En osaa vastata kysymykseen, mutta sen tiedän, että tottahan ruokablogit ovat muuttuneet. Kotikutoisuus ja epäonnistuminen ovat katoavia luonnonvaroja. Ilmiö saattaa tehdä ruokablogeista vaikeammin lähestyttäviä ja huonommin samastuttavia. Toisaalta kommenttibokseista on nähtävissä, että monia ruokablogaajia pidetään guruina, joilta kysellään internetistä varsin helposti löytyvää faktatietoa ruoasta tai joita ylistetään siitä, että he armollisesti kertovat lukijoilleen, mikä on kauden vihannes juuri nyt.
Ruokablogaaja ei ole sen gurumpi kuin kukaan muukaan kotikokki. Ruokablogaaja epäonnistuu keittiössään yhtä usein kuin kuka tahansa kotikokki. Ruokablogaajan kotona arki kaatuu niskaan yhtä usein kuin missä tahansa muussakin kodissa. Jotta samastuttavuus säilyy, voisivat blogaajat raportoida useammin kommelluksistaan, hairahduksistaan, sitruunapippureistaan ja sulatesuola-cheddareistaan. Minä itse erityisesti. (Vaikka lisäaineet ja yksittäispakkaaminen pelottavat minua, jääkaapissani on aina paketillinen Lidlin yksittäinpakattuja cheddarjuustoviipaleita, joita tarvitsen mm. elämiseen.)
Ruokablogaaja ei ole sen gurumpi kuin kukaan muukaan kotikokki. Ruokablogaaja epäonnistuu keittiössään yhtä usein kuin kuka tahansa kotikokki. Ruokablogaajan kotona arki kaatuu niskaan yhtä usein kuin missä tahansa muussakin kodissa. Jotta samastuttavuus säilyy, voisivat blogaajat raportoida useammin kommelluksistaan, hairahduksistaan, sitruunapippureistaan ja sulatesuola-cheddareistaan. Minä itse erityisesti. (Vaikka lisäaineet ja yksittäispakkaaminen pelottavat minua, jääkaapissani on aina paketillinen Lidlin yksittäinpakattuja cheddarjuustoviipaleita, joita tarvitsen mm. elämiseen.)
Aiheeseen mukavasti liittyen usutti Liemessä-Jenni meidät blogaajat kertomaan yhdestä arkisesta päivästään, kaunistelematta ja stailaamatta. Hyvä idea, sillä kukapa ei tänä tositeeveen aikakautena tahtoisi kurkistaa tuntemattoman tupaan. Ruokahommia lähti mukaan haasteeseen eräänä sateisehkona vapaapäivänä.
Mitään suuria paljastuksia ei valitettavasti ole luvassa, sillä olen aika tylsä ihminen. Syön sitä, mistä blogaankin ja välillä jotain sellaistakin, mistä en viitsi blogata. En kuitenkaan jätä blogaamatta tiettyjä aterioita sen tähden, että haluaisin salailla todellista elämäntyyliäni tai paeta vastuutani rehellisenä blogaajana, vaan yksinkertaisesti siksi, että en koe tarpeelliseksi tallentaa tänne valokuvia esimerkiksi euron juustohampurilaisesta, kupillisesta Ben & Jerry's -jäätelöä tai kiireessä kasatusta fetasalaatista.
Valokuvataiteena tässä merkinnässä saatte ihailla kännykällä otettuja ja muokattuja otoksia päivän pöperöistäni. Normaalisti Ruokahommissa nähtävistä valokuvista voin paljastaa, että niiden ottaminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani, mutta koska olen laiska ihminen, en jaksa stailata enkä virittää kuvia kovinkaan suurella vaivalla. Nälkä menee aina valokuvaamisen edelle.
Seuraavassa päivä Ruokahommien pääkallopaikalta, olkaa hyvä.
Aamu alkaa verkkaisesti ruhtinaallisella aamiaisella, joka sisältää viikonlopun bileistä jääneitä tykötarpeita kuten hummusta, keitettyjä kananmunia, juustonjämiä sekä sunnuntai-iltana uuden elämän aloituksen kunniaksi leivottuja, vehnättömiä mantelileipiä. Toki myös teetä, kahvia ja kohuvahvaa d-vitamiinia.
Aamiaisella näyttää harvinaislaatuisesti olevan tarjolla myös smoothieta. Ei viher-, vaan mansikka-. Taustalla The Wire, johon yritämme aktiivisesti koukuttua.
Aamiaisen jälkeen lähden käymään kampaajalla. Koska olen koko loppupäivän kotona, ryhdistäydyn ja päätän tehdä ruokaa. Olen niin kertakaikkisen järjestelmällinen, että valmistan munakoisorullat lähes valmiiksi iltaa varten. Tällainen käytös on minulta hyvin harvinaista, sillä en yleensä saa aikaiseksi olla kovinkaan suunnitelmallinen. Olen fiksu myös siinä mielessä, että nappaan munakoisorullista kameralla pari valokuvaa blogia varten jo tässä vaiheessa, sillä illan pimeys ja uunista ulos tullut estetiikka eivät tekisi oikeutta rullille.
Tämä päivä ei tosiaankaan ole mikään normipäivä. Löydän nimittäin kaapista eilisen ruoan jämät, joista riittää juuri yhden hengen lounaaksi. Useimmiten syömme aina heti kaiken ruoan eikä mitään jää seuraavaan päivään. Ilmeisesti edellispäivän gratinoitu tomaattiseiti parsakaalien kera ei ole ollut tarpeeksi herkullista.
Uudelleen (mikrossa, kohu!) lämmitetty setti maistuu kuitenkin varsin hyvältä ja vetelen sen kitaani hyvällä ruokahalulla lempisarjaani katsellen.
Lounaan jälkeen olen varmasti puuhastellut kovasti jotain tuikitärkeää, sillä välipalanälkä on päässyt yllättämään. Pannu vihreää teetä, satsuma (lähes tulkoon ainoa hedelmä, jota minun tulee arjessa syötyä... pidän kyllä hedelmistä, mutta inhoan useimmiten sekä kuorimista että välipaloja), mantelileivän puolikkaat runsaalla jämäjuustolla. D-vitamiinia en sentään tohdi ottaa lisää, jotta vältyn myrkytykseltä. Mitä todennäköisimmin välipalan kanssa nautiskelen jaksollisen mehukasta tv-sarjaa.
Illan tullen pääsen vihdoin käsiksi munakoisorulliin, kuten kuva selkeästi esittää. Taustalla likainen pannukinnas, kameran takana onnellinen munakoison mussuttaja, töllössä The Wire.
Jälkkäriä! Litkua "vanilja"jäätelöä ja ihan jeessiä kauraista ja mantelista omenapaistosta, jota on jäänyt jäljelle viikonlopun kekkereistä. Jälkkärikulhollisen jälkeen painun onnellisena pehkuihin. Päivä piti sisällään joukon aterioita, joista yksikään ei ollut huono. Siinä tavoite, johon pyrin joka päivä.
