Ihan tajuton soppa

Paras ruokablogikamuni Pitkä hehkutti testaamaansa valkosipulikeittoa niin monisanaisesti, etten suurena valkosipulin ystävänä pystynyt kovinkaan montaa päivää pitämään näppejäni erossa reseptistä. Soppaa maistettuani totesin, että nekin päivät olivat liikaa!

Tätä ilosanomaa on pakko jakaa eteenpäin (kiitos Pippurimyllylle reseptin julkituomisesta), sillä en muista, milloin olisin viimeksi syönyt jotain näin hyvää. Makuunsa nähden hyvin helppotekoinen soppa kaipaa kaverikseen ehdottomasti tuoretta persiljaa ja krutonkeja. Tein krutongit ruislimpusta, jonka maustoin - tadaa - valkosipulilla ja persiljalla. Ah. Pakko saada lisää pian.

Valkosipulikeitto

4 annosta

2-3 kokonaista valkosipulia
2 sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
9 dl vettä
4 rkl kasvisfondia (tai 1 - 1 ½ kasvisliemikuutiota)
ripaus rouhittua mustapippuria

ripaus raakaruokosokeria

merisuolaa tarpeen mukaan
2 dl kuohukermaa
1/2 dl tuoretta persiljaa

Paina kämmenellä valkosipuli rikki niin, että kynnet irtoavat. Kaada kynsien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä muutaman minuutin kuorimisen helpottamiseksi. Kuori kynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Voit myös käyttää maailman kätevintä turhaketta, valkosipulinkuorijaa. Ostin omani Biltemasta (...) parilla eurolla.

Kuullota valkosipulinkynsiä ja sipulisilppua öljyssä kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kasvisfondi ja mustapippuri. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat hajonneet. Soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella, lisää kerma ja hienonnettu persilja. Kuumenna höyryäväksi.

Ruiskrutongit

viitisen viipaletta ruislimppua

voita

tuoretta persiljaa

1 valkosipulinkynsi

ripaus suolaa

Leikkaa leipä kuutioiksi. Kuumenna pannulla voi, lisää valkosipuli ja leipäkuutiot. Anna paahtua rapeiksi ja tummanruskeiksi, lisää persiljasilppu ja ripaus suolaa, sekoita. Koristele soppa krutongein.

Tarinoita Euroopasta, osa yksi

Matkamerkintä on raksutellut takaraivossa pari viikkoa, mutta jostain syystä tuntuu kamalan vaikealta päästä takaisin niihin rentoihin reissutunnelmiin, joista nautimme vielä pari viikkoa sitten. Aion silti yrittää.

Reissu oli kaikessa kattavuudessaan onnistunut, rentouttava, ruoantäyteinen ja avartava. Kolmessa viikossa näimme kilometrikaupalla maisemaan junien ikkunoista, pieniä kaupunkeja, suuria kaupunkeja, seitsemän maata, ainakin 15 erilaista punkkaa, kaupungin 1 700 metrin korkeudesta, parikymmentä juna-asemaa, innokkaita italialaisia, iloisia berliiniläisiä, liian monta passintarkistusta, surkeita hostelliaamiaisia, ihania piknikaamiaisia, järkyttävät kasat pizzaa ja vielä järkyttävämmät litramäärät vettä.

Reilipassimme turvin kiersimme siis seitsemän Euroopan maata ja vähintään tuplasti kaupunkeja. Matka käynnistyi Budapestistä jatkuen melkein samoin tein kohti Tsekkejä. Välissä poikkesimme Wienissä palelemassa, maksamassa kalliista hostellihuoneesta, nauttimassa kaupungin hintatasoon nähden ällistyttävän halvan keitto-schnitzel -päivällisen. Wien ei vakuuttanut meitä oikein millään tavalla (kuka ihan oikeasti tykkää schnitzeleistä?), joten hyppäsimme junaan heti seuraavana aamuna vakuuttuneina siitä, että jotain parempaa olisi vielä tiedossa.

Perussnitseli.

Ja olihan sitä, heti Tsekkien puolella. Parin junanvaihdon jälkeen saavuimme uskomattoman kauniiseen pikkukaupunkiin nimeltä Český Krumlov. Siellä vietetyt pari päivää olivat aika täydellistä rentoutumista, halpaa ruokaa, halvempaa juomaa, itse tehtyjä aamiaisia, aurinkoa ja iloisia ihmisiä.

Hostellihuonenäkymät Krumlovissa.

Herkkuaamiainen.

Söin toivottavasti juuri joesta nostettua kalaa, alle euron maksanutta taivaallista valkosipulikeittoa ja ihania rahka-mustikkapannareita. Paikalliset olivat iloisia ja kaupunki kaikessa hurmaavuudessaan erityisen suositeltava reissukohde. Mystisempi ja kolhompi puoli kaupungista tuli esiin ilta-aikaan pikkuisilla kujilla vaellellessa, erityisesti sen jälkeen, kun kuulimme, että reilikauhuleffa Hostel on kuvattu Krumlovin kaduilla.

Pannaria, mustikkaa, rahkaa!

Jokikalaa manteleilla.

Krumlovista jatkoimme Prahaan. Prahan kuumuudessa söimme pizzaa, lojuimme puistoissa paikallisten seassa, kävimme jättimäisessä eläintarhassa ja välttelimme tehokkaasti jo kerran aikaisemmin nähdyn kaupungin turistinähtävyyksiä. Praha kuuluu ehdottomasti lempikaupunkeihini. Kaupungin rosoisessa itä-eurooppalaisessa tunnelmassa on sitä jotain!

Reissun ensimmäinen pizza, melkein paras!

Saksassa valloitimme Berliinin ja pikaisesti Müncheninkin. Berliini, kuten odottaa saatoimmekin, oli ihan mahtava kaupunki. Majoituimme Charlottenburgissa, Länsi-Berliinin puolella, joka ensisilmäykseltä vaikutti ehkä vähän saksalaisen tylsältä, mutta kun tajusimme lähteä kohti itää, jo alkoi Berliini näyttää siltä miltä kuuluikin. Rentoa, boheemia, avointa, tyylikästä, rähjäistä, tarpeen tullen mitä vaan.

Tuplasti paremman Berliinissä vietetystä viikonlopusta tekivät sattumalta kaupungissa samaan aikaan lomailleet Kädenvääntöä-blogin Pitkä ja poikaystävänsä! Kokeneiden Berliinin-kävijöiden kanssa seikkailimme idässä, söimme ihanaa thaimaalaista Schönhauser Alleella, vedimme järkyttävän vahvoja drinkkejä Wohnzimmer-baarissa, istuimme boheemeissa katukahviloissa, kiertelimme täyteen ahdetulla Mauerparkin kirpparilla ja ihastuimme Friedrichschainin kaupunginosaan. Siellä vedimme kupuumme turkkilaishenkisten katuköökkien herkkuja, muunmuuassa ohueen leipään kiedottua halloumia ja kasviksia seesamkastikkeella.

Halloumi-seesamrulla, 1,5 euroa.

Tämän lätyn nimi oli pidee.

Friedrichschainista siirryimme joen yli Kreutzbergin puolelle, josta pienen metsästyksen jälkeen saimme käsiimme täydelliset annokset rehellistä döneriä. Eipä vain ylletä yhdessäkään suomalaisessa kepapmestassa läheskään samalla tasolle! Leipä oli lämmintä ja rapeakuorista, liha maukasta, pehmeää ja mehukasta, kasvikset supertuoreita ja kastike ihanan valkosipulista.

Kuvassa döönerin kera myös Bionade-yrttilimu, jota Pitkän kehotuksesta litkin joka aterialla, ihanaa!

Berliinistä rykäisimme yöjunalla alas Müncheniin. Emme saaneet kaupungista vuorokaudessa irti ihan hirveästi, mutta tajusimme sentään eksyä jättimäiseen baijerilaiseen bierhausiin, jossa söimme puolikkaan kanan per lärvi. Mättö tarjoiltiin hämmentävän herkullisen tuorekurkku-persilja-perunalisäkkeen kera ja vei nälän kertaheitolla. Matkapäiväkirjaan tallennettu muistutus siitä, että Münchenissä ei kannata syödä lihaisia salaatteja on oiva vinkki kaikille, jotka nauttivat salaattinsa mieluiten ilman keittomaista koostumusta, joka saadaan aikaiseksi upottamalla puoli kiloa bratwurstia, pari suolakurkkua ja kaksi salaatinlehteä etikkaliemeen. Erään sortin elämys sekin!

Kana ja perunakaverinsa, joiden herkullisuusarvoa tämä kuva ei varsinaisesti lisää.

Baijerista valuimmekin sitten Alppien läpi kohti suurten odotusten Italiaa, mutta siitä lisää osassa kaksi.

Turkua on onnistanut, osa 2

Olen niin tärinöissäni, etten mitenkään malta jättää tekemättä tästä merkintää, vaikka viimeisin merkintäni ilmestyi noin 10 minuuttia sitten. Turkuun on tänään avattu kerrassaan ihan mahtavan oloinen kahvila, Bossalina! Vaikuttaa hyvin pitkälti juuri sellaiselta paikalta, jota tänne on kaivattu (auki koko sunnuntain!) ja ihanalla tavalla myös juuri sellaiselta kahvilalta, jollaisen haluaisin itsekin joskus perustaa.

En malta odottaa, että pääsen paikan päälle testaamaan Bossalinan antimia, kun kerta olen jo nyt päättänyt sen olevan uusi lempikahvilani. Kutkuttavat nettisivut löytyvät täältä: Bossalina. Sinne!

Valkeakuulaat ovat saapuneet!

Sain kotireissulta mukaani kassillisen loppukesän satoa: mustia viinimarjoja, toisen sadon raparperia ja syksyn ensimmäisiä valkeakuulaita. Viinimarjat pääsivät pakastimeen, raparpereista tein soppaa ja valkeakuulaista omenamuffinseja. Enpä muista, milloin olisin syönyt yhtä meheviä ja pehmeitä muffinseja. Kardemumma toi muffinseihin mainion säväyksen.

Resepti on peräisin Ann-Kristin Hallgrenin Kakut ja muut omenaherkut-kirjasta.

Kardemumma-omenamuffinsit

100 g hiukan jäähtynyttä voisulaa

2 dl raakaruoko- tai intiaanisokeria

2 kananmunaa

1 ½ dl ranskankermaa

2 ½ dl raastettua omenaa

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 tl vastajauhettua kardemummaa

koristelu:

2 rkl raakaruokosokeria

Vatkaa voi ja sokeri sekaisin ja lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten (vatkasin epähuomiossa munat ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin vasta sitten voin, eipä näyttänyt ainakaan haittaavan). Lisää ranskankerma, omenaraaste ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja kardemumma.

Jaa taikina isoihin muffisnivuokiin. Täytä vuoista kaksi kolmasosaa. Sirota muffinsien pintaa raakaruokosokeria. Kypsennä muffinssit uunin keskitasolla 225 asteessa 15-18 minuuttia.

Pyöreiden asioiden aatelia

Dominokeksipallerot ovat olleet testattavien reseptien listalla siitä asti, kun ne Jensenin kiusaukseen ilmestyivät. Ennalta arvelin, että pallojen kuorruttaminen saattaisi tuottaa suuria ongelmia kaltaiselleni mämmikouralle. Osoittautui, etten ollut kovinkaan väärässä.

Keksi-tuorejuustopalleroihin pyöritellään kaunis kuorrutus sulaneesta valkosuklaasta. Vaikka tein siskon avustuksella työtä käskettyä, ei pipanoista erityisen kauniita tullut. Onneksi ulkonäkö on aivan sivuseikka, kun puhutaan dominokeksipalleroiden kaltaisista herkkupaloista. En ole hetkeen syönyt mitään näin överiä!

Pallot ovat mielestäni herkullisimmillaan yhden jääkaapissa vietetyn yön jälkeen. Parasta "kävin salaa jääkaapilla" -tavaraa pitkään aikaan!

Dominokeksipallerot

2 pötkylää Domino-keksejä

200 g Philadelphia-juustoa

200 g sulatettua valkosuklaata

1 rkl öljyä

nonparelleja

kaakaojauhetta

Aja Domino-keksit tehosekottimessa rouheeksi. Lisää sekaan Philadelphia-juusto ja pyöräytä vielä sen verran, että juusto sekoittuu kekseihin.

Nosta taikina tunniksi jääkaappiin kylmenemään. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää sekaan öljy, jotta suklaan koostumus tulee juoksevammaksi (öljyä voi hiukan lisätä matkan varrella).

Ota taikina jääkaapista ja ala pyörittää siitä pieniä palleroita. Jaa pallerot kahteen osaan (toiset pyöritellään valkosuklaassa, toiset kaakaojauheessa). Nappaa pallerosta kiinni kahdella hammastikulla kiinni ja pyöritä valkosuklaassa. Aseta pallero sitten minikarkkivuokiin tai leivinpaperille. Ripottele heti nonparelleja päälle. Pyöritä puolet palleroista kaakaojauheessa.

Laita valmiit pallerot vielä jääkaappiin ainakin 15 minuutiksi kylmentymään ja maista.

Soijaa perinnelootassa

Perinteisistä suomalaisista ruoista ehdottomasti kovinta kamaa mielestäni on kaalilaatikko. Mummon tekemää kaalilaatikkoa vuosikaudet pakasterasioissa kotiin raahattuani kerran sitten hoksasin, että voisin tietysti edes yrittää tehdä yhtä hyvää itsekin. Mummo sanoi, että lootaan kannattaa käyttää rasvaista jauhelihaa ja lisäksi tietysti voita, sillä kaali tarvitsee rasvaa. Ystävältä sain läjän muita vinkkejä. Tottelin viisaampiani, ja jossen nyt ihan mummon uniikin kaalilootan veroista, niin ainakin melkein yhtä hyvää tavaraa sain kuin sainkin aikaiseksi. Siitä alkaen on kaalilaatikko kuulunut lempiresepteihini.

Olen ruoka-asioissa siinä mielessä vähän vanhanaikainen, että pidän hyvin yksinkertaisista mauista. En oikein lämpene sellaiselle, että esimerkiksi jotain klassikkoruokalajia tuunataan jollain erikoisella, eksoottisella mausteella. Vaikka yritänkin antaa kaikenlaisille viritelmille, kokeiluille ja versioille mahdollisuuden, en itse ole kovinkaan hyvä heittäytymään crossover-hommiin ja roiskimaan välimerellisiin pöperöihin intialaisia mausteita.

Tästä älyttömyydestä johtuen olen vaalinut omaksumaani kaalilaatikon reseptiä kuin mitä lie kansallisaarretta. Vaikka mielessä on useaan otteeseen käväissyt kaalilaatikon jauhelihan korvaaminen soijarouheella, olen asiaa pähkäiltyäni päätynyt aina siihen, että kyseinen klassikko ei mitään soijia kaipaa. En ole mitenkään erityisen kova lihansyöjä, mutta soijarouhe on tässä keittiössä kuulunut ainoastaan sellaisiin ruokiin, jotka eivät suoranaisesti huuda minkään maan tai perinteen nimeä - epämääräisiin kaappientyhjennyssörsseleihin tai kasvisruokia tuhdintamaan.

Onneksi sitten kuitenkin olin rohkea ja kokeilin. Maustoin soijarouheen kuten olisin maustanut lihan, valkopippurilla, meiramilla ja helposti mutta varmasti liemikuutiolla. Ja melko ronskilla kädellä. Kun valmis loota tuli uunista ulos ja pääsin siihen käsiksi, sain niellä ennakkoluuloni. Makumaailma oli soijaversiossakin ihan tarpeeksi perinteinen ja kaupanpäälle halvempi, terveellisempi ja vähemmän epäilyttävä (ei ole olemassa mitään epäilyttävämpää kuin kaupan jauheliha).

Seuraavaksi ohjelmassa: villiksi heittäytymistä ja burgerien kasaamista Pitkän suosittelemia soijarouhepihvejä apuna käyttäen!

Soijakaalilaatikko

(yksi jättivuoallinen tai kaksi pienempää)

n. 1 kg valkokaalia

3 dl ohrasuurimoita

1-2 porkkanaa

3 pientä sipulia

2 luomukasvisliemikuutiota

ruokosokerisiirappia

voita

2 dl soijarouhetta

4 dl vettä

½ liha- tai kasvisliemikuutio

meiramia

valkopippuria

Pilko kaali, sipuli ja porkkana ja laita ne suureen kattilaan ohrasuurimoiden kera. Kaada päälle vettä sen verran, että vihannekset juuri peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, lisää liemikuutiot ja anna porista miedolla lämmöllä vaikka 20 minuuttia.

Kuumenna pienessä kattilassa tilkka voita tai öljyä ja roiski reilusti valkopippuria päälle. Anna pippurin irrotella hetkisen aromejaan, lisää sitten soijarouhe, vesi ja liemikuutio. Sekoita hyvin ja anna hautua niin kauan, että rouhe on imenyt itseensä kaiken nesteen. Mausta meiramilla.

Jos kaali-ohrasörsseli on kovin vetistä, nappaa vettä pois kattilasta niin, että mössö on melko paksua. Lado uunivuokaan vuorotellen soijarouheet ja kaali-ohrat, sekoita. Pursota reilusti siirappia ja lusikoi pieniä voikekoja päällimmäiseksi (tässä kohtaa on hyvä hokea mantraa "Kaali tarvitsee rasvaa, kaali tarvitsee rasvaa!"). Iske vuoka/vuoat uuniin ja anna muhia 175 asteessa tunnin verran. Kauho valmis loota suuhusi puolukkahillon saattelemana.

Teeleipiä ja reseptiahdistusta

Vaikka ruokablogimerkinnän kirjoittaminen aiheesta "teeleivät" saattaa äkkiseltään kuulostaa vähän tikusta asiaa -osastolta, ovat nämä aamiaiselle pyöräytetyt lättänäleivät kyllä ihan oikeasti postaamisen arvoiset.

Ohje on Sirpa Talkan Makeaa ja suolaista puutarhasta -kirjasta, joka on liian hyvä keittokirja. Useimmiten sitä selatessani sekoan kirjan herkullisista resepteistä niin, etten yksinkertaisesti kykene valitsemaan yhtä ohjetta, vaan ajaudun päättämättömyyden kriisiin ja sullon kirjan vihaisena takaisin hyllyyn. Monet muutkin keittokirjat resepteineen aiheuttavat samanlaista riittämättömyyden tuskaa: milloin koittaa se päivä, josta eteenpäin minulla on aikaa testata kaikki haluamani reseptit?

Äh, takaisin teeleipiin. Ne sisälsivät kermajuustoa ja tuoretta basilikaa, ja maistuivat sekä teen että kahvin kera oikein hyviltä. Alla resepti, joka on alkuperäisestä reseptistä puolet, ja ihan vähän muutenkin muokattu.

Basilika-juustoteeleivät

(2 isoa tai 4 pienempää)

4 dl sämpyläjauhoja

1½ dl täysjyväruisjauhoja

½ rkl leivinjauhetta

1 tl luomumerisuolaa

1 tl intiaanisokeria

kourallinen basilikaa silputtuna

reilu desi kermajuustoa raastettuna

50 g sulatettua voita

2 dl maitoa

Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää basilika, juusto, voi ja maito. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta 4 pientä litteää leipään jauhotetuin käsin. Paista leipiä 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Pekonilla kesytettyä sipulisoppaa

Jos keittoon tulee tölkitettyjä italialaisia kirsikkatomaatteja, pekonia, sipulia ja parmesania, on kai sanomattakin selvää, että se on järjettömän hyvää. Vahinko vain, että söhläämäni valokuva ei tee minkäänlaista oikeutta sopalle. Kurkkikaa herkkullisemmat otokset Pastanjauhajien blogista, tässä resepti!

Pekoni-sipulikeitto

n. 170 g pekonia, hienonnettuna

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl voita

3 isoa sipulia, viipaloituna (yht. n. 1,2 l viipaleita)

2 tl intiaanisokeria

n. 1,2 l kanalientä (käytin kasvis- ja lihalientä)

800 g tölkitettyjä luumutomaatteja (kaadoin sekaan 400 g Mutti-tölkkikirsikkatomatteja ja 400 g luomutomaattimurskaa)

paahdettua leipää (jätin pois)

parmesaanijuustoa, karkeana raasteena

basilikaa, karkeasti silputtuna

Paista pekonia keskilämmöllä niin kauan, että rasva alkaa irrota sopivasti. Lisää hieman lämpöä ja laita pannulle öljy, voi, sipulit ja sokeri. Keittele sipuleita 20-25 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja saavat kauniin värin. Lisää liemi ja tomaatit. Anna kiehahtaa ja vähennä sitten lämpöä. Jätä keitto hautumaan noin 40 minuutiksi.

Asettaessasi keittoa tarjolle laita pala paahdettua leipää kulhoon. Kauho keittoa päälle ja koristele parmesaanilastuilla ja silputulla basilikalla.

Pastahommia

Olen viikon aikana lueskellut läpi kaikki seuraamiini ruokablogeihin reissun aikana putkahtaneet merkinnät. Lukemista piisasi, samoin kiinnostavia reseptejä, joita selaimen kirjanmerkkiosio on jo ennestään ihan pullollaan. Kesä- ja heinäkuun ruokahaasteen herkullisesta saaliista innostuneena ryhdyin itsekin väsäämään pastaa.

Tavoitteena oli kokata mahdollisimman tuore ja raikas pasta, ihan vaan sen takia, että liian usein pastakastike tulee tehtyä joko kerman tai tölkkitomaatin avustuksella. Tartuin ensimmäistä kertaa kokkausmielessä hyllyssä napottavaan Aglio & Olio -pastaraamattuun, josta löytyi juuri se oikea resepti. Miten jokin niin yksinkertainen voikaan olla niin hyvää?

Kesäkurpitsapasta

(paccheri alle zucchine)

sipulia

kesäkurpitsaa

kirsikkatomaatteja

basilikaa

persiljaa

Pilko ja freesaa sipuli ja kesäkurpitsa (tein sen voissa). Pilko kirsikkatomaatit pieniksi paloiksi ja lisää pannuun. Lisää lopuksi basilika ja persilja. Mausta suolalla ja pippurilla. Raasta päälle parmesania ja tarjoa pastan kera.

Paccheri -pastan (lyhyt ja suuri pennepasta) sijasta käytin täysjyväspagettia, mutta joku paccherin tyyppinen olisi tähän reseptiin varmasti parempi, sillä pastaputket keräävät mukavasti sisäänsä sitä ihanaa soossia...

Paluu lieden äärelle

Heippa! Olen palannut junamatkoiltani! Reissu oli melkoinen. Syötiin tietysti hirveät määrät ruokaa kostoksi siitä kammottavasta kävelyn määrästä, ja miljoonan muun kuvan lisäksi olemassa on tietysti myös aimo läjä ruokakuvia eri puolilta Euruuppaa. Eilen kotiutuneena en ole vielä kaikelta pyykinpesulta kyennyt koskemaankaan muistikortteihin, mutta ruokaisaa raporttia seurannee heti, kun arki tästä asettuu.

Kolme viikkoa valmiissa pöydissä teki tehtävänsä: heti kotiin tultuamme oli päästävä ruokakauppaan ja sitten suoraan lieden ääreen hääräämään. Väsäsin takuuvarmat ruishampparit ensihätiin. Tänään univeloista yli päästyäni iskin uunin päälle ja paistoin pari pellillistä keksejä, kaurasta ja karpaloista.

Ohje on Voisilmäpelistä, ja sen puolukat muuttuivat pakastimessa kyyhöttäneiksi karpaloiksi. Sokeri sen sijaan muuttui intiaanisokeriksi, jonka vatkaaminen vaahdoksi voin ja kananmunan kanssa ei ollut kovinkaan menestyksekästä. Vaahtoa siitä ei tullut, enemmänkin sellaista tryffelisuklaan oloista tiivistä mössöä. Palleroiset uuniin viskattuani olin lopputuloksen suhteen enemmän kuin epäileväinen, mutta turhaan. Keksejähän niistä tuli. Ja vielä hirvittävän hyviä sellaisia.

Kaura-puolukkakeksit (n. 15 kpl)

100 g pehmeää voita

1½-2 dl intiaanisokeria

1 muna

2 dl vehnäjauhoja

1½ dl kaurahiutaleita

1 tl kardemummaa (korvasin kanelilla ja jauhetulla inkiväärillä)

½ tl leivinjauhetta

n. 1½ dl tuoreita tai jäisiä karpaloita

Vatkaa sekaisin huoneenlämpöinen voi ja intiaanisokeri. Lisää sekaan kananmuna ja jatka vatkaamista tovi.

Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet, kardemumma ja leivinjauhe. Sekoita ne voi-munaseoksen joukkoon ja kääntele joukkoon puolukat.

Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia ja muotoile ne palleroiksi. Laita leivinpaperin päälle ja litistä hieman, mutta älä paina ihan litteiksi. Jätä palleroiden väliin reilusti tilaa, sillä keksit leviävät melko paljon uunissa.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 10-13 minuuttia, kunnes keksit ovat kullanruskeita (keskeltä ne voivat jäädä vaaleiksikin, kunhan reunat ruskistuvat).

Ota keksit pois uunista, anna jäähtyä hetki ja nostele ritilän päälle jäähtymään. Ritilän päällä jäähdytys on tärkeää, jotta saat kekseihin rapeat reunat!