Munakoisopizzat

Parasta kesäruokaa on toriostoksista kasattu salaatti, niin simppeli, että reseptiä ei tarvita. Toiseksi parasta kesäruokaa on munakoisopizza.

Munakoisopizza ei suinkaan ole pizza, jonka päälle pannaan munakoisoa. Tässä ruokalajissa munakoiso toimittaa pizzapohjan virkaa ja päälle ladotaan kaikenlaisia pizzatäytteitä. Erityisen hyviä vaihtoehtoja ovat vuohenjuusto ja sinihomejuusto.

Bongasin munakoisopizzat eli munakoisokkaat taannoin kavereiden ihanasta blogista. Unohdin ne pariksi vuodeksi, mutta kun muistin uudestaan, olen tehnyt niitä keskimäärin neljä kertaa viikossa. Totaalisen koukuttavia. Munakoiso soveltuu pizza-alustaksi mitä parhaiten, homma on todella vaivatonta ja minipizzoista saa kokonaisen ruokalajin yhdistämällä kylkeen vaikkapa ison kulhon salaattia.

Munakoisoja kannattaa kypsentää hetki ennen täytteiden lataamista, jotta välttyy raa'an munakoison kammottavalta mahdollisuudelta ja toisaalta juustojen lainehtimiselta uunipellille. Teen itse usein niin, että laitan uunin päälle ja munakoisot samantien kypsymään. Jos kaipaat jotain supersöpöä ja tosi herkullista kesälautasellesi, pane koisopizzat tulille!

Munakoisopizzat
(pellillinen)

1 munakoiso
tomaattikastiketta (esim. pyrettä, paseerattua tomaatti ja ketsuppia sekaisin)
n. 4 cm:n pala vuohenjuustopötköst
n. 100 g sinihomejuustoa
pari kourallista juustoraastetta
basilikaa
tomaattia

Leikkaa munakoiso pyöreiksi viipaleiksi, noin sentin paksuisiksi. Laita ne uunipellille, uuni lämpeämään 200 asteeseen ja koisot uuniin kypsymään. Kun uuni on lämmennyt, ota koisot uunista ja levitä niille tomaattikastiketta, sitten juustoraastetta, viipale vuohen- tai sinihomejuustoa ja päällimmäiseksi tomaatti. Tämä järjestys on paras siinä mielessä, että juustoraaste ei pääse saman tien leviämään pitkin peltiä. Paista pizzoja uunissa noin 5-10 minuuttia, kunnes juusto saa hiukan väriä. Ripottele päälle tuoretta basilikaa.

Sitruunaiset mantelikeksit

Tiedättekö sen tunteen, kun maistaa jotain ihan järjettömän hyvää, muttei osaa sanoa onko se makeaa vai suolaista? Hullu tunne kerrassaan. Entä onko mikään ikinä kuulostanut yhtä hyvältä kuin sitruunaiset mantelikeksit tuorejuusto-pistaasi-hunajakuorrutuksella? Sanoisin, että ei.

Leivoin keksejä taannoin emännöimäni Gilmore Girls -kerhon kokoontumiseen ja ne katosivat pöydästä salamannopeasti. Keksit ovat yleisesti ottaen minusta usein hiukan tylsää tarjottavaa, mutta nämä ovat toista maata: tuorejuusto-pistaasi-hunajakuorrutus tekee näistä aivan nextin levelin herkkua. Erittäin koukuttavia. Itse keksit eivät ole kovin makeita, jolloin tuorejuusto-pistaasipäällinen vie makumaailmaan suolaisen suuntaan. Hunajaa kannattaa lirauttaa päälle ihan tosi vähän, ettei se peitä herkkiä makuja alleen. 

Mantelikeksit sopivat passelisti napostelupöytään, piknikille, brunssille, viinin kanssa, aamupalaksi, päivälliseksi. Keksit voi tarjoilla sellaisenaan tai vaikka hillokkeen kera. Helppoa tarjottavaa monille siksikin, että ovat sattumalta gluteenittomia. 

Sitruunaiset mantelikeksit tuorejuusto-pistaasi-hunajakuorrutuksella

(n. 20 kpl, gluteeniton)

75 g pehmeää voita

3/4 dl sokeria

3 dl mantelijauhetta

1 pienen sitruunan kuori raastettuna

ripaus hyvää suolaa

kuorrutus:

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl pistaasipähkinöitä rouhittuna

hunajaa

Paloittele pehmeä voi kulhossa pienempiin osasiin. Lisää sekaan sokeri, mantelijauhe, sitruunankuori ja suola. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pane jääkaappiin viilentymään. Kauli taikinasta ohut levy ja painele pienellä kahvikupilla tai shottilasilla levystä keksejä.

Nosta keksit pellille ja aseta jokaisen keksin päälle lusikallinen tuorejuustoa ja hiukan pähkinärouhetta. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa n. 5 minuuttia, kunnes ne saavat hiukan väriä reunoihinsa. Anna keksien jäähtyä ennen tarjoilua ja purista tilkka hunajaa jokaisen keksin päälle. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi viikunahillon kera. 

Ohje: Glorin Ruoka & Viini, tammikuu 2015. 

Mene banaaneiksi, leivo banaanileipä!

Banana bread on amerikkalainen klassikkoleipumus, jonka perään aika ajoin säännöllisesti. Makeahko leipä ei ole varsinaisesti mikään sokerileivonnainen eikä kyllä missään tapauksessa mikään suolainen herkkukaan, vaan jotain siltä väliltä. Banaanileipä muistuttaa kovasti banaani-suklaakuivakakkua, jota minulla oli tapana usein nuorempana leipoa.

Lauantaiaamuna akuutti banaanileipähimo nousi niin suureksi, että oli pakko ryhtyä leivontapuuhiin. Etsiskelin netistä muutaman parhaaksi tituleeratun gluteenittoman ja viljattoman banaanileivän reseptin, yhdistelin niitä ja sain aikaiseksi kerrassaan mahtavan pötkylän. Mantelijauhon mehevyys ja makumaailma sopii hienosti yhteen banaanin kanssa. Turkkilainen jogurtti tekee leivästä erityisen pehmeän. Banaanileipä on muuten oivallinen tapa jalostaa hedelmäkorin mustimmat banaaniyksilöt.

Tein tällä kertaa leivästä ihan perinteisen, ilman vaniljaa kummempia mausteita. Jos makumaailmaan mielii lisää elementtejä, saksanpähkinät ja tumma suklaarouhe sopivat mahtavasti mukaan. Jos aivan kreisiksi heittäytyisi, voisi kakun kuorruttaa tomusokeri-tuorejuustokuorrutteella. Siinä tapauksessa ei  tosin enää tarvitsisi pohtia, onko leipomus enemmän suolaista vai makeaa sorttia.

Toiset vetelevät banaanileipänsä voilla, omaan suuhun se sopi parhaiten sellaisenaan teehörppyjen lomassa nautittuna. Niin tai näin, banaanileipä on parhaimmillaan viikonloppuaamiaisella!

Banaanileipä
(gluteeniton, viljaton)

2 isoa banaania
3 munaa
4,5 dl mantelijauhetta
2 rkl rypsiöljyä
3 rkl rasvaista, turkkilaista jogurttia
2 rkl raakaruokosokeria
loraus hunajaa
1 tl ruokasoodaa
1 rkl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria
ripaus suolaa

Muussaa banaanit kulhossa. Lisää munat ja öljy, sekoita. Lisää loput aineet ja sekoittele niin, että taikina on tasaista. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan ja paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia, tai kunnes testitikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä ja syö. Kaikki.

Zombeja ja pavlovaa

Vappua, toverit! Vappupäivän kunniaksi katoimme pöydän koreaksi piknikhengessä. Vaikka Turun virallinen piknikpuisto Vartiovuori olisi aivan kivenheiton päässä, on viime vuosien vappuperinteeksi muodostunut viettää piknik omassa olohuoneessa. Pöytä on täynnä kauniita astioita kertsien ja pakasterasioiden sijaan, musiikin saa valita itse, sää on aina otollinen eikä mahdollisessa väsymyksen ja kuivan kurkun olotilassa tarvitse kykkiä selkä vääränä viltin päällä alamäessä. Oikeasti Vartsikan piknik on tosi kiva tapahtuma ja olen viettänyt siellä monet opiskelijavaput auringossa pötkötellen. Tätä nykyä laiskuus ja mukavuudenhalu kuitenkin voittavat eikä minua taida enää saada sohvapikniltä puistoon ilman 25 asteen hellettä ja puhallettavaa sohvaa.

Vappubrunssilla tarjoiltiin tänä vuonna muun muuassa mozzarella-parmankinkkusalaattia, goudaa, nachoja ja salsaa, legendaarista liekkikakkua ja maailman parasta kakkua, pavlovaa. Kirjasin taannoin tännekin muistiin elämäni ensimmäisen marenkikakun, hedelmillä päällystetyn talvipavlovan. Resepti on sittemmin hieman jalostunut. Ja koska mansikkainen pavlova on oikeasti ihan eri juttu kuin hedelmillä, sitruunatahnalla ja kermarahkalla päällystetty sisarensa, on blogissani todellakin yksi pavlovareseptin mentävä aukko.

Pavlovan lisäksi vappupäivänä nautiskeltiin myös muunlaisesta viihteestä. Viaplay tarjosi minulle ja joukolle muita blogirinkiläisiä yhteistyön merkeissä ilmaisen käytön kolmeksi kuukaudeksi. Olen aikamoinen sarjojen ja elokuvien suurkuluttaja, joten lähdin tietysti mukaan. Toisaalta olin etukäteen hieman sitä mieltä, etten löytäisi Viaplaysta välttämättä hirveästi uutta katsottavaa. Pari viikkoa tässä valikoimia plärättyäni olen tullut huomanneeksi, että maailmassa on aika monta hyvää sarjaa, dokumenttia ja leffaa, joita en vastoin kuvitelmiani olekaan nähnyt.

Kätevyys ja toimivuus ovat Viaplayn vahvuuksia. Parasta nettitelkkaripalveluissa ylipäätään on se, että jos tekee mieli katsoa esimerkiksi jokin periaatteessa hiukan yhdentekevä romanttinen komedia (kuten minun usein tekee), ei sellaisesta tarvitse erikseen maksaa eikä varsinkaan lähteä löntystämään vuokraamoon. En sitä paitsi katso juuri ollenkaan varsinaista telkkaria, sillä en koskaan muista olla töllön edessä silloin, kun pitäisi. Sitäkään ei käy kieltäminen, ettenkö eräinäkin loma-, sade- ja sairaslomapäivinä olisi tuijottanut kymmenen jakson maratontahdilla jotain mehukasta sarjaa. Onneksi nykyajan nettitelkkaritouhu on tehty kaltaisilleni melko käteväksi. Viaplayssa mainiota on se, että offline-toiminnolla sarjojen ja leffojen katsominen luonnistuu ilman nettiyhteyttä. Tästä ominaisuudesta saattaisin hyötyä kovastikin tulevan kesän ulkomaanreissuilla.

Kuvittelin etukäteen kirjoittavani tähän postaukseen jostain ihanasta, lämminhenkisestä ruoka-aiheisesta elokuvasta, jossa Meryl Streep nauraa kovaäänisesti ja leikkaa sipulia liian miehekkäästi, tai vähintäänkin ajatuksia herättävästi ruokadokumentista, jossa kuljetaan mässäilemässä ympäri Amerikan maan. Jostain ruokablogin teemaan sopivasta siis. Nyt kävi kuitenkin niin, että viime päivät olen tuijotellut zombisarjojen kuningatarta, The Walking Deadia. Niin että zombeja minä nyt sitten suosittelen sen mansikkapavlovan kanssa.

Ja siis kyllähän Walking Deadissakin syödään.

Pavlova
(uunipellin kokoinen, n. 12 hengelle)

4 valkuaista
2,5 dl erikoishienoa sokeria (tällä sokerilla tulee paras koostumus)
ripaus vaniljasokeria
2,5 tl maissitärkkelystä tai perunajauhoa
n. 1 tl etikkaa

3,5 dl kermaa
ripaus vaniljasokeria
2 rkl ruskeaa sokeria

500 g tuoreita mansikoita
100 g pensasmustikoita
100 g karhunvatukoita

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria sekaan lusikallinen kerrallaan niin, että se sulautuu hiljalleen osaksi vaahtoa. Vaahtoon ei saisi jäädä sokerikiteitä tuntumaan. Vatkaa vaahtoa siis pitkään ja hartaasti, kunnes kaikki sokeri on seassa ja vaahto kiiltävää. Nostele sekaan maissitärkkelys ja etikka. Levitä marenki pyöreän muotoiseksi keoksi uunipellille leivinpaperin päälle. Pinta kannattaa olla tasainen, jotta täytteet pysyvät päällä. Liian littanaksi kekoa ei kannata taputella, jotta marenki jää sisältä sitkeäksi. Hyvä korkeus ennen uuniin menoa on noin 3 cm. Paista marenkia uunin keskitasolla 125 asteessa noin 1,5 h. Jos marenki aikoo ottaa liikaa väriä pintaansa, peitä se puolivälin aikoihin leivinpaperilla.

Vaahdota kerma melko jäykäksi vaahdoksi, mausta. Lusikoi kermavaahto jäähtyneen marengin päälle. Halkaise mansikat ja koristele kakku marjoin. Tarjoile kera zombien.

Yhteistyössä Viaplay. 

Suuri lasagnehuijaus eli kesäkurpitsalasagne

Voiko mennä pahastikaan pieleen, jos yhdistää toisiinsa mehevää kesäkurpitsaa, hyvää bolognesekastiketta, runsain mitoin juustoa ja rutkasti tuoretta basilikaa? No ei kylläkään voi.

Lasagnea jäljittelevä vuokaherkku sopii hyvin esimerkiksi illallisvieraille tarjottavaksi, vaikkakin tässä pirtissä vuoka tyhjeni toki perinteiseen tapaan kahden suun voimin. Kesäkurpitsa imee itseensä rutkasti makuja ja toimii pastan sijaan tosi hyvin osana lasagnea. Jos liha ei kuulu kuvioon, sen tilalle voi lootaan lyödä vaikka linssejä. Olen tehnyt kesäkurpitsalasagnea kasvisversiona myös jättämällä lihan pois lisäämättä mitään tilalle, hyvää sekin.

Hyvin keitetystä tomaattikastikkeesta kaikki tietysti tietävät jo kaiken, kiitos Henrin ja Muttin. Samoja salaisia aseita suosittelen itsekin: hyvä tomaattisäilyke, sokeri ja mahtollisesti punaviini. Itse lisään tomaattikastikkeeseen aina myös suolaa sekä mustapippuria. Kesäkurpitsalasagne hyötyy hyvänmakuisesta tomaattikastikkeesta, siihen kannattaa siis panostaa.

Ja oho, tämä herkku on paitsi suussasulava, myös gluteeniton.

Kesäkurpitsalasagne 

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
300 - 400 g hyvää jauhelihaa
1 pallo mozzarellaa
pari kourallista juustoraastetta
n. 200 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
punaviiniä tai balsamicoa
oliiviöljyä
ruukku tuoretta basilikaa

Valele uunivuoka oliiviöljyllä. Leikkaa kesäkurpitsa pyöreiksi ohuehkoiksi viipaleiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna pannussa öljyä, lisää sipulit, kuullota hetki, lisää valkosipulit ja jauheliha. Ruskista. Lisää sekaan tomaattimurska ja sen päälle sokeri, anna muhia. Lisää balsamico tai viini ja mausta suolalla ja pippurilla. Maistele.

Lado uunivuokaan alimmaksi kesäkurpitsaviipaleita, sitten jauhelihakastike, sitten mozzarellapallosta puolet viipaleina ja vähän juustoraastetta. Ripota päälle tuoretta basilikaa. Tee sama uusiksi. Päällimmäisen kerroksen huipulle rojauta aimo annos juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Tarkista, ettei pinta ota liiaksi väriä, voit peittää vuoan loppuajaksi foliolla. Nauti vihersalaatin kera.

Kohu- eli banaanipannarit

Kaveripiirissäni on viime aikoina kulovalkean tavoin levinnyt eräs salamyhkäisen nerokas pannariresepti. Alunperin resepti osui silmiini Pitkän reseptiarkistosta, mutta unohtui kokeilla (kuten valitettavasti kiireisen bloggajaan arjessa usein käy). Onneksi siskon poikaystävä pari viikkoa myöhemmin paistoi nokkamme eteen pinon noita kohupannareita. Olin heti myyty.

Kohupannarit ovat siitä kivoja, että ne eivät tee kenestäkään kohupullukkaa (vuoden hienoin uusiosana, kiitos Iltalehti). Ainesosia on tasan kaksi ja ne ovat superterveellinen kananmuna sekä ei-kovin-epäterveellinen banaani. Kahdesta ainesosasta huolimatta pannarit maistuvat jumalattoman hyviltä, eivät ollenkaan munakkaalta. Jos en olisi tiennyt, olisin vannonut pannareiden sisältävän jauhoja. 

Kohupannarit tulille! Suosittelen pikkulettupannua, hyvää lastaa ja voita taikka kookosöljyä. Päälle marjoja, kermavaahtoa ja hunajata.

Banaanipannarit

(n. 12 kpl pieniä pannareita)

1 isohko banaani

2 munaa

(hiven vaniljasokeria lähinnä tuoksun takia)

paistamiseen voita tai kookosöljyä 

Blendaa ainesosat sekaisin esimerkiksi sauvasekoittimella. Kuumenna pannu ja paista letut reilussa rasvassa puolin toisin. Tarjoile kermavaahdon, marjojen ja hunajan kanssa. Joka päivä elämäsi loppuun saakka. 

Ylistys kivikaudelle = siemenvuokaleipä

Leipiä on maailman pullollaan. Eräs viime aikoina kovasti ihastuttanut on kivikautinen vuokaleipä, jonka valmistaminen on erittäin helppoa (mitä nyt puinen nuolijanvarsi katkesi paksua taikinaa hämmentäessäni) ja itse leipä ihan suussasulavaa.

Leipä koostuu erilaisista siemenistä ja on pienellä hunajalisällä varustettuna varsin limppumainen tapaus. Ihan sairaan hyvää, kun päälle panee voita, juustoa ja suolakurkkua. Tai hummusta. Tai graavilohta. 

Saksalaistyyppistä, tummaa jyväleipää muistuttava, superkuituinen ja -proteiininen tapaus täyttää mahan ja pitää nälkää hieman eri tavalla kuin viljaiset serkkunsa ja on juurikin sen tähden ollut varsin kovassa huudossa keittiössäni. Kovin montaa palaa päivässä ei tätä kaveria kuitenkaan kannata ahmia, jos on vähänkin herkkävatsainen. (Harmillista sinänsä, sillä ravitsemussuositusten mukaan leipää olisi hyvä syödä kahdeksan palaa päivässä.)

Leipä on alkujaan tuntemattomaksi jäävän kööpenhaminalaisen ravintolan resepti. Siemenkaupoille mars, leipä uuniin ja herkut päälle!

Kivikauden leipä

(Vinkki: 100 g tarkoitti samaa desimäärää kaikissa muissa paitsi saksanpähkinöissä ja kurpitsansiemenissä. Tieto nopeuttaa hommaa hitusen.)

1 dl oliiviöljyä

5 luomumunaa

1 tl hyvää suolaa

(kunnon loraus hunajaa, mikäli mielet limppumaisen fiiliksen)

100 g saksanpähkinöitä

100 g auringonkukansiemeniä

100 g kurpitsansiemeniä

100 g manteleita

100 g seesaminsiemeniä

100 g pellavansiemeniä

Sekoita oliiviöljy ja kananmunat. Lisää joukkoon muut aineet ja surauta joko blenderillä tai sauvasekoittimella sileähköksi. Sekaan saa jäädä reilusti sattumia ja rakennetta. Voitele leipävuoka, kaada (käytännössä lusikoi) taikina vuokaan ja anna paistua 170 asteessa noin tunti. Jäähdytä ja nauti. 

Resepti täältä. 

Pähkinäiset ruuneperit

Johan oli tammikuu! Pitkä, pimeä ja varsin vähäisillä vapaapäivillä varustettu. Olen syönyt lähinnä turkkilaista jugurttia, työeväänä iänikuista fetasalaattia ja iltaisin jotain rasvaista. Helmikuu sen sijaan näyttää jo rutkasti valoisammalta, vaikka työviikot lienevät jatkossakin hirmu pitkiä. Valo ja sen myötä lähestyvä kevät vain kummasti motivoivat keittiössä hääräämiseen ja ruoka-annosten tallentamiseen muistikortin kautta blogiin.

Aloitetaan tyylille ominaiseen tapaan hieman myöhässä, nimittäin runeberginpäivästä. En välitä kaupan karvasmantelissa uivista runebergitortuista, enkä niin kovasti myöskään vehnästä, mistä saimme siskon kanssa ajatuksen yrittää paakata omat, jauhottomat runebergintortut. Ja hyvinhän se sujui, kun löysimme avuksi loisto-ohjeen. Niin hyvin, etten oikeastaan ymmärrä, mihin niitä jauhoja tortuissa edes tarvitaan.

Runebergintorttuissa sooloilu ja luovuus sopivat teemaan, sillä Fredrika-vaimon alunperin herra Runebergille väsäämät leivonnaiset olivat tarinan mukaan juurikin kaapin ainesten pohjalta improvisoituja makeannälän tyydyttäjiä.

Ruunepereista tuli meheviä, aromikkaita ja jopa ihan suloisia, toisin kuin pari vuoden takaisista kyhäelmistäni. Kostuttamista ruuneperit eivät vaatineet, olivat pähkinöiden rasvaisuuden tähden meheviä ilmankin. Sokerikuorrutuksenkin jätin pois, sillä kokemukseni mukaan se on suoraan yhteydessä torttujen rumuuteen.

Runeberginpäivä meni jo, mutta näitä leivoksia taidan kyllä tehdä pian uudestaan ihan muuten vaan.

Pähkinäiset ruuneperit
 (noin 18 kpl)

150 g pehmeää voita
n. 1 dl täysruokosokeria
2 munaa
2,5 dl jauhettua mantelia
2,5 dl hasselpähkinärouhetta
1 dl kermaa
1 tl leivinjauhetta
(1 tl psylliumia rakennetta parantamaan)
kardemummaa
vadelmahilloa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kevyesti sekaisin. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Lisää muut aineet ja sekoita taikana tasaiseksi. Nostele muffinsivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Lusikoi jäähtyneiden leivosten päälle kunnon satsit vadelmahilloa.

Resepti tietysti täältä.

Mullan alta

Uusi Musta haastoi blogaajia juureshommiin, mikä on varsin jalo teko, sillä juuresten syöminen tuppaa tässä keittiössä toisinaan vallan unohtumaan. Olen niin suuri salaatin, tomaatin ja muiden sellaisenaan syötävien vihannesten ystävä, että erityisesti kesäisin en juuri juureksiin päin ehdi vilkaistakaan. Koska talvi tuppaa viemään lähes kaiken ilon tuoreiden vihannesten syömiseltä, on syytä suunnata katse mullan alle ja kaivaa juurekset tiskiin.

Haasteen suhteen kävi niin, että niitä tipahteli sekä viime että täksi viikoksi. Viime viikon juures oli lanttu, joka lienee melkeinpä lempparini, mutta jonka äärelle en kyllä Uuden Mustan määrittelemissä rajoissa ("kellarin asukeista herkkuja, joissa on jotain ulkomailta lainattua") kiireisen viime viikon aikana mitenkään ehtinyt. Tämän viikon lopulla lupaan siis täräyttää tisiin jotain palsternakasta valmistettua.

Jos ei ulkomailta lainattua, niin jotain varsin perisuomalaista tuli lantusta silti viime viikolla valmistettua.

Perunarieskat ovat aina olleet suurinta herkkuani, mutta koska perunan ja minun välit ovat varsin kinkkiset, ryhdyin aprikoimaan, että perunarieskan kaltaista leipästä lienee mahdollista tehdä jostain muustakin juureksesta.

Keitin lantut, tein niistä muussia, lisäsin vähän jauhoja ja muuta tykötarvetta. Taputtelin taikinan pellille, siirsin uuniin ja istahdin jakkaralle odottelemaan.

Uunista ulos tulleet lantturieskat olivat sekä mitä söpöimpiä että mitä herkullisimpia. Pienen makeutensa ja täyteläisen makunsa vuoksi oikeastaan parempia kuin perunarieskat.

Menetin rieskoille sydämeni! Erä numero kaksi lähtee kohta uuniin gluteenittomana, mantelijauholla. Päälle voita, goudaa ja kurkkua. Hittituote!

Lantturieskat

( noin 6 kpl, tee herraisä tuplana!)

300 g lanttua

1 dl luomumaitoa

1 muna

vajaa 1½ dl vehnä- ja ruisjauhoja (voit korvata myös mantelijauhoilla ja ruokalusikallisella psylliumia)

1 tl merisuolaa

ripaus intiaanisokeria

n. 1 rkl oliiviöljyä tai voisulaa

Viipaloi lanttu pieniksi paloiksi ja keitä palaset kypsiksi. Soseuta ja lisää maito. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina saa olla löysähköä. Lusikoi taikinasta kökkänät pellille. Taputtele jauhoisin käsin littanoiksi. Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, niin että ne saavat pintaansa reilusti väriä.