. En juuri nyt edes kykene muistamaan, miten erilaisilta kotimaiset kesätomaatit maistuvat. Ja hyvä niin - totuus olisi liian masentava kestettäväksi.

Turun kauppatorilla kesäisin majailevan Deliverden salaattipuskat ovat kooltaan, raikkaudeltaan ja maultaan hieman eri luokkaa kuin talviset pusikot, joita kaupoissa tällä hetkellä myydään. Vaan ei auta ruikuttaa, jos tahtoo popsia vihreää ympäri vuoden. Sitä paitsi, Deliverde lupaa palaavansa maisemiin maaliskuussa. Viikon päästä!

Eilen tein lounaaksi salaatin, joka sisälsi pitkästä aikaa tofua. Marinadisoossi koostui lähestulkoon kaikesta, mitä kaapista sillä hetkellä löytyi. Siitä tuli oikein hyvä. Ihan vähän keväinen myös.

Seesamitofusalaatti

(yhdelle)

puoli pakettia luomutofua

puolikas pienestä punaisesta paprikasta

kourallinen kirsikkatomaatteja

ruukun verran salaattia

puolikas avokado

pieni kourallinen cashewpähkinöitä

marinadi tofulle:

oliiviöljyä

luomusoijaa

sambal oelekia tai muuta chilitahnaa

1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

1 kynsi luomuvalkosipulia raastettuna

1 tl sitruunan kuorta raastettuna

mehuloraus sitruunasta

valkoviinietikkaa

mustapippuria

loraus hunajaa

pari ruokalusikallista seesaminsiemeniä

Sekoita marinadin ainekset pienessä kulhossa. Lisää sekaan pilkottu tofu. Anna marinoitua jääkaapissa niin kauan kuin on aikaa (jos olet kovin ennakoiva, vaikka yön yli).

Pilko salaattiainekset. Lado ne lautaselle. Purista päälle sitruunamehua ja lorauta oliiviöljyä. Kuumenna paistinpannulla oliivi- tai kookosöljyä. Paista tofut ja cashewpähkinät marinadeineen pannulla rapeiksi. Seesaminsiemenet ovat siitä viheliäisiä, että ryhtyvät kärventymään nopsasti. Näin ollen tofusta ei mitään ihan superrapeaa ehdi saada, mutta melko rapeaa kuitenkin.

Kippaa tofut ja pähkinät salaatin päälle. Nauti.

Pasteijoita etelän mailta

Sain syksyllä mainiolta ystävältäni, tätä nykyä myös ruokablogaajana tunneltulta Pyylevältä syntymäpäivälahjaksi Inna Somersalon Yllin kyllin -opuksen. Kirja on osoittautunut mitä mainioimmaksi inspiraation lähteeksi (vaikkei se sisällä yhtäkään valokuvaa, hämmentävää). Kaikki reseptit ovat vegaanisia ja jokainen resepteistä on mitoitettu peruskoon lisäksi myös 20:lle ja 100:lle hengelle. Että siitä vaan juhlia järjestämään!

Parasta kirjassa on se, että reseptit eivät ole ihan peruskauraa, vaan kyseessä on ainakin itselleni uusia ruokaideioita tarjoileva nide. Kirja ei siis ole mikään vegaanisen ruoan perusteos täynnä muunnelmia ei-vegaanisista ruoista. Kyllä opuksesta toki sellaisiakin reseptejä löytyy, kuten esimerkiksi lupiinirouhetta (!) sisältävä lasagneohje ja mielenkiintoinen vegeomeletin resepti. Tahnoja ja soosseja löytyy mielinmäärin, samoin leivonnaisia. Erityisesti muffinsien ja tartalettien reseptit ovat saaneet sormeni syhyämään melkosesti.

Tuossa taannoin syksyllä ruokakerhomme tapaamista varten toteutin kirjan sivuilta empanadojen reseptin. Empanadat ovat eteläamerikkalaisia pasteijoita, joiden täytteeksi voi säveltää melkeinpä mitä vaan makeasta suolaiseen.

Kaapissa sattui sopivasti edellisistä vegaanikokkailuista johtuen hengaamaan vajaa rasiallinen kasvipohjaista margariinia, joten vegaanisuus ei vaatinut minkäänlaisia erityisjärjestelyjä (kuten ei usein vaadikaan, vaikka niin helposti ainakin itse toisinaan kuvittelen).

Toisen täytteen ohjeen otin suoraan kirjasta, toisen toteutin omasta päästäni. Jälkimmäisestä ei tullut vegaanista, sillä paloin halusta kaapia sekaan vähän juustoa. Kumpainenkin täytteistä oli herkullista.

Suolaisista leivonnaisista pasteijat ovat kyllä suuria suosikkejani. On suorastaan häpeällistä, että valmistan pasteijoita hyvin harvoin, varsinkin kun otetaan huomioon, että omistan varta vasten pasteijoiden taitteluun suunnitellun muovisen värkin. Kolmessa eri koossa.

Empanadat

(n. 30 kpl)

taikina:

7 dl jauhoja

3 tl leivinjauhetta

150 g sulatettua margariinia

1 ½ dl vettä

suolaa

täyte 1:

½ tuore punainen chili (tai kuivattua chilirouhetta)

½ punainen paprika

1 rkl siemeniä (reseptissä pinjan-, itse käytin auringonkukansiemeniä)

1 rkl oliiviöljyä

1 sipuli silputtuna

1-2 kynttä luomuvalkosipulia

vajaa 1 dl soijarouhetta

loraus balsamiviinietikkaa (tai punaviiniä)

1 dl vettä

suolaa

mustapippuria

tuoretta yrttiä, kuten persiljaa tai basilikaa

täyte 2:

oliiviöljyä

pieni pussi pakastepinaattia

kourallinen kirsikkatomaatteja

1 sipuli

1 kynsi luomuvalkosipulia

vajaa 100 g vuohenjuustoa tai fetaa

suolaa

mustapippuria

Valmista taikina sekoittamalla keskenään kuivat aineet. Lisää jäähtynyt margariini ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pane taikina jääkaappiin vartoomaan.

Valmista soijarouhetäyte pilkkomalla chili ja paprika hyvin pieniksi. Paahda siemeniin kuivalla pannulla väri. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää silputut sipulit. Kuullota niitä viisi minuuttia. Lisää paprika, chili, soijarouhe, vesi ja balsimiviinietikka, kiehauta. Anna muhia keskilämmöllä 15 minuuttia ja lisää lopuksi siemenet ja mausteet. Anna jäähtyä.

Valmista pinaatti-juustotäyte. Kuumenna pannulla loraus öljyä, lisää silputut sipulit ja pinaatti. Kuullota, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää tomaatit, sekoittele. Mausta. Anna jäähtyä. Lisää sekaan hienonnettu juusto, sekoita.

Muotoile taikinasta pieniä palleroita. Kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Voit myös kaulia taikinan kolmessa osassa levyiksi, joista leikkaat muotilla ympyränmuotoisia paloja. Jos omistat pasteijavärkin (...), aseta pyöreä taikinalevy pyöreäksi avatun värkin päälle, lisää päälle sopivasti täytettä ja taita koneella pasteija puolikuun muotoon. Tarkista vielä, että reunat ovat nipistyneet kiinni joka kohdasta.

Jos et omista pasteijavärkkiä, tee sama omin pikku kätösin. Voit voidella pasteijat ennen uuniin menoa esimerkiksi soijamaidolla, tai jättää voitelematta. Paista pasteijoita 200-asteisessa uunin toiseksi ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat pinnaltaan kullanruskeita.

Resepti: Inna Somersalo

Ohraa tiskiin!

Ranskassa aikanaan asuneella kaverillani Tarulla oli joitakin vuosia sitten tapana tehdä hirvittävän herkullista tabbouleh-salaattia. Muistan monta ihanaa iltaa, kun Tarun luokse raahauduttuani kämppä tuoksui ihan mintulta ja keittiön pöydällä odotti hillittömän kokoinen vati tuota ihanaa salaattia, jonka vieressä nökötti vähintäänkin yhtä hillitön vati pina coladaa.

Kasviksista ja couscousista sekoitettu salaatti on kertakaikkisen ihanaa kesäsyötävää. Tuossa taannoin väsäsin kasaan oman tabuleeni, jota ei kyllä oikeaoppiseksi voi kutsua millään. Tyhjensin sekaan jääkaapin vihanneslokeroiden sisällön ja couscousin sijasta lykkäsin salaattiin ohraa. Hyvää tuli.

Tarun virallisessa versiossa couscous lykätään salaatin sekaan raakana ja annetaan sen kypsyä mehukkaiden kasvisten seassa seuraavaan päivään asti. Olen kutsunut itseni Tarun tabbouleh-bileisiin ja heti kun niin tapahtuu, lupaan raportoida tänne sen herkullisen reseptin. Siihen asti vetelen ehkä vaan tätä.

Vääräoppisen herkkutabulee

2 dl rikottuja ohrasuurimoita

vettä ohrien keittämiseen

parsakaalin jämät

pätkä kesäkurpitsaa

puolikas avokado

2-3 tomaattia

1 pieni punasipuli

reilusti tuoretta minttua

vähän vähemmän tuoretta persiljaa

ruohosipulia niin paljon kuin lystää

kastike:

liraus sitruunamehua

merisuolaa

raakaruokosokeria

oliiviöljyä

mustapippuria

Keitä ohrat kypsiksi, valuta. Keitä parsakaaliakin ihan vähän. Pilko pieniksi paloiksi kaikki kasvikset. Sekoita keskenään jäähtynyt ohra ja pilkotut kasvikset. Lisää sekaan yrtit. Sekoita kastikkeen ainekset. Lisää kastike salaattiin, sekoita ja vetele huiviin.

Muhjupiiras!

Viime aikoina on tullut tehtyä lähinnä töitä ja raparperipiirakoita.

Pöydällä lojuu valtaisa nippu vihreitä varsia ja parvekeraparperikin kukoistaa. Mitäpä muutakaan sitä raparperista tekisi kuin piirakoita?

Ainoaksi ongelmaksi piirakkahommissa on muodostunut se, että joka ikisen piirakan kanssa tekis mieli syödä jäätelöä. Koska kaupan lisäaine-paineilma-kermasta ainoastaan unelmoivien-jäätelöiden jokapäiväinen ahmiminen ei oikein kiinnosta (kävin jokin aika sitten italialaisen hepun pitämällä jäätelökurssilla aivopestävänä :D), enkä myöskään vielä toistaiseksi ole "ihan" viitsinyt ottaa tavakseni valmistaa joka päivä kotitekoista jäätelöä, on pitänyt yrittää keksiä piirakoita, joiden kanssa jäätelö ei ole pakollinen juttu.

Eilen tein raparperista keikauskakun. Jokainen kyseisen sorttista leipomusta joskus maistanuthan varsin hyvin tietää, että paahtuneen sokeri-voimössön kera on ihan pakko saada jäätelöä. Ilman ei voi keikauskakkua syödä.

Tämänpäiväinen raparperipiirakka sen sijaan oli jotain ihan muuta. Uunista ulos tuli torttu, joka oli niin hyvää, että unohdin jäätelöt pakastimeen. Tumma, pehmeä, kostea, muhjuinen!

Ohje löytyi kaverin vinkkaamana Kiskolan Koti-kirjasta, jossa se komeilee karviastortun nimellä. Loppujen lopuksi ainesosalista mukautua omien mieltymysten ja kaappien sisällön mukaan alkuperäisestä hieman poikkeavaksi. Sulkujen sisällä omat muutokseni. Alkuperäisessä muodossaan torttu on vegaaninen.

Raparperitorttu

1 ½ dl raakaruokosokeria

3 dl vehnäjauhoja (puolet ja puolet sämpylä- ja mantelijauhoja)

1 tl ruokasoodaa (pesukone imi kaiken, panin siksi leivinjauhetta)

2 tl kanelia

150 g sulatettua margariinia (voita)

2 dl kermaviiliä tai soijakermaa (kaapista löytyi loraus luomumaitoa, johon sekoitin ranskankerman jämät)

(vaniljasokeria)

margariinia (voita, vuoan voiteluun)

raakaruokosokeria

pari kourallista karviaisia (neljä laihaa vartta raparperia pilkottuna)

vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sekaan sulatettu rasva ja käyttämäsi neste. Voitele uunivuoka ja korppujauhota se halutessasi raakaruokosokerilla (skippasin tämän ja ripottelin sokerit raparperien päälle). Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle raparperit (itse keitin niitä ensin nopeasti, eivät kyllä varmaankaan sellaista vaadi) ja vaniljasokeria. Paista 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Nauti piirakka sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kera, kuten Kiskola suosittaa. Voit myös lastata päälle runsain mitoin jäätelöä.

Paahtamalla paranee

Ostin torilta lähemmäs kaksi kiloa kotimaisia tomaatteja, eurolla, kreisiä. En kerennyt syömään mollukoita tarpeeksi lujaa tahtia, kun ne jo rupesivat käymään ylikypsiksi. Onnekseni Herkku ja koukku -blogin Ellu täräytti juuri sopivasti ilmoille merkinnän tomaattikeitosta.

Väsäsin Ellun inspiroimana oman versioni paahdetusta tomaattikeitosta, jollaista en jostain perin kummallisesta syystä johtuen ole koskaan ennen hoksannut tehdä. Kasvisten paahtaminen antaa keitolla niin paljon makua ja täyteläisyyttä, että kaiken maailman kermat ja kuutiot käyvät täysin turhiksi.

Ei sillä, että kermassa mitään vikaa olisi, päinvastoin, mutta tällaiseen soppaan se on kyllä aivan turha lisä. Liemikuutiottomuus sen sijaan on omasta mielestäni aina positiivinen juttu. Mistä tulikin mieleeni, että kunpa vielä jonain päivänä viitsis ja osais keittää itse omat kasvisliemensä!

Takaisin soppaan. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä soppa oli kyllä parasta syömääni litkua vähään aikaan. Vegaanista myös (ainakin siihen asti, kunnes löysin jääkaapista ranskankerman, lusikoin siitä keittoannokseen "pienen" silmän ja siirsin kermasilmän sitten lusikalla suoraan suuhun. Aina tarvitaan tekosyitä syödä ranskankermaa sellaisenaan)!

Paahdettu tomaatti-paprikakeitto

kahdelle

5 mieluiten jo vähän ylikypsää tomaattia

puolikas makea punainen suippopaprika

2 pientä luomusipulia

4 kynttä valkosipulia

oliiviöljyä

3 aurinkokuivattua tomaattia

loraus punaviiniä

vettä

merisuolaa

mustapippuria

chilijauhetta

paprikajauhetta

raakaruokosokeria

tuoretta basilikaa ja ruohosipulia

Lohko tomaatit, paprika ja sipulit, esimerkiksi neljään osaan. Puolita valkosipulinkynnet. Aseta kasvikset uunivuokaan ja lorauta päälle reilusti oliiviöljyä. Anna paahtua 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Kasvikset saavat saada väriä.

Kippaa uunivuoan satsi öljyineen päivineen kattilaan. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, soseuta. Lisää vettä sen verran, että keitosta tulee haluamasi paksuista. Lorauta sekaan vähän punaviiniä. Lisää mausteet ja anna keiton porista hetki miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi yrtit ja tarkista maku.

Siirappia suoniin

Olen muutamaan otteeseen yrittänyt saada aikaiseksi täydellistä versiota eräistä pikkuleivistä. Sellaisia ruskeita, vinoon leikattuja herkkupaloja, joissa on siirappia ja jotka ovat sisältä vähän sitkeitä. Kutsun niitä siirappileiviksi, mutta virallinen nimi taitaa olla wilhelmiinat. Sitkeitä niiden joka tapauksessa kuuluu olla, sisältä. Eikä läpeensä rapeita. Joulupiparit ovat sitä varten.

Ankea sadepäivä sysäsi minut lieden äärelle ja päätin dramaattisesti vielä kerran kokeilla, josko siirappileivät vihdoin ryhtyisivät sitkeiksi. Roiskin taikinaan siirappia vähän reilummin, samoin voita, ja ohjeissa usein tarjotun keltuaisen jätin kokonaan pois. Kaikesta tästä pohjustuksesta päätellen arvannette, mitä tapahtui. Tapahtui pellillinen sitkeitä siirappileipiä!

Söin keksejä aika monta per teekupillinen. Sitten kylään tullut siskoni sanoi, että "nää on just sellasia, että pystyy syömään korkeintaan yhen." Aha.

Enää pitäisi muistaa itse resepti.

Sitkeät siirappileivät

(tästä tulee aika vähän, kaksi pötköä, noin 20 pikkuleipää)

75 g pehmeää voita (vegaani vaihtaa tietty siniseen keijuun)

2 rkl ruokosokerisiirappia

½ dl intiaanisokeria

1,25 dl jauhoja (määrä on vähän arvelua, mutta taikinan tulee olla sellaista muovailuvahaa löysempää)

ripaus vaniljasokeria

n. ½ tl ruokasoodaa

Vatkaa sähkövatkaimella pehmeä voi ja sokeri. Vaahtoa siitä ei tule, mutta sellaista kuohkeaa mössöä. Lisää vatkaamisen lomassa siirappi. Ripottele sekaan jauhot ja muut. Sekoita. Taikinan tulee olla pehmeää, helposti käsillä muovailtavaa.

Tee taikinasta kaksi pötköä pellille. Paina pötköt vähän littanoiksi ja jätä niiden väliin reilusti tilaa. Paista pötköjä 170-asteisessa uunissa ehkä vartin. Ne leviävät lättänöiksi. Reunat saavat ihan vähän tummua, mutta uunista otettaessa pötköt saavat olla vielä ihan pehmeitä. Viillä veitsellä pötkö palasiksi, vinosti. Syö vähän jäähtyneinä.

Pyöreiden asioiden aatelia, osa 2

Pidän linsseistä, mutten koskaan ymmärrä tehdä niistä muuta kuin linssikeittoa, mikä sekin on kyllä erinomainen muoto syödä linssejä. Onneksi kuitenkin hoksasin, että niistä voi tehdä muutakin, kuten esimerkiksi pyöryköitä. Pumpkin Jam -blogista löysin sopivan oloisen reseptin, jolla sain aikaiseksi pellillisen ihan erityisen hyviä palleroita.

Jostain kumman syystä sain päähäni raastaa pyörykkätaikinaan parmesaania, mikä ei kyllä sitten hetken päästä ajateltuna kuullostanut ollenkaan sopivalta pyöryköiden hivenen aasialaiseen makumaailmaan. Valmiiden pyöryköiden maku yllätti - parmesaani sopi palloihin vallan hyvin tehden mausta tosi täyteläisen. Sanoisin kuitenkin, että ilmankin pärjää, jos haluaa pyörykkänsä vegaanisina.

Resepti muokkautui hitusen muiltakin osin. Alla ohje sellaisena kuin sen toteutin. Näitä uusiks! Samoin tuoreella mintulla terästettyä porkkanatsatsikia, joka päätyi samalle lautasella ja muodosti pyöryköiden kera aika täydellisen parin. Mukana niin ikään hengaillut kukkakaalimuusi sen sijaan jäi auttamatta tovereidensa varjoon, vaikka hyvää olikin.

Linssipyörykät

2 dl punaisia linssejä

vettä

1 isohko sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 pienehköä luomuporkkanaa

1 pieni kesäkurpitsa

2 rkl voita tai kookosöljyä

2 rkl tomaattipyreetä

1 dl raastettua parmesaania

1 dl mantelijauhetta

1 dl auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä

1 tl mustapippuria

1 tl paprikajauhetta

1 tl garam masala -mausteseosta

1 tl hienoa merisuolaa

Huuhtele linssit ja keitä niitä noin 15 minuuttia. Valuta hyvin. Kuori ja silppua sipulit. Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa. Kuumenna rasva kasarissa ja kippaa sekaan sipulit. Kuullota hetki ja lisää raasteet. Anna niiden muhia ja pehmentyä pannulla tovi. Yhdistä linssit ja kasvikset, soseuta setti sauvasekottimella.

Paahda siemeniä kuivalla paistinpannulla sen verran, että ne saavat pintaansa väriä. Rouhi siemenet murusiksi. Lisää taikinan sekaan siemenet, mantelijauhe, parmesaaniraaste ja mausteet.

Muotoile taikinasta palleroita ja paista ne kypsiksi 200-asteisessa uunissa. 15 minuuttiakin riittää, mutta koska halusin pyöryköiden pintaan vähän enemmän väriä, paistoin niitä lähes 25 minuuttia.

Alkuperäinen resepti Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla -kirjasta.

Vegaaninen omppu-unelma

Silloin taannoin porkkanaskonsseja ja artisokkatahnaa vegaanikokelaalle tarjottuani piti pöytään saada myös jotain makeaa. Omenoista, manteleista ja soijamaidosta syntyi tosca-omenapiiras, joka kohosi varsin muhkeaksi, jäi sisältä mehevän pehmeäksi ja paistui päältä ihanan rapeaksi. Päälle liruteltiin hyväksi havaittua kauravaniljakastiketta.

Sen lisäksi, että torttu oli muodoiltaan tosi muhkea, teki soijamaito teki siitä tosi täyttävän. Onkohan kauramaidolla samanlaista ominaisuutta?

Reseptin suuntaviivat täältä.

Tosca-omenapiiras

150 g margariinia (eli sinistä Keijua)

2 ½ dl raakaruokosokeria

1/2 tl vanilja-aromia tai vaniljatangon sisus

1 tl leivinjauhetta

½ tl ruokasoodaa

5 dl vehnäjauhoja

3 dl soijamaitoa

2-3 omenaa lohkottuna

Kuorrutus:

100 g margariinia

vajaa desi raakaruokosokeria

½ tl vaniljasokeria tai vähän vaniljatangon sisuksesta

2 dl luomukaurahiutaleita

n. 50 g mantelilastuja ja/tai pähkinärouhetta

(mantelilastujen lisäksi murskasin vähän hassel- ja saksanpähkinöitä huhmaressa ja heitin sekaan)

0,5 dl vehnäjauhoja

(0,5 dl soijamaitoa)

Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita toisiinsa kuivat aineet ja kääntele ne vaahtoon lisäten välillä soijamaitoa sekaan.

Levitä taikina piirakkavuokaan. Käytin matalaa lasista vuokaa kooltaan 23x30cm, mutta piirakan voi hyvin tehdä sellaiselle normaalia pienemmälle uunipellille (30x39cm), jolloin siitä ei tule ihan niin muhkea. Painele päälle omenalohkot. Paista piirasta 175 asteesss noin 20 minuuttia.

Valmista kuorrute sulattamalla kattilassa margariini. Lisää sekaan muut aineet ja sekoita massa tasaiseksi. Nosta uuniin lämpötila 225 asteeseen. Lusikoi ja levitä kuorrute piiraan päälle, iske vuoka takaisin uuniin ja anna paistua vielä 10 minuuttia, jotta kuorrute saa pintaansa rusehtavan värin.

Porkkanaskonssit aamuun ja iltaan

Jos halajaa viikonloppuaamuksi jotain uunituoretta ja hyvää, suosittelen harkitsemaan vakavasti porkkanaskonsseja. En muista, milloin olisi leivän (tai no, leivän ja leivän, kai oikeaoppimsemmin luokiteltuna suolaisen leivonnaisen) teko ollut näin helppoa ja nopeaa. Enkä myöskään muista vielä koskaan tehneeni näin onnistuneita skonsseja.

Resepti salaisuus lienee runsaassa määrässä maustamatonta soijajogurttia ja toki myös porkkanassa, jotka molemmat tekevät palleroista tosi pehmeitä ja hyvänmakuisia. Vaikka leivinjauheella ja soodalla nostatetut leivät ovat useimmiten yhden päivän kamaa, kestivät nämä skonssit hyvinä ainakin kolme päivää.

Tarjosin palleroita illalla kylään tulleille kavereille, joista yhdellä on käynnissä vegaanikokeilu. Soijajogurttiskonssit passasivat siis iltaan mainiosti, viikonloppuna tein samat pallerot maitopohjaiseen luonnonjogurttiin. Hyviä kummatkin, erityisesti artisokkatahnalla, voilla tai kermajuustolla päällystettyinä.

Resepti pienin muutoksin takuuvarmasta Chocochilistä, kiitti taas!

Porkkanaskonssit

3 pienehköä luomuporkkanaa

½ dl ruisleseitä

n. 2 ½ dl vehnäjauhoja

3 dl luomukaurahiutaleita

1 rkl leivinjauhetta (happaman jogurtin takia lisäsin ripauksen soodaakin, mutta en tiedä oliko se välttämätön ollenkaan)

1 tl puhdistamatonta merisuolaa

1 tl raakaruokosokeria

400 g maustamatonta soijajogurttia

3/4 dl rypsi- tai oliiviöljyä

(soijamaitoa)

Kuori ja raasta porkkanat. Lisää kuivat aineet raasteeseen siivilän läpi. Lorauta sekaan jogurtti ja öljy. Lisää soijamaitoa tai vettä, jos taikina on kovin kuivaa. Muotoile taikinasta pyöreitä palleroita käsin tai kahden lusikan avulla. Paista skonsseja 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Kebabia, falafelia ja kaipuuta Budapestiin

Itse tehty kebab on killunut kirjanmerkeissä jo jonkin aikaa, ja kun sitä eräänä viikonloppuna vihdoin ryhdyin toimeen, päätin samalla tehdä tarjolle kebab-ravintolan koko ruokalistan.

Itse kebabpökäle oli varsin helppo valmistaa, varsinkin, kun omistaa yleiskoneen, jolla vaivata jauhelihataikina tiiviiksi. Maustaminen sen sijaan olikin vaikeampaa, ja kebablastut maistuivat liikaa pippurilta ja liian vähän suolalta. Käytin ensimmäistä kertaa luomumustapippuria, joka osoittautui tavallista mustapippuria paljon tujummaksi. Hyvää se kebab joka tapauksessa oli! Varsinkin lisukkeineen.

Tein kebabille kavereiksi soosit tomaatista ja jogurtista. Itse tehtyjen pitaleipien onnistumis- eli pullistumisprosentti oli minulle ominaiseen tapaan 50, mutta onneksi tein niitä reilun satsin. Kebabin ja soosien lisäksi pitaleivän sisään tuli salaattia, tomaattia ja hummusta. Jälkikäteen ajateltuna sekaan olisi hyvinkin kannattanut viskata sipulia ja kaalisuikaleita, sillä sooseistaan huolimatta kebabtasku olisi ehkä kaivannut vielä lisää makua.

Samoilla tulilla ryhdyin sitten ensimmäistä kertaa falafelin tekoon. Uppopaistamista lukuunottamatta kaikki meni aika nappiin, falaelit olivat hyviä, mehukkaita ja kuitenkin sopivankiinteitä. Amatöörifriteeraajana sain aikaiseksi ainoastaan rasvan sekaan murentuneita palleroita, joiden paistuminen kesti ihan liian kauan (rasva ei ollut tarpeeksi kuumaa, sillä en omista paistolämpömittaria) ja jotka lilluivat ihan liian pienessä määrässä öljyä (loppui kesken, hyvin varauduttu! :D).

Lopputulos, kolme pikkuruiseksi kutistunutta ja superrasvaista kikkaraa eivät juuri falafeleilta näyttäneet, joten lopetin touhun kesken ja paistoin loput pallukat ihan vaan pannulla. Ja hyvältä nekin maistuivat. Friteeraamisen suhteen aion kuitenkin ottaa revanssin, tulihan sentään reikäkauhakin sitä varten hankittua.

Falafelien tekeminen oli kiintoisaa hommaa, sillä hyviä sellaisia on ainakin Turusta aika hankala löytää. Varsinkin sen jälkeen, kun on maistanut maailman parasta falafelia, joka löytyy Budapestistä, Hummus Bar -nimisestä ravintolasta. En ikinä unohda sitä ateriaa! Falafelit olivat täydellisen rapeita pinnaltaan ja uskomattoman herkullisia maultaan. Seuraksi tarjottiin niin ikään parasta ikinä syömääni hummusta. Se oli paksua, täyteläistä ja valkosipulista, ja seassa oli ihania kikhernesattumia. Taivaallista.

Annoskoot olivat massiiviset, mukaan otettu rasiallinen hummusta riitti vielä seuraavalle päivälle saakka. Söimme kumpikin alkuruoat (pienen salaatin ja ison kanapitarullan), pääruoat (falafel-hummuslautasen ja lampaanliha-hummuslautasen) sekä jälkiruoat (baklavat mieheen) että juomat (vettä ja olutta). Koko lysti maksoi yhteensä 19 euroa, mikä tuon tasoisesta ruoasta jopa Unkarin hintatasolla on mielestäni melko uskomatonta.

Ateria oli kummankin mielestä koko reilireissun paras. Ihastuimme Hummus Bariin niin, että menimme sinne syömään seuraavanakin iltana, niin kuin kunnon turistit! Tämän hehkutuksen jälkeen on kai turha sanoa, että suosittelen paikkaa kaikille Budapestin reissaajalle? :D Nettisivut ovat varsin hyvät, kaupungista löytyy kolme Hummus Baria, joista kaksi on kasvisravintoloita. Me osuimme lihaa tarjoavaan raflaan, josta kuitenkin löytyi erittäin runsaasti myös kasvisruokia.

Jaahas, takaisin asiaan? Reseptejä kehiin. Kebab-setin reseptit ovat Voisilmäpelistä, falafelien ohje Olivia-lehdestä. Pitaleipien ohjeen olen kadottanut, ja hummuksen tein ihan perinteisesti kikherneistä, tahinista, valkosipulista, sitruunamehusta, öljystä ja mausteista, mutta lisäsin sekaan pari-kolme ruokalusikallista paksua turkkilaista jogurttia, jolla yritin tavoitella Hummus Barin hummuksen täyteläistä tunnelmaa. Hyvää!

Kebab

400 g naudan paistijauhelihaa

1 ½ tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1 rkl rouhittua mustapippuria (jos käytät luomumustapippuria, vähempikin riittää)

Iske jauheliha ja mausteet yleiskoneeseen. Vaivaa taikinakoukulla niin kauan, kunnes taikina on sileää ja kiinteää. Muotoile taikinasta pötkö, kääri se folioon ja pane 100-asteiseen uuniin noin kolmeksi tunniksi kypsymään. Kun liha on kypsää, leikkaa se ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä. Voit paistaa lastut pannulla öljyssä, jos haluat. Itse unohdin.

Kebab-kastike

1 sipuli

2 tölkkiä tomaattipyrettä (n. 60-70 g)

2 valkosipulinkynttä

1 dl appelsiinimehua

1 rkl sinappia

2 tl valkoviinietikkaa

chilijauhetta maun mukaan

suolaa

mustapippuria

sokeria

3 dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki aineet paitsi öljy tehosekoittimessa. Lisää ensin vähän chiliä, suolaa, mustapippuria ja sokeria ja lisää maun mukaan. Kun kaikki aineet ovat sekaisin, pidä tehosekoitin käynnissä ja lisää öljy ohuena nauhana sekaan.

Jugurttikastike

2 dl turkkilaista jugurttia

2-3 valkosipulinkynttä

2 tl kuivattua persiljaa

Silppua valkosipulinkynnet pieniksi. Sekoita kaikki aineet ja anna maustua hetki jääkaapissa.

Ainoa kuva falafeleista on tämä - tuolla jossain ne pyörivät kebabin, salaatin, hummuksen ja paistetun halloumin seassa, seuraavan päivän herkkulautasella.

Falafelit

(noin 30–35 pyörykkää)

4 dl kuivattuja kikherneitä (vaikka ohjeessa toisin käskettiin, käytin valmiiksi liotettuja, pehmeitä kikherneitä)

taikina:

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

3 rkl korppujauhoja

0,5 dl vehnäjauhoja

0,5 tl ruokasoodaa

1 tl juustokuminaa

2 tl korianterinsiemeniä

1 tl suolaa

1 tl jauhettua mustapippuria

0,5 tl cayennepippuria

1 dl hienonnettua lehtipersiljaa

0,5 dl hienonnettua minttua

2 rkl sitruunamehua

friteeraamiseen:

0,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl seesaminsiemeniä

n. ½ l rypsiöljyä

Jos käytät kuivattuja kikherneitä, kippaa ne kulhoon. Kaada päälle runsaasti kylmää vettä. Liota jääkaapissa yön yli tai 8 tuntia. Siivilöi kikherneet liotusliemestä. Kiehauta puhdas vesi kattilassa ja mausta suolalla. Lisää kikherneet. Keitä 15 minuuttia niin että herneet jäävät vähän raaoiksi. Valuta siivilässä ja jäähdytä.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulin kynnet. Mittaa tehosekoittimen kulhoon kikherneet, sipulit, korppujauhot, vehnäjauhot, ruokasooda sekä mausteet ja sitruunamehu. Pyöräytä tasaiseksi taikinaksi, joka on vielä murumaista. Anna levätä jääkaapissa 30–60 minuuttia. Tee taikinasta noin 35 pientä pyörykkää. Sekoita vehnäjauhot ja seesaminsiemenet lautasella. Pyörittele falafelit seoksessa.

Kuumenna öljy valurauta- tai teräskattilassa. Aseta paistolämpömittari öljyyn niin, ettei anturin pää koske pohjaa. Kun öljyn lämpötila on 180 astetta, lisää kattilaan noin 10 pyörykkää kerrallaan. Paista 4–5 minuuttia välillä käännellen. Pidä huoli, ettei öljyn lämpötila nouse yli 190 asteen. Muuten falafelit palavat pinnalta ja jäävät sisältä raaoik-si. Nosta pyörykät talouspaperin päälle lautaselle.

Linssisoppaa ja maailman yksinkertaisin resepti onneen

Jääkaappi täynnä porkkanoita eikä yhtä ainutta porkkanareseptiä mielen päällä. Onneksi Pitkä vihjaisi reseptin, jonka kimppuun kävin tuossa eräänä pakkaspäivänä. Alunperin porkkanaisen linssisopan ohje on peräisin Chocochilistä.

Soppa sai kaappieni antien suomana hieman aasialaisen vivahteen. Kookoskerma toi soppaan täyteläisyyttä ja sopi hyvin yhteen intilaishenkisten mausteiden kera. Inkivääriäkin olis voinut sekaan viskata, jos ois hoksannut.

Keitoksen kaverina vetelin Pitkän artisokkatahnaa, jota oli ihme kyllä jäänyt jäljelle uudenvuoden syömingeistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan resepti on ihan mahtava. Tahnassa kannattaa ehdottomasti käyttää Pirkan auringonkukkaöljyyn säilöttyjä artisokansydämiä, sillä testasin reseptiä myös jonkin toisen valmistajan (oliskohan ollut joku italialainen) vastaavilla, joista tuli aika valju tahna.

Porkkana-linssikeitto

neljälle

voita ja/tai kookosöljyä

1 tl garam masalaa
1 rkl makeaa chilikastiketta

1 tl paprikajauhetta
1 tl sambal oelek-tahnaa
5 pientä porkkanaa
1 punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 dl punaisia linssejä
kourallinen kirsikkatomaatteja

7 dl vettä
1 luomukasvisliemikuutio

1,5 dl kookoskermaa
mustapippuria
puhdistamatonta luomumerisuolaa
hunajaa

Kuumenna pieni paistinpannu ja paahda siinä muutamaan valkosipulinkynsiä (voit leikata ne muutamaan osaan ennen paahtamista) niin, että ne saavat reilusti väriä. Kuumenna rasva kattilassa. Ripota päälle garam masala ja paprikajauhe, anna makujen irrota. Lisää sitten chilitahna ja -kastike, anna porista hetken.

Heitä sekaan pilkottu sipuli ja paahdetut valkosipulit, kuullota hetki ja lisää viipaloidut porkkanat ja tomaatit. Anna kypsyä, lisää öljyä jos tarpeen. Kaada sekaan vesi, lisää liemikuutio ja huuhdellut linssit. Anna porista hetken verran. Lisää lopuksi mausteet ja kookoskerma.

Artisokkatahna

1 prk artisokansydämiä auringonkukkaöljyssä

1-2 valkosipulinkynttä

Surata sauvasekoittimella sekaisin artisokat, valkosipuli ja osa öljystä. Lisää öljyä, jos haluat tahnasta notkeampaa.

Lohtuchili

Kun eräänä pakkaspäivänä törmäsin jääkaapissa bataattiin ja chilipalkoon ja sen jälkeen Chocochili-blogissa bataattichili-reseptiin, oli yhtälö varsin selkeä.

Tuloksena syntynyt ruoka oli järkyttävän hyvää. Tulista, makeaa, kirpeää ja pehmeää, todellista paukkupakkasen lohturuokaa. Kun vielä tajusin lusikoida padan päälle ranskankermaa (sen sijasta sopisi mainiosti myös esimerkiksi soijajogurtti), katosi kattilallinen chiliä kitoihin alta aikayksikön. 

Tässä resepti sellaisena kuin sen toteutin.

Bataattichili

1 iso sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 bataatti (n. 450 g)

2 punaista chiliä

reilusti neitsytkookosöljyä tai oliiviöljyä

1 tl jeeraa

400 g säilöttyjä kokonaisia tomaatteja

paseeratun tomaatin jämät (n. 100 g, tai pikkupurkki tomaattipyrettä)

n. 3 dl vettä

1 tlk luomupapusekoitusta

0,5 tl basilikaa

0,5 tl paprikajauhetta

suolaa, mustapippuria
(maustamatonta soijajogurttia tai ranskankermaa)

Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele bataatti. Viipaloi chilit, jätä siemenet (tai poista niistä osa, kuten itse nössönä tein).

Kuumenna öljy, lisää jeera ja paprikajauhe, sekoita, kunnes mausteiden tuoksu irtoaa ilmoille. Lisää kattilaan sipulit ja kuullota hetki. Lisää kattilaan bataatti, chilit, tomaattimurska ja vähän vettä. Kun bataatit ovat hiukan pehmenneet, lisää kattilaan pavut, paseerattu tomaatti ja mausteet. Jatka keittämistä, kunnes bataatti on täysin kypsynyt. Maista ja mausta tarpeen mukana suolalla ja pippurilla.

Lusikoi halutessasi päälle soijajogurttia ranskankermaa ja vedä koko kattilallinen huiviin.

Herkkukäärylettä Vietnamista

Kyllähän ne pahan onnen riisipaperiarkit sitten vihdoinkin löytyivät, Stockmannilta tietty. Niinpä pääsin väsäämään omia versioitani jo kauan haaveilemistani vietnamilaisista kevätkääryleistä, joista ainakin Jytis ja Jensenin Hanna ovat hihkuneet.

Riisipaperien kanssa näpräily oli ihan helppoa. Vaikeaa sen sijaan oli päättää, millä kääryleet täyttäisi. Kanssablogaajien vinkkien pohjalta sain aikaiseksi varsin hyvät täytteet. Dippeinä palvelivat pröystäilettömästi soija ja sweet chili -kastike.

Kääryleet maistuivat ihanan raikkaalta ja erilaiselta. Kaapissa komeilee nyt pari ahneuksissa haalittua riisipaperipakettia, onneksi, sillä näitä tulee varmasti tehtyä uudestaan. Dipeiksi aion kokeilla ainakin teriyaki-soossia, täytteinä houkuttelevat tofu ja lohi. Mahtavaa, täytteiden ja dippien kirjo on loputon!

Vietnamilaiset kevätkääryleet

kahdelle nälkäiselle

porkkanatäyte:

1 isohko porkkana raastettuna

pieni nokari tuoretta inkivääriä raastettuna

tuoretta thaibasilikaa revittynä

liraus soijakastiketta

1 rkl mung-pavun ituja

pari puristusta limen mehua

chiliä maun mukaan

6 riisipaperiarkkia (isoja)

1 pieni punainen paprika

puolikas avokado

mung-pavun ituja

tuoretta thaibasilikaa

(majoneesia)

soijaa

sweet chili -kastiketta

Valmista porkkanatäyte sekoittamalla ainekset keskenään. Aseta riisipaperiarkit yksi kerrallaan hetkeksi syvälle lautaselle kostumaan. Kun arkki on märkä, siirrä se pöydälle pyyhkeen tai liinan päälle. Lado arkille pitkulaiseen muotoon sopivasti porkkanatäytettä, paprikaa, thaibasilikaa, ituja ja avokadoa, lisää sekaan vielä pieni lusikallinen majoneesia (tai sivele arkki ensin majoneesilla ja kasaa täytteet sen päälle). Käännä paperin reunat keskelle, taita sitten toinen puoli päälle ja rullaa tiukka käärö. Tarjoa kääryleet saman tien dippikastikkeiden kera.

Riisipaperiarkeista maapähkinävoihin

Koulu- ja työruuhka on vienyt viime aikoina puhdin ruokablogaamiselta - varastossa olisi blogattavaa vaikka millä mitalla, mutta kun ei vaan ehdi. Onneksi ihan pian helpottaa!

Muutaman mutkan kautta päädyin tänään kokkaamaan sapuskaa, joka on kerta kaikkiaan niin hyvää (suuni on täynnä kyseistä herkkua tälläkin hetkellä), että sanainen arkku on avattava samantien, oli kiire tai ei.

Kaikki lähti siitä, kun päätin harjoittelupäivän päätteeksi suunnata supermarketiin ja ostaa tarpeet Jensenin kiusaukseen tammikuussa ilmestyneisiin vietnamilaisiin kevätrulliin, jotka olivat kummitelleet kirjanmerkeissä ihan liian kauan. Puolinälkäisenä kauppaan marssiessani en osannut aavistaa, millainen Via Dolorosa kauppareissustani lopulta muodostuisi. Kuvittelin nimittäin vain poimivani riisipaperiarkit koriini hyvin varustellun jättimarketin hyllystä, mutta olin kovasti väärässä. Eihän niitä pahan onnen papereita hyllystä löytynyt.

Rankimman sortin ruokakriisi iski päälle, kun suuret mittasuhteet saaneista kevätkäärylehaaveista piti luopua ja keksiä tilalle jotain muuta suuhunpantavaa. Muutaman kriisipuhelun jälkeen sain kerättyä itseni ja poimittua ostoskoriin pari salaista asetta kaverini vinkkaamaa thai-henkistä wokkia varten. Olin reseptin suhteen tietysti hieman skeptinen, koska makuhermoni olivat valmistautuneet vastaanottamaan kevätkääryleiden raikkaat maut, eikä reseptin maapähkinävoi kuulostanut varsinaisesti kovinkaan raikkaalta.

Ja eihän se ruoka sitten raikasta ollutkaan. Maapähkinävoista, inkivääristä, hunajasta ja valkosipulista kasattu soossi oli niin pehmeää, täyteläistä ja taivaallista, että mieleni tekisi vetäistä koko satsi naamariin, pestä paistipannu puhtaaksi ja valehdella kotiin tulevalle poikaystävälle, etten jaksanutkaan tehdä tänään ruokaa. Tämän mätön jälkeen minun on hyvin aiheellista ryhtyä suremaan sitä, etten koskaan aikaisemmin ole tajunnut tehdä maapähkinävoista mitään muuta kuin makeita herkkuja.

Resepti on kaverin isän "jostain joskus löytämä" ja sisältää kanaa. Koska kana ei ole viime aikoina oikein maistunut, vaihdoin sen tofuun. Tähän ruokaan tofu sopi mielestäni ihan erityisen hyvin korvaamaan lihan (kaikkiin juttuihin se ei mielestäni ihan niin hyvin istu), kannattaa ehdottomasti kokeilla tofulla, vaikka tykkäisikin kanasta. Mikäli kaapista löytyy neitsytkookosöljyä, sopii sekin mielestäni hyvin sapuskan makumaailmaan. Lisäsin sekaan myös aika reilusti jauhettua chiliä, sillä soossi kaipasi mielestäni lisäpotkua.

Jorinat sikseen, tässä resepti!

Maapähkinä-tofuwokki

paketti luomutofua

saksanpähkinäöljyä

soijaa

sweet chili -kastiketta

hunajaa

limen mehua

chilijauhetta

neitsytkookosöljyä

3 dl kasvislientä

2 rkl hunajaa

1 rkl soijaa

3 rkl maapähkinävoita (kukkuraisia lusikallisia)

1 rkl maizenaa

2 tl tuoretta inkivääriraastetta

reilusti chilijauhetta

2 hienonnettua valkosipulinkynttä

kevätsipulia (tai ½ punasipuli ja koristeeksi ruohosipulia)

puolikas punainen paprika

riisi- tai munanuudeleita

Sekoita tofun marinadi ja pistä tofut sekaan uiskentelmaan vaikka tunniksi. Paista tofut marinadeineen päivineen pannulla neitsytkookosöljyssä ruskeiksi ja rapsakoiksi, siirrä syrjään.

Kaada pannulle kasvisliemi, inkivääri, hunaja, soija, pähkinävoi, suuruste. Anna porista tasaiseksi, maista ja mausta tarvittaessa.

Lisää ohueksi suikaloita paprika, pilkottu sipuli ja tofut, anna kiehahtaa.

Syö nuudelien kanssa.

Punajuurta syksyyn!

Pienet suloiset punajuuret hyppäsivät kauppareissulla ostoskoriini ja ulvoivat tahtovansa tulla syödyiksi. Pistelin punajuuret lohkoiksi, lisäsin sekaan yhden suuren mutta lohkotun bataatin, maustoin heidät ja iskin uuniin paistumaan. Sillä aikaa tein pähkinöistä ja valkosipulista juureskavereille kastikkeen ja paistoin lisukkeeksi vielä pienet kimpaleet lohta.

Lautanen oli hetkessä tyhjä. Huh, miten hyvää!

Idea (jälleen) täältä, sovelsin reseptejä hieman.

Punajuurten ja bataatin uuniretki

n. 400 g punajuuria

1 bataatti

oliiviöljyä

rosmariinia

timjamia

luomumerisuolaa

mustapippuria

reilusti chilirouhetta tai -jauhetta

loraus hunajaa

Kuori punajuuret, pese bataatti. Lohko punajuuret suupalan kokoisiksi, bataattipalaset voit jättää vähän suuremmiksi. Sekoita öljy ja mausteet kulhossa, kippaa sekaan juurekset ja pyörittele ne mausteissa. Kaada satsi uunipellille ja paista 225 asteessa reilut puoli tuntia.

Tee sillä aikaa kastike. Murskaa kourallinen cashewpähkinöitä rouheeksi. Kuumenna pannu ja paahda pähkinärouhe kullanruskeaksi, älä käytä öljyä. Sekoita keskenään puoli desiä majoneesia ja puoli desiä paksua luonnonjogurttia. Mausta mössö valkosipulinkynnellä, lirauksella sitruunamehua ja ripauksella raakaruokosokeria. Lisää sekaan pähkinärouhe, merisuolaa ja mustapippuria makusi mukaan.

Tarjoile juurekset kastikkeen ja esimerkiksi paistetun lohen ja tuoreen rucolan kera.

Oliko Mummo Ankka vegaani?

Viikonloppua varten piti saada aikaiseksi jotain makeaa ja maidotonta. Inspiraatiota etsiessäni suuntasin suoraan varmoille apajille, Chocochili-blogin vegaanisten reseptien äärelle. Olisin voinut valita blogin leivonnaisresepteistä minkä tahansa! Lopulta päädyin tekemään kauden makuihin passaavaa amerikkalaista omenapiirakkaa.

Piirakan maidottomuus ei tosiaankaan vaatinut suuria järjestelyjä - normaalisti olisin mitä luultavimmin käyttänyt taikinassa voita, mutta sen sijasta käytin nyt tummansinistä Keijua, joka lienee jossei ainoa, niin ainakin edullisin täysin kasvipohjainen margariini. Muilta osin resepti ei kyllä "alkuperäisestä" apple pie -reseptistä poikennut.

Piirakasta ei ulkonäkönsä puolesta tullut ehkä ihan Mummo Ankan kuuluisan piiraan veroinen, mutta makunsa puolesta se oli oikein hyvä. Piirakka oli parasta hieman lämpimänä. Lorotimme päälle niin ikään Elinan suosittelemaa Sunnuntain kauravaniljakastiketta. Ihanan paksua!

Amerikkalainen omenapiirakka

Pohja ja kansi:

4,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl raakaruokosokeria

150 g tummansinistä Keijua

0,75 dl vettä

Täyte:

1 kg hapahkoja luomuomenoita (tai kotimaisia, juuri puusta pudonneita!)

3 rkl sitruunan mehua

1 dl raakaruokosokeria

0,5 dl fariinisokeria (käytin fariinin sijasta intiaanisokeria)

1 tl kanelia

2 rkl vehnäjauhoja

margariininokareita

Sekoita yhteen jauhot ja sokeri. Nypi joukkoon jääkaappikylmä margariini. Lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko omenat kuutioiksi ja lisää joukkoon sitruunamehu. Sekoita yhteen sokerit, kaneli ja vehnäjauhot ja sekoita seos omenien joukkoon.

Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä. Aseta toinen piirakkavuoan pohjalle ja levitä päälle omenaseos. Ripottele omenaseoksen päälle muutama margariininokare ja tee toisesta taikinalevystä piirakalle kansi. Pistele pinta haarukalla tai leikkaa pintaan neljä pientä viiltoa.

Paista piirakkaa ensin 200 asteessa uunin alatasolla 15 minuuttia, vähennä sitten lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa esimerkiksi kauravaniljakastikkeen kanssa.

Eväshommissa taas!

Jääkaapin ja eväsboksien välinen liikenne on vilkkaimmillaan iltaisin, jolloin laadin aina seuraavan päivän eväspöperöt. Useimmiten aloitan salaatista ja tomaatista, joiden jälkeen pilkon sekaan kesäkurpitsaa, paprikaa tai jotain muuta alalokerosta löytyvää. Sen jälkeen etsin settiin vielä jotain täyttävää, kuten täysjyväpastaa, tonnikalaa tai juustoa, ja lopuksi kuorrutan koko höskän siemenillä, pähkinöillä, mausteilla ja oliiviöljyllä.

Viime viikolla iltavuoroa odotellessa oli vähän ylimääräistä aikaa (kummallista, sillä pöydällä odottaa kasa tekemättömiä kouluhommia) ja jääkaapissa kulhollinen yön yli marinoitunutta tofua. Iskin tofut ja kourallisen siemeniä uunivuokaan ja reiluksi 20 minuutiksi 200-asteiseen uuniin kypsymään. Pilkoin purkkiin salaatin lisäksi tomaattia, paprikaa ja omenaa, ja uunista tultuaan oli tofu siemenineen aika täydellinen herkkulisä salaatin sekaan. Tätä uusiks!

Herkkutofusalaatti

yhdelle

Paloittele tofu, sekoita marinadin ainekset kulhossa ja laita tofu marinadiin marinoitumaan (käytin marinadina soijasta, juoksevasta hunajasta, sitruunamehusta, oliiviöljystä, mustapippurista ja chilirouheesta sekoitettua mössöä) yön yli, mikäli mahdollista.

Kippaa tofu uunivuokaan, lisää sekaan auringonkukan-, kurpitsan- ja hampunsiemeniä ja paahda 200-asteisessa uunissa reilu 20 minuuttia. Paloittele muut salaattiainekset, lisää paahtunut tofu sekaan, mausta mielesi mukaan ja nauti.

Lampaaton pääsiäinen

Pääsiäinen näyttäytyi tässä pirtissä lähinnä keltaisten tulppaanien muodossa, sillä mitään erityisiä pääsiäisruokia en päätynyt tekemään. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, etteikö pyhien ykkösaktiviteettina olisi ollut syöminen, päinvastoin. Pääsiäisen kattaukseen päätyi vanhoja tuttuja, kuten melkein italialaista pizzaa (joskin vahingossa pannupizzaksi kohonneella pohjalla ja kesäkurpitsalla ja parmankinkulla täytettynä) ja Nina Lincolnin suklaakakkua (yhä edelleen maailman paras suklaakakku) .

Kiirastorstaina ruokimme pitkän matkan takaa saapuneet pääsiäisvieraamme paahdetulla paprika-linssikeitolla. Toteutin keiton suuresti inspiroivan Chocochili-blogin ohjeella. Soppa oli ensimmäinen paprikakeittoni ikinä ja kertakaikkiaan ihana. Paahdetut paprikat antoivat sopalle savuisen säväyksen ja linssit toivat sille sopivasti tuhtiutta. Tuoreen leivän kanssa ehdottomasti suosittelemisen arvoinen keitto, kiitos Elina!

Paahdettu paprika-linssikeitto

2 isoa paprikaa (á 300 g)

4 suurta tomaattia

1 punasipuli

2 valkosipulinkynttä

2 dl punaisia linssejä

1 kasvisliemikuutio

n. 8 dl vettä

1 rkl tomaattipyrettä

1 tl timjamia

0,5 tl paprikajauhetta (mieluiten unkarilaista)

chilirouhetta

suolaa

sokeria

(itse lisäsin sekaan vielä tuoretta basilikaa)

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Poista paprikoista kanta ja siemenet. Leikkaa paprikat lohkoiksi ja levitä ne uunipellille nahkapuoli ylöspäin. Laita pelti uuniin ylimmälle tasolle, aivan vastuksen alle ja paahda paprikoita uunissa kunnes niiden kuori on mustunut. Kääräise kuumat paprikat folioon (folion sisälle jäävä kosteus helpottaa kuoren irrottamista, saman asiaan ajaa tietysti vaikka kannelliseen rasiaan laittaminen), anna jäähtyä sen verran että paprikat ovat käsiteltävissä, kuori ja paloittele ne.

Kalttaa ja pilko tomaatit sekä huuhtele ja valuta linssit.

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä öljyssä kattilanpohjalla hetki, lisää sitten tomaatit, paprikat, linssit, kasvisliemikuutio ja noin puolet vedestä. Lisää hetken kuluttua mausteet.

Anna keiton kiehua, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää vettä keittoon pikkuhiljaa tarpeen mukaan.

Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista suolan määrä. Tarjoa keitto tuoreen leivän kera.